Suomi Finland ja hyvin pyyhkii

Tämä tarina kertoo siitä, kun Heli päätti lähteä Suomeen kolmen viikon talvilomalle.
Varoitus: pisin blogiteksti ikinä. Sisältää voimakkaita sanoja, jotka voivat olla haitallisia alle 18-vuotiaille lukijoille.

Tätä suurta talvilomaa odotettiin erittäin suuresti. Ihanaa nähdä kavereita, päästä käymään "kotona" välillä ja uskokaa tai älkää, nii on ollu ikävä ihan jopa talveakin! Jalat jo syyhyää lumilautailemaan, mäenlaskua ja luistelua on myös pakko kokeilla, ja jopa hiihtoa (!!) harkitsin harrastavani. Ainakin kerran tai korkeintaan kahesti.

No lentoliputhan ostettiin jo lokakuun puolella. Rodos - Ateena - Kööpenhamina - Helsinki - Oulu. Aamulla kaheksalta kotoa lähtö ja illalla kymmeneltä Oulussa perillä. Pitkä päivä, mut ei tuo nyt pahalta kuulosta. NO JOO EI KUULOSTA!

Aamuhan alko ihan hyvin, sillä muistin jopa laittaa herätyskellon soimaan seittemäksi. En oo herätyskelloa käyttäny ollenkaan melkeen kahteen kuukauteen, joten illalla meinas se jo unohtua.. Tässä oli ensimmäinen vaara, et koko reissu menee pieleen, mut eipäs mennytkään! Aamulla heräsin ja sain itteni plus matkalaukkuni raahattua jopa linja-autoasemalle oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.

Joo, ja nää paikalliset linja-autoasemat onki laadukkaita. Suomessahan linja-autoasema on semmonen iso rakennus, missä on yleensä kahvilaa tms. sisällä, voit ostaa lippus sieltä, istua penkissä jalat levällään ja ootella sitä bussias. Vessat löytyy jos hätä iskee, ja suomalaisten suurin murhe on, ku joutuu työntämään sen euron kolikon siihen oveen että pääsee sinne pissalle. Linja-autoaseman pihalla seisoo sitten iso parkkipaikka, missä on ainakin isommilla paikkakunnilla erinäisiä numeroituja laitureita, josta ne bussit starttaa matkoihinsa.

Ja sit on Kreikka, jonka "bus station" on pieni, noin kolmen neliömetrin kokoinen kioskikoppi kadun varressa. Kopissa on pienen pieni luukku, josta voit huudella sinne sisälle että minkä lipun ja minne haluat ostaa. Yleensä et kuule mitä se karva-apina siellä puhuu sulle takas. Bussiaikatauluja? Löytyy, joskus harvokseltaan jostain tolppaan niitattuna, mut eihän niitä kukaan osaa lukea ja bussit kulkee +-15min mututuntumalla, tai joskus jättää tulematta, jos kuskilla sattuu vaikkapa oleen parempaa tekemistä, esimerkiksi tv:stä tulee joku leffa tai vaimo haluaa lähtä ostamaan uuden sohvan. Lentokenttäbusseihin voi kyllä luottaa aikalailla täysin, mutta muihin paikallisia pikkuväyliä kulkeviin ei. Sitäpaitsi kuski ei välttämättä aina jaksa ajaa samaa reittiä edes takas, päivästä toiseen, nii se saattaa joskus oikasta ja jättää muutaman kadun ajamatta kokonaan. Bussiasemalla parkkialuetta tai parkkipaikkoja ei oo missään, bussit ajaa vaan normaalisti katua pitkin siihen pikkuruisen kopin viereen, ja se on sun tehtäväs sitte bongata oikea bussi ja kavuta kyytiin. Sitten myös logiikkaa on erittäin taidokkaasti jätetty käyttämättä mm. lentokentälle menevien bussien kanssa, jotka ei tietenkään voi olla matalaa, helposti kyytiin kömmittävää tyyppiä, vaan heti on ovella vastassa kolme porrasta. Sitä 25kg pinkkiä matkalaukkua onki tosi kiva raahata portaita pitkin, varsinki ku kreikkalaiset on keksinee laittaa vielä kaiteen (??) siihen keskelle, siis jakamaan ikäänkuin kaksi käytävää/väylää heti siihen ovelle. Kaide on vain n. 40cm pitkä ja sitte on loppubussi ihan normi mallia, nii oon päätelly tuon kaiteen olevan joku läskinkarkotin tms. siinä alussa. Jos et mahu tästä sisälle nii jätä tulematta ja kokeile ens viikolla uudestaan.

