Treeniä h***!

 Noniin, nyt kun näyttäis siltä, että mun seikkailut on vähäksi aikaa seikkailtu ja arkea seuraa seuraavat muutama kuukausi, niin päätin siirtyä blogissani itse asiaan, eli...treenaamiseen!

Meikähän sai tästä ihan uuden pakkomielteen. Mut silleen niinku hyvällä tavalla. Ehkä.

Jotta jutuissani olis edes jotain järkeä, kerron ensiksi mun taustaa hieman.

Pikkupenikasta asti oon rakastanut hevosia, enkä ookkaan ollu sit mistään muusta kiinnostunu. Sitten kun ostin oman hevosen, vierähti tallilla yleensä 2-3 tuntia joka päivä. Siellähän kärrättiin lantaa, kannettiin heinäpaaleja ja rehusäkkejä ja millon mitäki selkä vääränä, mutta siihen kun yhdistää ratsastuksen, niin mitään muuta liikuntaa en sitten harrastanutkaan.

Kesällä 2011 kiinnostuin kuitenkin juoksemisesta, jonka aloitin pikkuhiljaa varovaisesti. Kunto oli tuolloin rapa. Alussa jaksoin juosta ehkä vain 15min, kun pohkeet huusi jo hallelujaa. Talvisin en ole juossut paljon ollenkaan, koska ketä kiinnostaa metrin lumihangessa -15 keleillä lenkkitossuissa loikkiminen. Jotenkin kummassa se kunto nousi kuitenkin, ja viime kesänä loikin iloisesti jo 9km lenkin. Tahti oli todella rauhallinen, muttei tuokaan matka tuntunut pahalta, eli siis en ole koittanut kuinka pitkälle maksimissaan pystyisin kipsuttelemaan.

Sitten kun jouduin luopumaan hevosestani, elämään tuli suuri aukko, joka täytyi täyttää jollakin. Niimpä päätin muuttaa Kreikkaan. Tämä oli elämäni hienoin ja tyhmin päätös yhtä aikaa. Syyt selviävät helposti aiemmista blogi-kirjoituksistani...

No, syyskuu meni vaan fiilistellessä uudessa maassa ja uudessa kulttuurissa, mutta lokakuun alusta muutin Rodokselle ja sain idean, että haluan alkaa käymään kuntosalilla. En minä tiedä mistä se idea tuli. Näitähän lentelee päivittäin, osa toteutetaan ja osa ei. No, salihistoriasta sen verran, että viimeksi oon käyny salilla joskus viis vuotta sitten. Silloin reenaaminen tapahtui 1-2 kertaa viikossa, pikkusen tuota nostellen ja tuota vetäen, ja kesti ehkä reilun kuukauden yhteensä. Siinäpä se.

Lokakuussa siis aloitin salilla käymisen ihan nollasta. Kunto oli rapa. Salilla on myös joogatunteja, joten päätin kokeilla sitäkin hommaa, ja rakastuin joogaan ihan täysin. Lokakuun alusta lähtien olen siis käynyt salilla 4 x vko ja joogassa 2 x vko. Välillä oli treenaamisesta kuukausi väliä reissaamisen takia, mutta tammikuun puolessa välissä jatkoin taas normaalia arkea tämän parissa. Nämä ekat kuukaudet olen rakentanut pohjakuntoa ja nyt olis tarkotus pikkuhiljaa alkaa oikeasti töihin.

Mitkäs ovat sitten tavoitteet treenaamiselle? Tavoitteiden asettaminen on mielestäni tärkein vaihe treenaamisen aloittamisessa, koska ilman tavoitteita tuskin pystyy treenaamaan yhtä järjestelmällisesti. No, aluksi tavoitteena oli vaan "hankkia vähän lihasta, pudottaa vähän painoa" ja jotain sinne päin. Nopeaa kuitenkin huomasin, etten joogassa pystyny tekemään mitään asentoja, koska käsissäni ei oo ollenkaan voimaa. Painokin alkoi pikkuhiljaa nousta treenauksen myötä, joten täytyi miettiä uudet tavoitteet. Nyt haluan reilusti lihasta, selvästi enemmän voimaa ja kestävyyttä, lisää notkeutta ja hyvän aerobisen kunnon! Painolle ei ole väliä kunhan peilikuvaan oon tyytyväinen. Kaikki ylimääräinen rasva pitäs myös saaha kehosta veks. No nyt alkaa kuulostamaan jo oikeilta tavoitteilta!

