Haikeutta ja hauskanpitoa

Jaahas, se on taas aika menny etiäpäin ja viikot alkaa vähenemään pikkuhiljaa Kreikassa elämisen osalta. Olo on jo nyt haikea, kun miettii että on enää noin 7 viikkoa jäljellä ennen Suomeen paluuta. Seitsemän viikkoa! Eihän se ole mitään!! Ehkä tietenkin moni muu olisi äärettömän onnellinen jos voisi viettää Rodoksella seitsemän viikkoa, mutta mulle tää tuntuu eriltä, kun täällä on jo oltu niin kauan. Niin, kolmen päivän päästä tulee täyteen 9 kuukautta siitä kun pakkasin pinkin matkalaukkuni ja nousin Ateenan koneeseen. YHDEKSÄN KUUKAUTTA! Herranjumala, tuntuu niinku olisin tullu tänne vasta jokunen viikko sitten. En mä halua tulla takas Suomeen!! Onko pakko? Onko ihan pakko jos ei oikeesti taho?? :(

Henkeäsalpaava hetki.

Meri on kaunis talvellakin. Kuva helmikuulta.

Rakastan Suomen luontoa, mutta kyllä palmut voittaa kuusimetsän!

No, tosiasiassahan mä voisin tänne jäädä jos oikeasti haluaisin. Ei kai mua täältä kukaan tuu repimään Suomeen väkisin. Paitsi ehkä äiti saattas tullakin... Mutta älkää huolehtiko, oi suomalaiset sieluttareni, en mä tänne kuitenkaan oo jäämässä pysyvästi. Ainakaan nyt. Tulevaisuuden suhteen en lupaa mitään, hehe! ;) Nyt kuitenkin haluan palata Ouluun ja jatkaa koulun loppuun. Valmistumisen jälkeen karkaan varmasti maailmalle hetkeksi tai toiseksikin, mutta loppujen lopuksi mulla ei oo mitään hajua minne haluaisin asettua aloilleni. Oon tulevaisuuteni suhteen todella avoin. Jos tuntuu, että haluan tulla takas Kreikkaan ja jäädä tänne asumaan (kaikista negatiivisista piirteistä huolimatta) niin sitten tuun ja jään tänne, mutta jos tuntuu et haluan ostaa omakotitalon Tyrnävältä niin sitten asetun sinne. Oon kyllä aina sanonukki, että oon semmonen fiiliksellä eläjä. Kuuntelen sydäntä, en järkeä. Tämä on usein aiheuttanu mulle vastoinkäymisiä, hankaluuksia, ja ongelmia, mutta kyllä tää elämäntyyli on tuonu myös mielettömän paljon iloa ja naurua, joten eiköhän tilanne oo suhteellisen sixty-fifty. Samalla linjalla jatketaan, ja kun koulun pitäis olla ohi parissa vuodessa, niin katotaan mitkä tuulet puhaltaa ja minne lähetään, vai lähenkö yhtään minnekkään!

Arki täällä on pyöriny samaan malliin ku aina ennenkin, paitsi kouluhommien kans vastustaa. Pari puolivalmista esseetä meni tuhoutumaan vahingossa, kun muistitikulle siirty virus yhen kopiointipaikan koneesta... No tässä vaiheessa ne tiedostot oli vielä mun tikulla, mutta sitten kaveri halus sitä tutkia, ja meni alustamaan koko tikun. Joo että kiitti vaan kaverille, tuhosi mun kolmen viikon työn ja mulla ei oo enää mitään mahollisuutta ehtiä kirjottamaan niitä kaikkia kadonneita sivuja uusiksi! Tiedän, et oma vika ku en ollu tehny varmuuskopioita, ja oma vika ku menin sen tikun kaverille ojentamaan... Mutta sanoin sata kertaa, et ne mun tiedostot on tällä tikulla, joten älä tee mitään tyhmää, okei? Ja sit se alusti sen. Joo. Kiitos. En tienny olisinko siinä hetkessä halunnu tappaa kaverini vai itseni, joten en tappanut ketään. V***u!!!

Kaiken lisäksi nappasin toiselta kaveriltani flunssan. Sängyn pohjalla kitisin pari päivää, salilta jäi päiviä välistä, ja edelleenki on aivan kaamee yskä. Uusimpana tulokkaana tänä aamuna nuha. Kertokaa mulle, että miten on maailmassa mahollista saaha flunssa ku ilmat on vähintään +25 astetta???!!! Tää on niin epäreilua ihmiskuntaa kohtaan!!