No, pääsin siis lentokentälle turvallisesti ja hyvässä aikataulussa, joten palloilin siellä, join kahvit sun muuta ja käänsin nokkani kohti Ateenaa. Ateenaan hurautettiin tunnissa, joten ei tuntunu missään. Siellä vaan piti sitten oottaa 3 tuntia seuraavaa konetta, mutta läppäri ja langaton netti autto kummasti. Sit käänsin nokkani kohti Kööpenhaminaa, jonne matkattiin reilussa kolmessa tunnissa.

Ateenassa kuitenkin tajusin, että ei juma... Helsinkiin ku pääsen, nii mullahan pitää hakee matkalaukku hihnalta ja mennä sen kaa uuestaan lähtöselvitykseen, koska Helsinki-Oulu välin lipun ostin eri paikasta entä Rodos-Helsinki. Vaihtoaikaa Helsingissä oli 55min tuohon varattuna, mutta pelotti, että mitenköhän ehin. Otin sitten Norwegianin asiakaspalvelun numeron varalta kännykkään ylös, että soitan Kööpenhaminasta ja kyselen, että riittääköhän mulla aika tai voiko ne siellä lentokentällä automaattisesti hoitaa mun laukun Ouluun asti tai jotain muuta sen semmosta.

No, Kööpenhaminaan lähdettäessä ihmettelin, ku porukkaa alettiin päästämään koneeseen vasta 10min ennen koneen lähtöä. Tämän seurauksena itse kone nousi ilmaan puol tuntia ilmoitettua myöhemmin. Se oli myös perillä Kööpenhaminassa puol tuntia myöhässä. Meikä jo panikoi, että ei juma, ei oo ku puol tuntia aikaa soittaa sinne Norwegianille, mennä taas turvatarkastukseen ja ehtiä Helsingin koneeseen. Vaan oikealle portille syöksyttyäni huomasin, että jaa...jumalauta Helsinkiin lähtevä kone on 35 min myöhässä!!! Miten vitussa nyt ehin Oulun koneeseen, kun vaihtoaikaa jää vaan 20min, en mitenkään! Asiaa paransi entisestään se, että kohta ilmoitettiin Helsinkiin lähtevän koneen olevan 45min myöhässä. No mikäs sen parempi. Älkää suotta kiirehtikö, juokaa vielä kahvit ainaki ennen ku alatte matkalaukkuja sinne koneeseen lastaamaan.

No meikähän sitte päätti soittaa sinne Norwegianille, että onko tässä nyt mitään tehtävissä vai alanko itkemään. No, ensinnäki asiakaspalvelusta sain valita, haluanko palvelua ruotsiksi (tai se saatto olla myös norjaa tai tanskaa) vai englanniksi. Sitten annettiin jo viis eri vaihtoehtoa, että painas numeroo mimmosta palvelua haluat. Ei kait siitä nyt ottanu mitää selvää mitä ne vaihtoehot oli, ku joku akka hönkiny sen puhelinnauhotteen sinne työpäivänsä loppuminuuteilla ja itessää lentokentällä koko ajan hillitön taustamelu nii koita siinä sitte saaha jotain selvää. No, painelin niitä numeroita puoliksi arpomalla, mutta noin kuuden painetun numeron jälkeen luovutin, että eikö tää puhelu voi vittu jo joskus mennä sinne asiakaspalvelijalle!!! Mut ei, ku kauheena vaa vaihtoehtoja vaihtoehtojen perään! Pitäkää tunkkinne!

