Kuinka minä halusin yhtäkkiä kasvaa isoksi.

Hei kaikki jouluna kinkkua ähkyyn syöneet lukijani! Tämä tarina kertoo siitä, kuinka minä halusin yhtäkkiä kasvaa isoksi.

Aina joskus ennen kun minulta on kysytty, että mikäs sinä haluat olla sitten isona, niin oon vastannu etten tiiä. Nykyään multa ei enää tuota kysytä, liekkö johtuu siitä, että iän perusteella olisin muka jo aikunen. Mutta jos joku vielä kysyis mikä haluan olla isona, niin vastaisin: ISO!

Kaikki alkoi siitä kun... No, oikeastaan mulla ei oo hajuakaan, että mistä tää kaikki on alkanu. Jos kaivellaan oikeen syvälle kaukaisuuteen pimeisiin ja hatariin muistikuviini, niin ehkä jo teini-ikäisestä asti aloin saamaan joskus jonkinlaista ihailua hoikkaa kroppaani kohtaan. Siis jotain pientä ohimenevää positiivisesti sävyttynyttä kommenttia siitä, että olempas minä laiha. Laihuus oli ilmeisesti jotenki ihannoimisen kohteena, ja itse rimppakinttuna satuin olemaan sitä luonnostani. Painoindeksi heilui 17-18 välillä koko lapsuuden ja teini-iän, ja jossain välissä äiti osti apteekista jotain ruokahalua kasvattavia litkuja ja pakkosyötti niitä mulle. Äitin mielestä olin liian laiha, mutta äitin mielestä oon varmaan aina liian laiha.

Niin, se on jännä miten se kauneusihannekin vaikuttaa tuolla korvien välissä niin vahvasti. Jos saa kehuja hoikasta kropasta, niin jotenkin sitä ajattelee, että tämä on hyvä. Itselläni on lisäksi ollut aina jonkinlainen ihanne mallimaailmaa kohtaan, joka sekin vaikuttaa sinne omiin korvien väliin, ainakin jos ei osaa olla varovainen, ja tietoisesti miettiä omia kauneusihanteita ja tavoitteitaan.

www.runwayrox.com

www.kimgray.co.za

Mallimaailman (tai minkä lie) luomat kauneusihanteet vaikuttivat sen verran vahvasti, että pyrin tietoisesti olemaan mahdollisimman hoikka. Ystävät kyllä varmaan tietävät sen, että oon se minäkin välillä syönyt enemmän ja ollut vähän leveemmässä kunnossa, mutta paino ei ole koskaan noussut yli 59kg. Näin aikuisiällä hoikimmillaan olen painanut 51kg. Pituutta meikältä löytyy 167cm.

Elokuu 2011

Elokuu 2011

Syyskuu 2011

Helmikuu 2012

Kevät 2012

Elokuu 2012

Näin jälkikäteen näitä kuvia kattoessa, varsinkin 2011 kuvattuja, ei voi ku pyöritellä silmiä. Miten nuilla rimppakintuilla pysyy ees pystyssä? Ja miten nuilla käsivarsilla on muka jaksanu kantaa hevosen 30kg painavia rehusäkkejä? En tiiä mitä tapahtu yhtäkkiä, ilmeisesti päässä vaan naksahti jotenkin, mutta kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin mieleeni juolahti idea alkaa käymään salilla. Tämä tapahtui samoihin aikoihin kun muutin Kreikkaan, joten ilmeisesti uusi ympäristö - uudet kujeet. Mitään tavoitteita en salilla käymiselle asettanut, kuhan halusin vaan alkaa käymään salilla. Eikös ne aina sano, että liikunta on hyvästä? Juoksukärpänen oli purassu jo tuollon kesällä 2011, mutta voitte vaan arvata kuinka pitkälle nuilla chicken legseillä pääsi... Se oli vartti hölkkää ja pohkeet huusi hoosiannaa. Enkä ihmettele yhtään näin jälkikäteen.

Syyskuu 2012, ennen salireenien alottamista.

No, niinku Sirkesalo laulo, annoin pikkusormen ja se vei koko käden. Salitreenaaminen siis. Homma oliki yhtäkkiä hirveen mukavaa, treenien aikana sai ihanasti levähyttää aivoja ja laittaa kropan töihin, ja treenin jälkeen oli aina pirun hyvä olo koko kropassa. Hei, tää on hyvä juttu! Tätä jatketaan! Mitäs mä asettaisin itelleni tavoitteiksi? Lihakset on oikeestaan tosi kivoja, vaikken oo peilissä oikeen koskaan niitä nähny. Otetaan tälleen vaatimattomasti tavotteeksi ainaki siks päkki ja siihen sopiva loppuvartalo. Tavoitteen saavuttamis-aikatauluna loppuelämä. Ja siitä se ajatus sitten lähti... Korvien välissä naksahti taas, ja kauneusihanteeni heitti sillä samalla hetkellä ison kärrynpyörän.

                                                     

                                                                          Maaliskuu 2013

Huhtikuu 2013

Huhtikuu 2013

                                           

                                                          Kesäkuu 2013

                                          

                                                         Kesäkuu 2013

Ja tilanne tällä hetkellä:

Joulukuu 2013

Joulukuu 2013, ilmeestä 200 lisäpistettä!