No miten ne sitten saavutetaan? Ei mitään hajua. Koko kuntosali-homma ja oikea, kunnon treenaaminen on mulle ihan uutta. Sen tiiän, että tää vaatii oikeanlaisen ruokavalion ja paljon treeniä, mut uskon, että tästä tulee vaikein projektini koko elämäni aikana. Niin, ja minähän en oo kauheen tunnettu tuosta kärsivällisyydestäni, mutta tää homma taas vaatii aikaa ja hermoja. Mullei oo ainakaan toista niistä. Mutta ehkä kehityn tässä pikkuhiljaa myös henkisesti, enkä vain fyysisesti...

Lokakuusta lähtien oon pikkuhiljaa rakentanu sitä pohjakuntoo itelleni, ja nyt tarkistin mun saliohjelmat ja päätin kokeilla vähän rankempaa reeniä vuoroviikoin. Suunnittelin siis jaksottamista niin, että joka toinen vko olis ns. "kevyt viikko", jolloin teen pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Joka toinen vko olisi sitten ns. "raskas viikko", jolloin teen suuremmilla painoilla lyhyempiä sarjoja. Aattelin kokeilla tähän malliin pari kuukautta ja kattoo sitten miltä tilanne näyttää ja miten on treeni purru kroppaan.

Helmikuu 2012

                               

Marraskuu 2012

Tammikuu 2013

Lokakuun jälkeen oon kyllä edistymistä huomannut, sillä lihasta on silminnähden tullut jonkin verran lisää (tuskin kuvista näkyy yhtä selvästi kuin peilistä) ja joogassakin pystyn tekemään jo monia sellaisia asentoja, joista aluksi sain vain unelmoida.

Ei kait siinä sen kummempaa. Lirkuttelen tänne joku eri päivä sitten tarkempaa treeniohjelmaa ja katon miten tässä alkaa nyt sujumaan. Maanantaina tuli pakettikin postissa, josta löytyi protskua ja pallaria, molempia jauheen muodossa. Protskua oon tähänkin mennessä vetänyt 1-2 annosta salipäivinä (25-50g) ja jatkan samaa linjaa, mutta tuo pallari on nyt uusi tuttavuus. Se pääsee tänään ekaa kertaa testiin, ja taidampa testata tilaajalahjaksi tulleen boosterinkin tässä samalla! Jos huomaan selvästi eroa treenin sujumisessa, nii kaipa sitäki täytyis sitten tilata ainakin noiden rankempien viikkojen treenitueksi.

Proteiini alkaa itelleni olemaan jo suht hyvä tuttavuus, mutta jos lukijoilta löytyy mielipiteitä tahi vinkkejä pallareista/boostereista, niin jakakaa toki ajatuksenne!

Heli kuittaa ja ei muuta ku treeniä h***!!!

Pariisi

Kolmen viikon Suomessa oleilun jälkeen oli aika palata taas maailmalle. Jäähyväisten sanominen kentällä oli tällä kertaa paljon vaikeampaa kuin viimeksi, mutta semmosta se elämä on ja ei se oo niin vakavaa vaikka vähä itkee ku turvatarkastukseen menee. Ikävähän sinne on mennä. Pelottavia piippaavia portteja ja sen semmosia.

No, Oulusta Helsinkiin hurautettiin hetkessä ja ilman ongelmia jatkoin matkaani kohti Pariisia. Selvitin etukäteen ohjeet kentältä hotellille pääsemiseen, ja Pariisin metro- ja junayhteydet on niin kattavat, että siellä pääsee kyllä todella hyvin kulkemaan. Siellä minä siis pinkin laukkuni kanssa tönötin junissa ja metroissa ja seikkailin kohti hotellia.