No sit soitin Miialle, että ei vittu tästä tuu mitään ja mä en pääse Ouluun. Pyysin Miiaa soittamaan sinne Norwegianin asiakaspalveluun, koska Suomesta soitettaessa sinne on eri numero ja saa palvelua suomeksikki. Vaa eihän se ollu auki. Tyydyin ite soittamaan uusiksi. Kuuntelin taas uusiksi ne kauheet kaikenmaailman vaihtoehdot, valitsin numeroita numeroiden perään, kunnes... vihdoin ja viimein joku oikea ihminen vastas puhelimeen! Ruottiksi. Vittu mähän valitsin sen saatanan englannin jo heti ekana puhelun alussa. Vittu saatana voi perkele.

Joo, no lopputuloshan oli se, että voi voi ei voi mittää ja et pääse lennolle. Mutta jos sää haluat nii voit sää siirtää sitä lentoa, huomisaamuun, kello seittemään! Oisin saanu oottaa lentokentällä sen reilu 10 tuntia. Ei kiitos.

No, ei kait siinä auttanu ku huulta purra ja aatella, että ei auta itku markkinoilla. Jospa tuota kotia pääsis joskus. Nii, ja ei siitä lennosta mitää rahoja saa takas, se on iteltä pois jos on lentonsa maksanu mut ei sinne mene. Ompa tosiaan kiva. Siinä koitin sitte aatella maailman menoa ja lohdutella itteeni, että ei tää nyt oo niin vakavaa, kunnes kuulin kahen miehen juttelevan mun takana. Toinen sano olevansa Roodokselta, puoleks kreikkalainen ja puoleks suomalainen, ja tää toinen sano olevansa Ruottista. No meikähän bongas heti: Hei mitä asuksä Roodoksella, määki! Jotaki iloa sentään tähänki päivään, ku pysty keskusteleen jonku oikean ihmisen kans muutaman minuutin.

No, sitte saavuttiin Helsinkiin, ja eka ajatus oli, että haista Suomi paska. Mut sit näin lunta ja hymyilin salaisesti ihan vähän. Takana alko karva-apinat huutamaan, että "ooooh so much snow!" johon totesin, että paskat tääl paljoo ole, menkää Ouluun kattoon mitä talavi tarkottaa. No konehan saapui Helsinkiin loppujen lopuksi 50min myöhässä, nii just sain ikkunasta ihastella, kuinka Norwegianin kone teki viimeisiä lähtövalmisteluja. Kentän sisälle päästyäni ja matkalaukkuani odottaessa katsoin sitten, kun kone kohti Oulua nousi ilmaan. Haistakaa paska vaa kaikki.

No, lentokoneessa se mun takana istunu ruottalainen keski-ikänen karju sitte oli hyvinki kiinnostunu minun asioista ja mun matkustamisesta. Kiva sen kans oli jutella, eipä siinä mittään, ja saimpahan ainaki jollekki valitettua kuinka perkele en ehtiny Oulun koneeseen ja nyt vituttaa. Sen kanssa käveltiin sitte kentän toiseen päätyyn, ku totesin, että meikä tarvii muuten tupakkaa. Sen lisäksi, et Kööpenhaminassa meni koneet aivan päin persettä, nii koko lentokenttä oli täysin savuton (!) ja meinas pikkusen ottaa luonnon päälle siellä aivan kikenä nikkiksissä kyykkiä ja ootella helpotusta. No, Helsingin päädyssä tää kikolo sitte välttämättä halus ostaa mulle sen tupakka-askin sillä verukkeella, et hän polttaa siitä yhen. Tupakkia poltellessa se sitten tiedusteli, mitä meinaan nyt tehä ku kone jo lähti, ja tarjosi että hällä on kyllä hänen hotellihuoneessa tilaa jos haluan olla Helsingissä yön yli! Kieltäydyin kohteliasti ja juoksin sisälle kiljuen.

Menin sitte infopojalta kyseleen, voisko se teleportata mut Ouluun, mutta ei lentokenttä vissiin tarjoa semmosia palveluita. Totesin, että käännyn VR:n puoleen, koska toisena vaihtoehtona oli viimeiseen Oulun koneeseen nousu klo 23:59, jonne lippu olisi maksanut vain 400e. Joo, eiku bussilla rautatientorille, kiitos.