No, siinä vaiheessa kun tajusin, etten ehi kaikkia kouluhommia tehä vaikka kirjottelisin esseitä 24/7, niin totesin että antaa olla. Jätän vaikka yhen kurssin suorittamatta ja otan siitä suosiolla hylätyn. Mielummin jätän yhen kurssin tekemättä ja teen muut niin huolellisesti kuin voin, että rapisis mahollisimman hyviä arvosanoja. Toinen vaihtoehto olis tehä kaikki esseet sutasemalla vasemmalla käellä silmät kiinni, ja ottaa kaikista kursseista huonot numerot. Mutta koska en halua mitään paskoja numeroita loppuelämän muistoksi, niin mielummin jätän yhen kurssin tekemättä. Täällä nää mun opiskelemat kurssit on kuitenkin melkeen kaikki 'extraa', siis en saa niitä hyväksiluettua Suomessa. Joten ketä kiinnostaa jos jätän yhen kurssin suorittamatta? Ei ketään.

Ja siinä vaiheessa kun hyväksyy 'kohtalonsa', kohauttaa harteita ja haistattaa koko tilanteelle paskat, niin on heti paljo parempi mieli! Stressi poistuu ja elämä helpottuu. Löytyy yhtäkkiä aikaa hauskanpidollekin, kun ei tarvi enää kirjotella esseitä 12h päivässä yksin kotona. Niimpä vedimme parhaan ystäväni Simelan kanssa mekot niskaan, sotameikit naamaan, ja suuntasimme Rodoksen yöelämään kahtena perjantaina peräkkäin. Ja olihan meillä kyllä hauskaa! Tänä perjantaina aloteltiin ilta kahvilassa nimeltä Nargile, joka on intialais-tyylinen vesipiipun polttelupaikka. Kahvila oli aivan mielettömän ihana, tunnelma ihan mieletön, sisustus aivan ihana. Siihen vesipiippu, olut, ja ihana ystävä seuraksi, niin ei voi kun huokaista onnesta!

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Viimeaikaisista vastoinkäymisistä huolimatta olo oli yksinkertaisesti onnellinen!

 Tästä yllä olevasta kuvasta olen erittäin ylpeä. Miksikö? No siksi, kun pohjelihasten kasvua alkaa nyt selvästi jo erottamaan!! Ikuisena (?) rimppakinttuna oon kovasti tuijotellut peiliin ja harmitellut säälittäviä ruipeloita pohkeitani. Salilla pumpannu menemään, kärsinyt päiviä ja päiviä kestävistä lihaskivuista, silitellyt ja hieronut pohkeitani, laulanut niille ja lausunut lihaksen-kasvattamis-loitsuja (kyllä, itse keksittyjä). Ja nyt, vihdoin ja viimein, alkaa jotain lihasten rajoja erottumaan!!! HAHAA!!! Ja kyllä, treenaamiselle sydämensä menettänyt henkilö kiinnittää kuvissa huomiota aina lihaksiin. Onko tää hyvä kuva, miltä mun lihakset näyttää? Lihasten jälkeen huomio kiinnitetään vasta muihin (turhanpäiväsiin) kuvan ominaisuuksiin, kuten esim. kasvojen ilme ;D

Vesipiippua poskeen! Mauksi valitsimme forrest fruit...nam!

Vesipiipun poltteleminen on - uskokaa tai älkää - aivan mielettömän kivaa touhua. Turhanpäivästä se kyllä on, jos multa kysytään, ja varmasti monet osaa esittää siitä kaikkia terveysvaikutuksiakin (siis negatiivisia), mutta itse en usko kuolevani jos poltan vesipiippua puoli tuntia kerran viidessä vuodessa. Vesipiippu ei oo mulle itelle uus juttu, sillä Egyptissä käydessäni vuonna nakkikivipottukuokkalapio ostin itelle oman vesipiipun. Se on kyllä edelleenkin aukaisematta paketissa, ja varaston uumenissa... Mutta Suomeen palattuani se on pakko kaivaa esille! Ohan se vaan jännä kapistus :P

Kuva on laadultaan paska, mutta tärkeintä ehkä se, että yhteinen ilta parhaan ystävän kanssa vaatii myös yhteiskuvan! Ja toiseksi tärkeintä tietenkin toi mun pohje....;) Rimpulahan tuo on edelleen, mutta vajaassa kolmessa kuukaudessa on tullut ympärysmittaan 1,5cm lisää. Kasvaa kasvaa.... Hauikseen on muuten kans tullut samanmoiset 1,5cm lisää. Voi kuinka paljon iloa mittojen kasvaminen voikaan tuottaa naiselle! :D

Jos nään kiikun, siihen on pakko istua!