Matka sujui hyvin, mutta metroasemalta oli noin 5 minuutin kävelymatka hotellille. Tottakai lähdin ensin kävelemään tietä väärään suuntaan, ku ei kartasta ottanu taas mitään selvää, että miten päin sitä pitäis kädessä pitää. No, ei siinä mittään, hyvin pian huomasin lompsivani väärään suuntaan, joten eiku ettimään oikiaa tietä. Vaikka Pariisissa kadut, kyltit jne. on paljo järjestelmällisempiä ja paremmin merkattuja entä Kreikassa, nii oikea tie piti kuitenkin arvata, kun ei tien nimikylttiä näkynyt missään. No tietä marssin etiäpäin ja koitin katella missä sitä kartalla ollaan, mutta siihenki oli merkitty vaan joka kolmas tie nii sai taas päätä raapia. Pysäytin yhen ohikulkijan, joka puhui hieman englantia, ja näytin karttaani missä luki selvästi hotellin osoite. Mies ei ikävä kyllä osannut auttaa minua, eikä osannut sanoa olenko edes oikealla tiellä. Hän pysäytti kadulla jonkun toisen miehen ja kysyi asiaa siltä, mutta ei sekään tiennyt mitään. Kiitin kuitenkin kovasti, päätin ylittää suojatien ja sytyttää tupakin. Siinä poltellessani pyöritin päätäni ja karttaa ja toivoin, että mulla olis sisäinen kompassi. Siinä viiden minuutin kuluttua huomasin yhtäkkiä, että perkele, mähän vittu seison sen mun hotellin ulko-oven edessä! :D Jo on ihminen sokea, kun ei sieltä tien toiselta puolelta nähnyt hotellin nimikylttiä, vaan onhan ne pariisilaisetki tolloja, ku eivät hekään tienny missä se hotelli on tai millä tiellä edes ollaan...

No eipä siinä sitten, eiku hotelliin ja huokaus ja nyt sitä ollaan sit Pariisissa. Siistiä!

Olin kaksi ekaa yötä ensin omin nokkineni Pariisissa, mutta sitten ystäväni Miikka liittyi seuraani. Yksin kävin palloilemassa Aquariumissa, jossa oli siistejä haikaloja sen muita semmosia. Videomateriaalia on paljo koneella, joten pitää niistä joskus tylsyyksissäni kasata pikku video juutuubiin. Kävin myös omin nokkineni tsekkaamassa Riemukaaren, joka ei nyt sinänsä mua ees kiinnostanu, mutta menin sinne ihan vaan sivistämään itteeni. Mutta ku näin sen livenä, nii jumalauta kyllähän se oli hieno! Teki suuren vaikutuksen, kävin myös siellä katolla kattelemassa maisemia :) Tapasin Riemukaaren juurella myös egyptiläisen miehen, joka ei tienny missä on Kreikka...
Ja kun lähdin sieltä taas kotia kohti, niin bongasin kadulta kaksi tanssijaa ja jäin seuraamaan heidän esitystä. Voi että nautin suuresti, kun rakastan niin paljon tanssia ja muutenkin kaikenmoisia esityksiä. Suu oli korvasta korvaan asti ja esityksen loppuessa näytin varmaan enemmän kärsivältä entä iloiselta, ku posket kramppasi nauramisesta. Linkki kuvaamaani videoon: https://www.youtube.com/watch?v=I-q4tV47uf4

Riemukaari

Miikan kanssa sitten palloiltiin muuten pitkin ja poikin Pariisia. Sillä asu yks kaveri huudeilla, nii ranskisten kans sitten kierreltiin ja saatiin turisti-infoa. Käytiin niitten kans myös syömässä japanilaisessa ravintolassa, ja meikä veti puolet annoksesta puhtaasti syömäpuikoilla! Ai että olin ylpee itestäni ^____^ Mutta sitte meni hermot niiden riisinjyvien kans, joten vaihoin tuttuun ja turvalliseen haarukkaan. Pitäkööt puikkonsa prkl.