Tähän mennessä olin jo hyväksynyt sen tosiasian, että elämä on. Aloin kiinnittämään huomiota joihinkin pieniin yksityiskohtiin. Ensinnäkin, Kööpenhaminan lentokentällä puhuin kreikkaa lentokentän työntekijöille. Helsinkiin saavuttuani puhuin englantia ja kreikkaa, kunnes muistin et ka perkele mähän oon Suomessa. Voin ehkä sanoa "kiitos" sen sijaan et sanoisin "efharisto". No, kun kipusin bussiin Helsingin päädyssä, niin olin iloinen, kun bussi oli matalaa mallia eikä keskellä ollut edes tankoa. Bussikuski oli kyl kolme sitruunaa niellyt, mut tiesin odottaakin sitä Helsingissä, joten tilasin kohteliaasti yhden lipun rautatieasemalle. Sitten tajusin yhden pienen, mutta suuren kulttuurieron, joka minut ensin kohtasi Kreikkaan mennessäni, ja joka taas kohtasi minut:
Kreikassa kun maksaa ostoksiaan käteisellä, niin myyjä laittaa sun vaihtorahat pöydälle. Vaihtoehtoisesti tiskillä saattaa olla sellainen muovinen ns. kouru, mihin asiakas laittaa rahansa ja myyjä antaa mahdolliset vaihtorahat samaan kouruun. Ei kreikassa anneta rahaa kädestä käteen. No tämänhän seurauksena mä kuljin ekat kaks kuukautta Kreikassa koura ojossa, aina valmiina ottamaan vaihtorahat vastaan, mutta aina ne myyjät vaa laitto ne rahat pöydälle. Tunsin itteni nii tyhmäksi.
No, nyt Helsingissä bussilipun ostaessani eipä ollutkaan enää koura vastassa. Bussikuski ajatteli minut tyhmäksi. Haluatko nämä 5,50e vai et? Aa, joo, aivan, kiitos.

No sitten saavuttiin Rautatientorille. Tajusin, että nyt Heli pitää jäähä bussista pois. Mut mikäs tätä toria ympäröivistä rakennuksista nyt onkaan se rautatieasema? Ei jumalauta, miten voi muija pärjätä jossain Ateenassa, mut ei selvii jossai säälittävässä Helsingissä??!! Kylhän se rautatieasema sitten löyty muutaman askeleen päästä, siihen oli vaa pystytetty jotain rakennustelineitä etusivulle nii ei näkyny mitään VR:n kylttejä tai muitakaan. Mut perille oli päästy, huh. Ouluun pääseminen alko näyttämään jo suhteellisen potentiaaliselta tapahtumalta.

Päätin siinä laittaa tämän kunniaksi tupakiksi, kunnes kaks sekunttia myöhemmin joku juoppo huumehörhö kömpii siihen lähistölle. Hirvee älämölö päällä koko ajan. En tiiä kenelle mielikuvituskavereistaan se puhu, mut ei ollu kyllä asiat ihan mukavasti heilläkään. Ja eiköhän se sitten kysynyt meikäläiseltä tulta, ja mitäs minä pieni arka lapintyttö siihen muuta vastaamaan, kuin että toki multa tulta löytyy, ja kohteliaan hymynkin väläytin vielä lisäksi. Tätähän seurasi kymmenen minuutin palopuhe siitä, kuinka herkäski flunssa tarttuu ihmiseltä toiselle. Joo-o. Kyllähän se näin on. Aivan. Hymyilen vielä vähän ja menen sisälle niin ehkä se ei sitten tapa minua.

Menin siinä sitten lippuautomaatille ostaan seuraavaan maholliseen Oulun junaan tikettiä. Eiköhän mee kaks sekunttia nii joku huumehörhö muija ilmestyy siihen kylkeen pummaamaan kahta euroa bussilippua varten. Mitäs minä pieni arka lapintyttö siihen muuta vastaamaan, kuin että toki multa kaks euroa löytyy, ja kohteliaan hymynkin väläytin vielä lisäksi. Tätä tapahtumaa ei onneksi seurannut minkäänlaiset jatkokeskustelut, joten pääsin ostamaan itessään sitä lippua, ja kohtasin mukavan tosiasian... Eipä oo mitää semmosta opiskelijakorttia mukana, mitä VR kauheena jaksais katella. Mun Aegeanin yliopiston kirjastokorttikaan tuskin tekee kauheen syvää vaikutusta. Siinä piti sitten aikusen normihintaiseen lippuun kallistua, 76,55e. Voi että on mukavaa. Eiku pihalle hermosavuille. Kaks sekunttia myöhemmin (kyllä, taas) kaks miestä kävelee mun takaa, kunnes toinen niistä huomaa mun läppärilaukun, ja huutaa sellaisella kimeällä pikkutytön äänellä: "Hello Kitty!". Toinen mies sitten kysyi minulta jotain, mutta en saanu sanaakaan selvää ku se puhu niin vahvaa helsingin murretta alias stadin slangia. Tyydyin vaa tuijottaan suu auki ja toteamaan, että joo olis voinu pysyä vaa siellä Kreikassa.