No vesipiippujen jälkeen suuntasimme sitten clubeille, jossa keikuttiinkin siihen asti, että viimeinen baari sulki ovensa. Kello oli tässä vaiheessa kahdeksan pintaan aamulla... Kreikassa ei nää lait oo ihan samaa tasoa Suomen kanssa! ;) Tai siis johtunee varmaan siitä, ettei niitä lakeja ole. Ja vaikka olisikin, ei niitä kukaan noudata. Tälläkin keskustasta löytyvällä baarikadulla on kiellettyä (=laitonta) soittaa musiikkia isolla, koska se sijaitsee keskellä asuinaluetta ja on täynnä kerrostaloja. Mutta tästä huolimatta jokainen clubi vääntää nupit kaakkoon, ja baareissa ei oikein kuule keskustella yhtään mitään, sillä vaikka huutaisi kaverin korvaan niin ei siitä oikeen paljoa selvää saa. Musiikki siis soi, ja kovaa. Baareilla onkin sitten ulkona kadunvarressa 'vahtijat' töissä, ja jos bongataan lähestyvä poliisiauto, DJ:lle lähetetään nopeasti viestiä led-valon avulla. DJ sitten kääntää musiikit todella pienelle, joskus jopa kokonaan pois, ja tanssiva baarikansa jähmettyy pariksi minuutiksi. Poliisiauton mentyä ohi bileet taas jatkuu! ;)

© Tasos Pasalaris

Erittäin suurta plussaa keskustan baarikatu saa siitä, että suurimmassa osasta klubeilla on TANGOT!!! Jes, tankotanssia! Ja ei, en osaa sitä pätkän vertaa, mutta voisi olla ehkä syytä opetella. Sillon se mun touhu saattas näyttää jopa tanssilta, eikä vaan hullun suomalaisen turistin heilumiselta...;) Mutta opetellaan se taito vaikka ens vuoden aikana Suomessa ollessa, ja sitten voin tehä kunnon comebackin Rodoksen tanssitangoille!

Okei, mun pitäs ihan oikeesti alkaa kirjotteleen näitä blogipäivityksiä useammin, koska näistä tulee viidentoista kilometrin mittasia. Tuskin näitä jaksaa ees kukaan lukea läpi, paitsi Joona. Terveisiä Jontulle! <3

Ensi kertaan beibet, ja meikä aikoo nauttia seuraavista seittemästä viikosta niin paljon kun vain on ikinä mahdollista! :)

Ei koulusta selviä hengissä...?

Nyt pitää vetää oikeen syvään henkeä, ja vieläpä muutaman kerran. Kouluhommat puskee päälle pahemmin entä koskaan ennen, ja ressitaso on jossain mittariston yläpuolella, ja korkeasti. Opiskelen parhaimmillaan KOKO päivän, siis aamusta yöhön saakka, ja välillä pidän vaan syömistaukoja, sekä tietenkin meen salille lepäämään.

Niin, kaveri tuossa pari päivää sitten kysyikin, että "...salille lepäämään??"
Kyllä. Nimittäin jos kirjotat englanninkielisiä esseitä sen 10+ tuntia päivässä, niin siinä vaiheessa aivot on jo niin koomassa, ettei tästä maailmanmenosta ymmärrä yhtään mitään. Kunhan sinne salille onnistuu raahautumaan, siis ettei eksy matkalla kun sinne zombina lähtee laahustamaan, niin kyllä se salitreeni menee rentoutumisesta. Aivot offille ja lihakset onnille, ja eiku antaa mennä vaan! Reenin päätteeksi olo on naatti, sekä aivojen että kropan osalta, ja nukkumatti saapuu muuten aika hienosti korjaamaan taas yhden väsyneen potilaan unten ihmemaailmaan.

No mites tässä sitten niin ikävästi on käynyt, että nyt joutuu paahtamaan 24/7 kouluhommien kanssa? Eihän mulla aiemmin ollut kiire? Niimpä... yks plus yks on kaks, joten oma vikahan tämä taas on, että kaikki kouluhommat on jätetty viime tinkaan. Mä en voi millään käsittää sitä, että miks ne kaikki tehtävät pitää jättää aina viime tinkaan! Ja en todellakaan ole ainut lajiani, nimittäin kuulostaa monella muullakin olevan sama paha tapa. Mikä ihme siinä on, ettei osaa ottaa itteensä niskasta kiinni, potkasta persuksille, ja kirjottaa niitä kouluhommia sillon, ku deadlinet on vaan kaukana tulevaisuudessa häämöttävä uhkaus. Ehei, sorvin ääreen palataan vasta sitten, kun tajutaan että viikon päästä pitäs olla 50-sivuisen esseen valmis. Hmmm....mistäköhän alottas....