No sitten me käytiin tietenki kattomassa Eiffel-tornia, joka oli tosi iso ja hieno. Kaikki muut haukku sitä rumaksi ja kauheeksi, mut ne ei ymmärrä hienon arkkitehtuurin päälle. Ikävä kyllä tällä reissulla en lähteny taiteilemaan itteeni Eiffelin huipulle, joka tarkottaa sitä, että Pariisiin pitää mennä joskus uuestaanki.

Suurimman vaikutuksen muhun (ja luultavasti Miikkaankin) teki kuitenkin Notre Dame. Kyllähän se on jumankauta hieno livenä! Ulkoa se nyt on tommonen järettömän kokonen kivikasa, koristeltuna monenmoisilla pikkuruisilla yksityiskohdilla, mutta sisällä kyllä henki salpaantui. Notre Damehan on siis kirkko, ja siellä sattu just alkamaan Jumalanpalvelus. Kirkon akustiikka oli jotain käsittämätöntä, kun huomioi kuinka älyttömän iso rakennus se on. Kaukana edessä pikkuruiselta näyttävä hahmo lauloi niinku enkeli, ja kuulosti ihan siltä, niin kuin se olis ollu tossa metrin päässä laulamassa. Kuunneltiin laulut loppuun ja sit lähettiin jatkamaan matkaamme.

No sittenhän me käytiin tietenkin myös Louvressa. Minä taisin olla ainut, joka sinne halus mennä, ja kyllä ihmettelen tätä itekki. Siis en ihmettele sitä, ettei muita tuntunu kauheena kiinnostavan, vaan ihmettelin sitä ku mua kiinnosti! Minähän en tajua taiteesta yhtään mittään ja oon aina inhonnu koulussa historian opiskelua, eikä mua vois kiinnostaa vähempää kuka sen Opetuslapsi-taulunki on maalannu, millon, millä ja mitkä vaatteet sillä maalarilla sattu sillon oleen päällä. Mut halusin kattomaan Mona Lisan.

No miltä se Mona Lisa sitte näytti? Säälittävältä. Ihan oikeasti. Ei kannata mennä Louvreen vaan jonku Mona Lisan takia. Siis se on ihan naurettava se taulu. Ensinnäki, se on tosi pieni ja niin tarkkaan vartioitu, ettei pääse sen lähellekkään. Toiseksikki sen edusta on täynnä japanilaisia turisteja, jotka heiluu ihan hulluna eikä meinaa pysyä nahoissaan, niin joudut jonottamaan 10min että näät edes vilkaisun koko taulusta. Kun yrität ottaa kuvia siitä, ei kuvat onnistu, koska taulu on lasiseinän takana niin valot heijastuu lasista kuviin. Lisäksi koko taulu on ruma ja mitäänsanomaton. Mutta rispektiä Leonardolle! Vai kuka sen nyt maalasi...

Mona Lisan voi siis huoletta skipata, mutta Louvreen kannattaa kyllä muuten mennä. Ja se on oikeasti ISO paikka mihin pitää varata aikaa. Itehhän ajattelin, että vikkeläkoipisena kipsutan sen läpi parissa tunnissa, ja Miikkakin on kovin tunnettu vikkelistä koivistaan, mut ei kyl mitään mahdollisuutta. Louvreen myydään kahden päivän lippuja (39e jos oikein muistan) ja tämä tulee enemmän ku tarpeeseen, jos siellä haluaa oikeasti kierrellä. Sieltä kyllä löytyi älyttömän kauniita, mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä tauluja (vaikkei taiteesta olisikaan kiinnostunut), joten suosittelen siellä käymistä. Jo Louvren sisäänkäynti, eli lasinen pyramidi, on näkemisen arvoinen.
Lisään oheen pari kuvaa tauluista, joista pidin eniten (eli jotka herättivät vahvoja tunteita/ajatuksia itsessäni). Taiteilijoista en tiiä mittään, ne on maalannu varmasti joku ihminen, ja jos jotakuta tarkemmin kiinnostaa nii voipi käyttää googlea tai historianopettajaa.