No tässä vaiheessa olin ollu tienpäällä jo 15 tuntia. Pulssi ei enää ollut korkealla, sillä Ouluun lähtö alko jo vaikuttamaan hyvin todennäköiseltä tapahtumalta. Ja L&M:n extra menthol on niin pirun hyvän makusta. Helsingissä olin ollut jo toista tuntia ja saanut yliannostuksen heti kättelyssä. Turha varmaan mainitakkaan, että palelee. Pihalla ku kymmenen minuuttia seiso nii varpaat oli ihan jäässä ja sormet ihan kohmeessa, nokka punasena tärisin menemään. Eihän mul mitään pipoa tai kaulahuiveja ollu, ku Kreikastahan mää lähin ja eihän mun alunperin ois tarvinu olla pihalla muuten, ku ainoastaan Oulunsalon lentokentältä juosta Miian autoon. Vaan toisin kävi. Nii ja mun uudesta pinkistä untuvatakista ei menny vetskari kiinni. Tämähän on erittäin hyvä tilanne Suomeen saavuttaessa. Kun yhdistetään nämä kaikki tekijät, niin loppujen lopuksi olin erittäin iloinen siihen junaan astuessani.

Asetin perseeni tukevasti penkkiin, kaivoin läppärini esille ja valmistauduin mukavaan yhdeksän tunnin junamatkaan kotia kohti. Sitten kuuluu PING! Tämä junayhteys on savuton. MITÄ?????????

Tässä vaiheessa jo kaikki, jotka tiesivät matkan kulustani, nauroivat kotona lattialla kippurassa. "Sori mut tää on jo niin koomista!". Joo nii on! :)))))) Haistakaa kuulkaa (/&%¤##""

No, juna lähti kohti Oulua ja tyytyväisenä junttasin jäiset varpaani patterin kylkeen. Nyt hyvä asento ja kahen tunnin päästä ollaan jo Tampereella, jossa pääsen vaihtamaan junaa, eli tupakille ja nukkumaan. Mutta noin kymmenen minuuttia lähdön jälkeen juna pysähtyy... "Odottelemme hetken raiteiden vapautumista". 40 minuuttia myöhemmin junan seisoessa edelleen paikoillaan aloin näkemään taas punaista. "Joudumme vielä odottelemaan, koska raiteiden vaihtumisen kanssa on ongelmia". NO EI OLE TOTTA

Tampereella junan vaihtoaikaa oli 13min ja loppujen lopuksi juna oli jo 50min aikataulusta myöhässä. Konnari ilmoitti vasta, että kyllä Tampereella juna odottaa pohjoiseen matkustavia, ja tuli antamaan vielä seitsemän euron arvoisen välipalakupongin matkustajille korvauksena henkisistä kärsimyksistä... vaan kyllähän minä sanon että VIIMINEN KERTA KU TUUN SUOMEEN TALVILOMALLE

SAATANA!

Ateena ja Siros

Travelling!!

Elämä Roodoksella alkoi olemaan tämmöstä:

(kirosanat sensuroitu)

Joten päätin, että on aika vaihtaa maisemaa. Kuin tilauksesta muutkin vaihto-opiskelijat, joihin tutustuin syyskuussa Mytilenellä, olivat matkustelemassa, joten päätimme tavata ihanaisen kauniissa ja rauhallisessa Ateenassa.