www.troll.me

No, itse on tullut omat sopat keitettyä, joten pakkohan niiden kans on nyt pärjätä. Tiedän, että pystyn kyllä saamaan kaikki kouluhommat valmiiksi määräaikoihin mennessä, mutta se ei tule olemaan helppoa, eikä ainakaan mukavaa. Stressitaso tulee luultavimmin kymmenkertaistumaan kun deadlinet lähenee. Tällä hetkellä erittäin hyvän nukkumisentaidon tulen varmastikin menettämään 2-3 viikon päästä, jonka jälkeen pitää tulla toimeen noin 4h yöunilla. Normaalistihan tää tyttö vetelee unta lähes poikkeuksetta 9h joka yö, ja kun en mitään herätyskelloja ole käyttänyt kuukausiin, niin tuo tuntimäärä näyttäs olevan mulle sellainen luonnollinen määrä. Ihan sama mihin aikaan meen nukkumaan, niin herään itestään aina yheksän tunnin kuluttua. Tällä määrällä jaksan porskuttaa koko päivän, olla iloinen ja hymyilevä ja reipas, mutta auta armias jos en saa nukuttua niin pirut pääsee irti! Joidenkin ihmisten kohdalla ruoka tekee saman, siis nälkäisenä saattaa ne punaiset sarvet nousta päälaelle, mutta itelleni ei kyllä nälkä vaikuta mitenkään mielentilaan. Korkeintaan alkaa väsyttämään jos verensokeri pääsee laskemaan alas. Mutta auta armias jos oon nukkunu liian vähän (=alle 8h), sillon mua kannattaa käsitellä silkkihansikkain, tai tunkee korvatulpat korviin, koska musta kuoriutuu sellainen valittava ämmä esille ettei tosikaan! Eikä tää oo ees vitsi...:D

only-the-best-for-you.blogspot.com

Varoituksen sanana siis, että 2-3 viikon päästä voi tänne blogiinkin alkaa eksymään sellaisia avautumis-päivityksiä, että vaikka ne on kirjoitettu puhtaalla raivolla, niin ne menee luultavasti enemmänkin komedian puolelle. Sitä siis odotellessa...

Pääsiäinen täällä (onneksi) meni ohi, ja kaikki kaverit löysi tiensä takaisin Rodokselle. Nyt on taas elämää ja vilskettä ympärillä, vaikken siitä pääsekään kauheasti nauttimaan, kun nökötän vain kotona läppärillä kirjoittelemassa niitä #%&??)/&%## esseitä. Sukelluskurssillekin ehin jo ilmottautua (jee, sukeltamaan!!!), mutta jouduin perumaan osallistumiseni viime tingassa, kun tajusin ettei nyt vaan yksinkertaisesti ole aikaa millekään ylimääräiselle aktiviteetille. Olisin toki voinu jättää reenamisen pois viikoksi - pariksi, jolloin olis ollu mahollista osallistua sinne sukelluskurssille, mutta herranjumala... En todellakaan luovu reenaamisesta, en. Se on ehkä ainut asia, joka rytmittää mun päivää ja pitää arjen kasassa, ja joka tarjoaa täydellisen rentoutumistauon opiskeluista, joten siitä ei luovuta ja piste. Tästä asiasta ei edes neuvotella ja piste.

Treenit sujuu samaan tapaan mitä aina ennenki, eli kovaa tehhään ja hiki virtaa, mutta tuloksia en jaksais millään odotella! Nyt oon kylläki huomannu sen, että pikkuhiljaa alkaa käsivarsista erottumaan jotain lihasten muotoja. Ennen koko käsivarret oli yhtä putkiloa, mutta nyt siellä alkaa olemaan jo jotain lihaksiakin erotettavissa :) Jokunen viikko takaperin aloinkin kiinnittämään enemmän huomiota olkapäihin ja ojentajiin, joten eiköhän se tästä pikkuhiljaa taas etene!

Kuvista ei ehkä niin selvästi huomaa (ja hyvä niin, hehe), mutta ylimääräistä rasvaa oon taas onnistunu keräämään. No, ei kai se oo ihmekkään tolla mun herkkujen mättämis tahilla, mutta nyt on otettu tiukka linja niiden suhteen ja tarkotuksena olis nipistää vähä ylimääräisiä senttejä pois ennen ku se kesä saapuu ihan kunnolla. Nyt on ollu vasta semmosta reilua +25 astetta, nii ei se vielä oikea kesä täällä oo...;) Tiedossa kuitenkin jonkinmittainen miinuskalorijakso taas tähän väliin, kuhan vaan löytäisin enemmän aikaa aerobiselle liikunnalle. Katotaan miten käy!