No sitten käytiin kattomassa myös Moulin Rougea ulkopuolelta. Valot oli kyllä hienot, mutta muuten oli aika mitäänsanomaton paikka. Jos sattuu olemaan rikas, ja sattuu olemaan vielä Pariisissa, nii varmasti itessään Moulin Rougen cabaret vois olla käymisen arvonen kokemus. Mutta kun otetaan huomioon, että liput makso n.100e, niin en ees harkinnu koko hommaa. Moulin Rougen ympäristö oli kyllä täynnä seksikauppoja, nii ei sitä tuonnekkaan turhaan menty! Ei sillä ettäkö oisin ostanu mittään, olis kyl mieli tehny hienoja pitsi-alusvaatteita, mut hinnat oli taas semmoset että opiskelija käänsi selkänsä ja käveli pois.

Siinäpä se oikeastaan se viis päivää vierähti. Toki aina matkustamiseen kuuluu myös perseiden veto (mieti kuinka hienoo olis vetää hirveet kännit jokaisen maan pääkaupungissa!) joten läksimme Miikan kanssa ranskisten luo kotibileisiin. Ite tietenkin vikisin koko illan, että haluan clubille tanssimaan, mutta ranskikset oli niin veteliä et eihän ne mihinkään persettään nostanee. Kaikenlisäksi pukattiin viettämään iltaa jonkun maahanmuuttajaperheen kotiin, jossa vanhemmat oli kotona. Siellä kai niitä on pidetty hereillä aamukuuteen asti ja ite heräsin sieltä sohvalta sit kymmeneltä aamun siihen, ku perheen äiti tiskas keittiössä. Mut ei siitä sen enempää, tosi kiva oli illanvietto ranskisten (plus mahdollisesti pakistanilaisten?) kanssa ja hyvä oli sohvalla nukkua.

Ranskalaisista sanotaan yleisesti ottaen sitä, että ovat melko ylevää kansaa eivätkä puhu mielellään englantia, kun ovat niin ylpeitä siitä omasta kielestään. Oma kokemukseni on, että tämä on osittain totta. Miikan ranskis-kaveri oli kyllä toista maata, ja todella mukava, niinkuin porukassa olleet muutkin ranskalaiset. Ainoastaan yksi emäntä oli semmonen päällepäsmäri, että välillä kiisteltiin Miikan kanssa kumpi saa lyyä sitä naamariin. Päädyttiin sitten kuitenkin juomaan lisää vodkaa ja jättämään slapsit toiseen kertaan.

Jos kuitenkin on kiinnostunut matkustamisesta ja Ranskasta, niin suosittelen Pariisia tosi tosi tosi lämmöllä! Kyllä siellä englannilla pärjää ja metrot/junat kulkee joka paikkaan, joten itekseenkin siellä on helppo tolskata. Viiden päivän reissu Pariisiin ei riitä ensikertalaiselle mihinkään, joten sinne kannattaa varata ainakin se viikko aikaa tutkimiselle. Jos kuitenkin on aika/rahat vähissä, niin kyllä viidessäkin päivässä saavuttaa paljon. Itellä lennot makso 120e Oulu-Pariisi, ja Pariisi-Rodos 150e. Hotelliin meni n. 210e ja en kyllä paljoa siellä tuhlaillut (what??? meikä ei tuhlannu???) niin oliskohan rahapussista menny jotain 200-300e metrolla rallaamiseen, syömiseen ja matkamuistoihin. Ryyppäämiseen meni vaan 5e ku join sit ilmaseksi ranskisten vodkat.

Mutta ei siinä, nyt taas Rodoksella ja kohti uusia seikkailuita! :)