Se kaupunki on ihan hirvee. Päätin kuitenkin, että jos elän Kreikassa vuoden, nii pitäähän mun Ateenassaki hengata ja ainaki bilettää maan pääkaupungissa. No, kylhän siellä biletettiin 3 vuorokautta, joten tehtävä suoritettu. Ensin vihasin sitä paikkaa, ja kiroilin menemään. On hyvä olla ainut suomalainen joukossa, koska kukaan ei tiedä mitä jupisen menemään. Mutta kyllä sieltä Ateenasta löytyi sitten kivojakin asuinalueita, jolloin totesin, että kyl mä sittenkin tykkään tästä kaupungista. Tunteet meni vuoristorataa, mut sehän on normaalia mulle. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että onhan toi ihan kiva kaupunki, mut en mä siellä haluais asua.

Ateenassa asuu noin viis miljoonaa ihmistä, eli sama väkiluku kuin koko Suomessa. Vaikka Ateenassa on ollu levottomuuksia, me ei törmätty mihinkään mielenosoituksiin tai kahakoihin. Mutta törmättiin kyllä kaikkiin tuttuihin. En voi tajuta, miten niin isossa kaupungissa törmää yhtäkkiä kymmeneen tuttuun! Mentiin ekana iltana, eli viime perjantaina, Ateenassa yhelle pienelle aukiolle, ja yhtäkkiä joku läppäs mua persukselle, ja olin et mitä helv... Ka, eka tuttu (espanjalainen vaihtari) oli bongannu mun blondin tukan, jota ei ole vaikea bongata kreikkalaisten keskeltä, ja pian tämän jälkeen alko vaan lisää ja lisää tuttuja ilmestymään jostain pusikoista. Oli kyl aivan huippua nähä kaikkia erejä ihmisiä keskellä Ateenaa!

No kolme päivää biletystä Ateenassa sisältää niin erikoisia ja pitkiä tarinoita, joista suurin osa ei sovellu alle täysi-ikäisille lukijoille, joten tyydyn vaan toteamaan: vau mikä reissu!

Kolmen päivän jälkeen jatkoin matkaani Syrokselle, joka on pieni saari Ateenan lähistöllä. Saaren halkaisija kapeimmasta kohdasta on n. 5 kilometriä ja koko saarella asuu n. 50 000 asukasta. Täällä meininki on ihan toista, kuin Ateenassa tai Roodoksellakaan... Niin rauhallista ja huoletonta! Saari on todella kaunis, kuten arkkitehtuurikin, ja tykkään olla täällä paljon enemmän kuin Ateenassa. En ehkä kuitenkaan jaksais asua täällä, liian pieni ja eloton vuoden elämiseen... Joten alan huomata tässä pikkuhiljaa, kuinka hyvin Rodos sopiikaan mulle. Hyvä valinta, Heli!

Tää Siroksen (tai Syroksen) saari on pelkkää mäkeä ja kukkulaa, ja sehän tarkoittaa....portaita. Portaita on loputtomiin. Siis ihan oikeasti, jos asut 2min kävelymatkan päässä keskustasta, se tarkottaa 150 porrasta. Jostakin kyllä kiemurtelee pieniä teitä, että autoilla ja mopoilla pääsee ajeleen minne onkaan menossa, mutta ne kiertelee jostain todella kaukaa kukkuloiden välistä, joten kävelemällä joutuu vaan talsimaan portaita. Oon ollu täällä nyt kuus päivää ja mun persus on tulessa ku saa nuita portaita rampata. Mut tuleepahan reenattua tässä samalla...

Kreikkaan kuuluu jotain 160 saarta, vai miten se oli, ja alkaa todella vaikuttamaan siltä, että jokainen saari on oma maailmansa. Jokainen saari on persoonallinen ja ilmapiiri erilainen, joten ehkä tätä matkustelemista pitää jatkaa ja tutkia Kreikan ja kreikkalaisuuden eri puolia.

Tutkiminen jatkuu nyt seuraavaksi skootterin vuokraamisella, ja en oo koskaan ajanu muuta ku autoa ja rattoria, joten tästä tulee mielenkiintoista... Ehkä pitää ottaa videomateriaalia teille, niin voin todistaa, että on mahdollista ajaa skootterilla ja kiljua yhtä aikaa.

Ta leme!