Pari toivomusta "tissikuvista" oon saanu, niin tässäpä olis, olkaa hyvät! Toisen toivomuksen hetti entinen työkaverini ihan vitsillä, mutta jos joku oikeesti saa jonkintasoista henkistä tyydytystä tähän aihealueeseen liittyen, niin en voi kuin sääliä ja nauraa yhtä aikaa :) Kuvan pointti on kuitenkin rintalihaksissa, jotka on muuten ihan kivasti alkanu kehittymään tässä viime kuukausien myötä. Salitreenin aloittaessani rintalihaksissa ei kyllä ollu yhtään voimaa, ja epäilen vahvasti ettei koko lihaksia ollu olemassakaan, mutta kyllä sielläkin on ihan selvää vahvistumista ja kasvua huomattavissa, joten katsotaan mimmonen jääkaappipakastin-amazonwoman musta tässä kuukausien (ja vuosien) varrella kehittyy!

Siihen saakka, hastalavista beibet ja meikä menee kirjottaan jotain todella mielenkiintoista esseetä vielä ennen illan sali- ja joogatreenejä!

Tsemppilauseita

Törmäsin tuossa Facebookissa ollessani Bodybuilding.com -sivuston tilapäivitykseen. Siinä kysyttiin seuraavaa:

Do you have a favorite motivational quote or saying? What is it?

Kysymykseen tulvi tietenkin tuhansittain vastauksia, josta luin vain osan, ja jätin tietenkin kommentiksi oman lempisanontani.

Niin... tsemppauksella on suuri rooli treenatessa. Silloin kun väsyttää, on huono päivä, ei kiinnosta, kroppa tuntuu hankalalta, tai muuten vaan homma ei tunnu sujuvan, niin tsemppauksesta voi olla apua.

vi.sualize.us

 Toisilla voi olla se personal trainer karjumassa siihen korvan juureen, että "vielä yks, vielä yks!", ja kaikkihan tietää, että se valehtelee kuitenkin. "Vielä yks" tarkottaa aina vähintään kolmea. Mutta juuri siitä on kysymys: tsempin voimalla voimme ylittää itsemme, yltää parempiin suorituksiin, ja sitä kautta myös parempiin tuloksiin. Samalla tulee varmasti myös parempi mieli, ja treenin jälkeen tuntuu hyvältä!

Kaikilla sitä henkilökohtaista korvaankarjujaa ei kuitenkaan ole, jolloin vastuu tsemppauksesta jää kokonaan itselle. Toki kaverinkin voi palkata selkään ruoskijaksi, mutta todella monen treenaajan täytyy ruoskia itse itseään.

Kysehän on nimenomaan psyykkisestä tsemppauksesta, koska se oma korvienväli määrittelee sen, mitä fiiliksiä treeniin liittyy. Kehohan tottelee mieltä. Nehän on kuitenkin 'vaan lihaksia'. Toki fyysiset tunteet on aina erotettavissa omaksi alueekseen, mutta se on se psyykkinen puoli kuitenkin se, joka sanoo mitä tehdään, kuinka paljon, milloin riittää, ja milloin ei.

jakelarsen.me

Oon ite käyttäny tsemppausta treenin ohessa lähinnä silloin, kun tuntuu ettei jaksa. Oon saattanut aatella "vielä yks"-periaatteella, jotta saisin haluamani toistomäärän kasaan. Joskus oon muuttanut saliohjelmaa vähä 'helpommaksi', jos kroppa on tuntunu jotenkin poikkeuksellisen väsyneeltä. Oon koittanut ajatella, että tekis nyt ees jotain, niin on sekin aina eteenpäin.

Tsemppausta voi kuitenkin käyttää...no, oikeastaan aina. Vaikka ei olisikaan maanantai, noustu sängystä väärällä jalalla, tai kolmen metrin *just se* otassa, niin tsempistä voi olla paljonkin hyötyä. Kun treeni luistaa hyvin, voi tsempata itteensä vielä parempiin suorituksiin, jolloin lopputuloksena on supertreeni ja superhyvä mieli! Myönnän kyllä ihan suoraan, että itelläni on tässä asiassa vielä paljon harjoittelemista. Tsempin ei pitäisi olla vain niiden myrtsipäivien ainut oljenkorsi, jonka voimalla sinne salille raahaudutaan tunniksi 'tekemään ees jotain'. Tsempin pitäisi muodostua osaksi normaalia treenausta, jolloin treenistä olisi mahdollista saada kaikki irti - ja vielä vähän enemmänkin!

jakelarsen.me

No, palatakseni takaisin siihen Bodybuildingin esittämään kysymykseen sekä siihen tulleisiin vastauksiin: löysin joitain erittäin mielenkiintoisia tsemppilauseita niiden joukosta! Tässäpä valkkaamani parhaat palat, olkaa hyvät.

Yksinkertaisen ytimekästä

Just do it!
You showed up, now show off!!
No pain no gain!
Train hard or go home!!

Mahtipontisen mestarillista

Pain is temporary. Success is forever.
Pain is weakness leaving the body.
Obsessed is what the lazy call the dedicated.


Filosofin mietelmiä

You must be the change you wish to see. (Mahatma Gandhi)
Try not. Do or do not; there is no try. (Yoda from Star Wars)
Water doesn't cut through a rock from power, it cuts through from persistence.

Tosiasioiden toteamista

Well... it's not going to lift itself.
If you do what you've always done, your only going to get what you've always got.
Who cares for motivation?!!!? There's a job to do.

Pilkettä silmäkulmassa

You can throw in the towel, or you can use it to wipe the sweat off your face!
My grandmother can do more pull-ups then that!
I love the smell of napalm in the morning.

Kuten näistä on jo huomattavissakin, monenlaista tsemppilausetta mahtuu monenlaisen treenaajan mieleen. Oleellista ehkä onkin löytää se oma tyyli. Mikä toimii just mulla, mikä antaa lisää voimaa itelleni?

Esimerkiksi "Train hard or go home" ei todennäköisesti toimisi itselläni. Jonakin heikkona hetkenä se pieni ääni tuolla takaraivossa toteaisi, että taidampa mennä sitten kotia ja yrittää huomenna uudestaan. Ei näin, ei anneta sen pienen äänen voittaa!

Omaksi suosikeikseni nousi lähinnä seuraavat:

www.lifeinprogress.ca

"Well, it's not going to lift itself."

Niin, kun treenin loppupuolella voimat alkaa olemaan jo vähissä, lihaksia polttaa, ja yks sarja squatseja on vielä tekemättä, se lattialla odottava tanko näyttää jotenkin todella ankealta. Huh huh, vielä kymmenen toistoa pitäs jaksaa... No, ei se tuosta itsekseenkään nouse.

bwc.my

"Just do it!"

Toimii treenin puolivälissä ja loppupuolella. No eihän tämä nyt niin vaikeaa ole. Siitä vaan otat ja teet!

jonathanconcepcion.com

"You showed up, now show off!"

Silloin kun sieltä sängystä on noustu väärällä jalalla ylös, ajattelen, että nyt kun tänne salille on kerran tultu, nii sama kai se on reenata. Tämän voi muuttaa tsemppilauseeksi, jolloin tilanne ei mene voivottelun puolelle, vaan kannustavaksi itsensä perseelle potkimiseksi.

crossfitapx.com

"Pain is weakness leaving the body."

Omaan korvaani tämä kuulosti aluksi vähän turhan mahtailevalta, mutta lauseeseen kätkeytyy pieni viisaus. En kuitenkaan soveltaisi tätä ihan joka tilanteeseen... Oman kehon rajat tulee oppia tunnistamaan, ettei treenillä tehdä enempää haittaa kuin hyötyä. Siinä vaiheessa kun oikeasti sattuu, on parempi hellittää kuin tsempata itseään väkisin kohti sairaslomaa.

"I love the smell of napalm in the morning."

Siis....mitä?? Mulla ei oo mitään mielikuvaa siitä, miten tämä voisi toimia millään tavalla tsemppauslauseena treenatessa, mutta itse ainakin tulen muistelemaan tätä lausetta lämmöllä ja hymy huulilla!

Ja mitä sitten tulee niihin omiin tsemppauslauseisiini...

Olen jo pitkän aikaa elämässäni käyttänyt lausetta "everything matters". Tämä ei päde omalla kohdallani ainoastaan treeniin tai ruokavalioon, vaan sovellan sitä mihin milloinkin, ja välillä ihan kaikkeenkin. Itelläni tää on tsempannut eteenpäin monessa tilanteessa!

Toinen mitä oon käyttäny, on "ne on vaan lihaksia". Tää tuli mieleeni ekaa kertaa jo pari vuotta sitten, kun alottelin juoksuharrastustani. Pohkeet huusi hallelujaa jo 10min hölkän jälkeen, jolloin yritin sanoa itselleni, että ne on vaan lihaksia. Se on vaan kipua. Lihakset tottelee mieltä, ja mä päätän jatkaa vielä eteenpäin. Ja niin jatkoinkin! Tässäkin tietenkin kannattaa pitää kuitenkin se järki tallella, ettei karkaa käsistä koko touhu. Vaikka ne onkin 'vaan lihaksia', niin treenaajan tulee kuunnella ja arvostaa kroppaansa, sekä edetä oman kehonsa edellytysten mukaan.

Onko kellään lukijoista jotain omia tsemppilauseita? Mikä toimii sulla, mikä ei?

Laitetaan kaikki jakoon ja autetaan toisiamme tsemppaamaan itseämme!

Pääsiäistä ja pumppia!

Nyt onkin Kreikassa puhaltaneet minulle uudet, kummat tuulet, nimittäin kaikki ihmiset ovat hävinneet kuin pieru saharaan... (tätini kuuluisa sanonta.)

Onneksi kaverini valistivat minua jo etukäteen siitä mitä on tulevan, joten en ehtinyt alkaa kehittelemään teorioita mistään ydinvoimalan räjähdyksestä (josta itse olisin ainut eloonjäänyt torakoiden lisäksi) tai muista hyvinkin normaaleista ajatuksista, mitä mieleeni helposti tällaisissa tilanteissa juolahtaa.

Kotikatu, eikä ristinsielua.

Yleensä aamuisin, kun suunnilleen siinä kymmenen aikaan raahaan takamukseni parvekkeelle aamutupakille (joojoo lopetan ihan varmasti, joskus), niin kadut on täynnä autoja ja ihmisiä. Tykkään kuikkia parvekkeeltani kotikadun menoa ja vilskettä. Samalla siinä herää itsekin tähän päivään, kun huomaa kuinka kaikki muut on jo menossa ja tulossa vaikka ja minne. Mutta nyt - ei ketään missään!

Tämäki bmw on seissy tuossa jo viikkotolkulla. Missä on omistaja, ja missä kaikki muut ovat??

Keskustan suurin (ja ainut) parkkipaikka on normaalisti täpötäysi, mutta nyt täpötyhjä.

Niin, mistä nyt sitten on kysymys?
Pääsiäisestä.

Kreikassa valtauskontona on ortodoksinen kirkko, jolla on muuten juurensa - missäpä muuallakaan kuin - Kreikassa. Sana ortodoksi tulee kreikankielen sanoista ορθός (orthos) ja δόξα (doksa), jotka tarkoittavat "oikea" ja "katsomus". Ja kyllä, käytin Wikipediaa. Mutta ei voi ainakaan vaatimattomuudesta syyttää...

Suomen päässähän pääsiäinen oli ja meni jo aikoja sitten, mutta ortodoksit juhlivat sitä nyt toukokuun alussa. Tietääkseni pääsiäisen ajoitus vaihtelee vuosittain hieman, mutta en tiiä mihin se on verrannollinen. Viisaammat voivat avata sanallisen arkkunsa ja selittää pidemmälle, mikäli siltä tuntuu. Joka tapauksessa pääsiäinen on ortodokseille se kaikista suurin juhla, siis se itse The Juhla, joten odotin pienellä mielenkiinnolla mitä se tuo tullessaan.

No mitä se sitten toi? Ensinnäkin, kuten jo mainitsin, kaikki ihmiset hävisivät kuin tuhka tuuleen. Ystäväpiirini täällä on muodostunut lähinnä hotellialan opiskelijoista, joka ei sinänsä ole yllättävää, kun heillähän on jo tulevan ammattinsakin puolesta kiinnostusta ulkomaalaisia kohtaan, sekä osaamista ja halua puhua englannin kielellä. No, sattumoisin kaikki ystäväni eivät satu olemaan Rodokselta lähtöisin, vaan ovat siis kotoisin jostain muulta puolelta Kreikkaa. Tämä tarkoitti tietenkin sitä, että jokainen heistä lähti pääsiäisen viettoon vanhempiensa luokse. Osa aikoi olla kaksi viikkoa poissa, osa kolme.

Tämä ei tietenkään selitä sitä, miksi koko Rodos on tyhjä. Kai täällä täytyy nyt paikallisiakin olla, ja muitakin ihmisiä entä vaan opiskelijoita! Entä minne kaikki turistit on yhtäkkiä hävinny??

Ajattelin sitten, että kaipa ne on kaikki kotonaan pimeässä värjöttelemässä koko pääsiäisen ajan. Mielessä alkoi juoksemaan jo vaikka millaisia mielikuvia salaisista pääsiäis-rituaaleista, mutta illan tullen ihmiset alkoivat kömpimään ulos koloistaan, ja vieläpä ihan normaalin näköisenä. Siinä vaiheessa kun itse raahauduin lempikahvilaani läppärin kanssa (mulla ei oo nettiä kämpillä), niin selvis se syy missä ne kaikki ihmiset on. No kahviloissa tietenkin!

Täällä ei hullukaan juo kahviaan tai teetä kuumana, vaan jäiden kera!

Tämänkin suhteen sai siis taas todeta, että oli tilanne mikä tahansa, tai vaikkapa se vuoden suurin juhla, niin kreikkalaiset ei kyllä kahvilaperinteestään luovu! Rauha siis päällä maan, ja ehkäpä huomenna elämä olisi jo palannut normaaliksi tällä puolen maailmaa.

Mitä sitten treenaamiseen tulee, niin senkin osalta oli poikkeuksellinen viikko takana, tai oikeastaan pari poikkeuksellista viikkoa. Ensinnäkin Miia tuli Suomesta tänne mun luokse lomaileen, jolloin tehtiin lähinnä kaikkea muuta kuin treenattiin. Yksi salipäivä ja yksi jooga mahtui kuitenkin lomaviikonkin lomaan, mutta muuten pidin taukoa ja lihakset sai lepoa. Aluksi meinasi ahistaa, kun jäi treenejä välistä, mutta psyykkasin sitten itteeni sanomalla, että lihaksetkin tarvii välillä lepoa. Ehtiipähän ainakin palautua!

Ajeltiin autolla saarta ympäri ja käytiin myös perhosten laaksossa (The Valley of Butterflies). Ikävä kyllä paikka ei ollut vielä avannut porttejaan turisteille, joten uusi reissu täytyy tehdä myöhemmin kesällä.

Pääsiäisviikolla sitten salin poikkeuksellisten aukioloaikojen takia toinen viikon joogatunneista jäi välistä, ja toisen meni opettaja perumaan... Siis mulla jäi kolmet joogatreenit putkeen välistä!!! Huomenna pitäis olla joogan normaaliin tapaan, mutta ei hitto, eihän tää muija taivu kyllä yhtään mihinkään tällaisen tauon jälkeen... Huomaan nimittäin kropassa heti jos ykski joogatreeni jää välistä, ja nyt niitä on jääny kolme. No miten sitten se kotona venyttely? En harrasta. Pitäis!! Mut en harrasta. En oo ollenkaan semmosia ihmisiä, jotka jaksais kotona venytellä tai jumpata viittä minuuttia pidempään, joten tässähän sen taas näkee. Oma vika, kärsin sitte huomenna joogassa ku syvälle lihaksiin sattuu ja ei pääse mihinkään asentoon.

Lempiasentoni joogassa ^_____^

No, sitten kun ei ollut joogatunteja viime viikolla, niin laukkasin siellä salilla. Päätin pitää nyt vuorostaan pumppiviikkoa, joten eiku pikkupainot kouraan ja pumppaamaan! Huomasin kuitenki viikon aikana, että ei tuo kuus kertaa viikossa salitreeniä oo mulle mieluinen tapa treenata. Loppuviikosta (lähinnä jalkapäivinä...) alko jo tuntumaan, että ei taas! Taasko sinne salille! Siispä otin ja pidin perjantain salista väliä ja menin sen sijaan juoksemaan. Oon juossu täällä pariin otteeseen pidempää lenkkiä, johon aiempina kertoina on kulunu tasan 1h 2min aikaa, mutta nyt loikin sen 55 minuuttiin! Tulipa vallan mahtava fiilis! Ja lauantaina sitten (jonka olis pitäny olla jalkapäivä, hehe) suuntasin taas tunnollisesti salille, mutta koska fiilis oli jokseenkin kakka, niin päätin tehä ihan mitä huvittaa. Siis unohtaa kaikki saliohjelmat, "tänään vuorossa" ja "mun pitäis" alkuiset lauseet. Päätin, että kerrankin, ensimmäistä kertaa oikeastaan koko salilla kulkemisen aikana, päätänkin tehdä ihan mitä huvittaa! Ja voi pojat, siitähän riemu ratkesi, kun meni ihan vain fiiliksen mukaan :D Treeni sujui todella hyvin ja siitä tuli tosi hyvä fiilis, ja treenasin muuten myös niitä jalkojakin, niinkuin kuuluikin...;)

Suosittelen kyllä kaikille salilla treenaajille välillä pitämään "mitä huvittaa"-päivän, se kyllä antaa kivasti piristettä ja vaihtelua arjen ja rutiinien keskelle! Lisäksi ite ajattelen aina niin, että kaikkihan se on aina eteenpäin. Mitäs sitten, vaikka sitä saliohjelmaa ei yhtenä kertana noudattaisikaan... Pääasia, että treenaa kuitenkin!

Näihin sanoihin, näihin tunnelmiin lisään vielä kuvan hienoista kukista, jotka bongasin tienlaidassa.

Ja nyt tää tyttö painelee kotia katteleen Star Warsia ja huomenna palataan taas  (pääsiäisettömään) normaaliin arkeen kera salitreenin ja joogan!