Kyllä se vaan on jännä, että miten ne omat ihanteet ja arvot vaikuttaa minuun itseeni - sekä sinne korvien väliin että myös ulkonäköön. Ehkä kaikilla ei ole mitään vahvaa kauneusihannetta, joka ohjaisi elämää näin vahvasti syömisen, liikkumisen/treenaamisen, ehkä jopa pukeutumisen ja muun muodossa... Mutta monilla ihmisillä se jokin kauneusihanne voi tuntua hyvinkin vahvasti tavoitteelta omalla kohdalla. Tärkeää on kuitenkin se, että pyritään tietoisesti pitämään ne kauneusihanteet ja tavoitteet terveellisyyden piirissä, eikö niin? Ja myös se tulee muistaa, että jokainen meistä on yksilö, jonka korvien väli taikka kroppa ei välttämättä muokkaudu täysin siihen suuntaan kuin pyrimme. Vaikka kuinka joku saattaisi haluta Beyoncen pepun, niin ei tule todennäköisesti koskaan saavuttamaan tismalleen samanlaista. Pidetään tavoitteet realistisina, jolloin ne on mahdollista saavuttaakin, ja tuloksiin tyydytään juuri sillä omalla tasolla, oman potentiaalin mukaisesti!

Hyvää loppuvuotta kaikille, ja vielä parempaa ja terveellisempää uutta vuotta!

Kun paljastin liikaa pintaa

Eipäs ole tullut kirjoiteltua blogiin pitkiin aikoihin, ja tällä kertaa en jaksa edes kirjoitella tekosyitä siitä miksi näin on käynyt. En oo vaan kirjottanu.

Nyt kuitenkin Facebookissa silmääni osui yksi kuva, tai oikeastaan kolme kuvaa, jotka toivat mieleeni monia asioita. Kyseinen kuvakollaasi on Fitfarm-sivuston julkisesti jakama, jossa eräs naishenkilö on koonnut kuvia itsestään sekä ennen elämäntapamuutoksen aloittamista, muutama kuukausi tämän jälkeen, ja nyt tämänhetkisestä tilanteesta. Oletan, että koska kuva on julkisesti Facebookissa jaettu, niin voin jakaa sen täälläkin:

https://www.facebook.com/pages/Fitfarm/137075596331251

Mikäli jollekin Fitfarm on konseptina tuntematon, niin kyseessähän on yritys, joka tarjoaa erilaisia valmennuksia ihmisille, jotka haluavat laihduttaa, tehdä elämäntapamuutoksen, kasvattaa lihasmassaa, treenata kisoihin....jne. Niimpä he välillä (oikeastaan suht tiheäänkin) julkaisevat tällaisia yksityisten henkilöiden kuvasarjoja ja tarinoita siitä, kuinka he ovat onnistuneet muuttumaan Fitfarmin valmennuksen avulla.

Mielestäni tällaiset kuvat ovat todella inspiroivia. Itse en ole koskaan ollut ylipainoinen, joten en pysty täysin samaistumaan näiden ihmisten tilanteeseen/läpikäytyyn muutokseen, mutta mielestäni tällaiset tapaukset tuovat esille juuri sitä ajatusta, että "kyllä sinä pystyt jos vain tahdot!". Itselläkin tahtoo tulla niitä epätoivoisia hetkiä, oikeastaan aika usein, kun tuntuu että en mä koskaan pääse tavoitteisiini ja on tää niin vaikeaa ja tää lihas kasvaa niin hitaasti jos ollenkaan... Silloin tällaiset kuvasarjat voi tuoda todella paljonkin lohtua, ainakin itselleni. Muiden tekemät suuret, hurjat, ja upeat muutokset muistuttavat, että kyllä minä pystyn jos vain tahdon!

Mutta se asia, joka tästä kuvasarjasta juolahti mieleeni, ei liity nyt mitenkään kuvasarjan pointtiin, eli kropassa tapahtuneeseen muutokseen. Mieleeni nimittäin juolahti, että mites toi kuvissa esiintyvä vaatetus...?

Katsotaampas hieman, että millaisia kommentteja tämä kyseinen kuvasarja keräsi alapuolelleen:
Minna: Upea! 
Sanja: Wau!
Maarit: Mahtavaa!!!
Annu: Ihan huikeeta!!

Ja niin edelleen. Yhtä ainuttakaan negatiivista kommenttia ei kuvan alapuolelta löytynyt. Eikä siis pitäisikään löytyä, älkää ymmärtäkö minua nyt väärin! Sanni, eli kuvan henkilö, on tehnyt hienoa työtä itsensä kanssa.

Mutta katsotaampas sitten minkä kuvan minä perkele menin lisäämään nettiin ihan julkisesti...

Kyseisessä kuvassa (jonka olen kyllä tainnut julkaista täällä myös aiemmin) olen vielä ah-niin-ihanassa-Kreikassa, viettämässä biitsillä loikoilupäivää +41 asteen helteessä parhaan ystäväni Simelan kanssa. Pyysin Simelaa ottamaan kuvan, kun vetäisen yhden jooga-asennon, ja kuvasta sitten näen, että pystynkö tekemään asennon sinne päinkään oikein. Kah, sepäs onnistuikin melko hyvin, ja valaistus sekä kuvan tausta ovat mielestäni kivat, ja kuvan tunnelma kuvastaa hyvin minun omia tunnelmiani, joten tykkäsin kuvasta verraten paljon. Päätin jakaa sen Facebookissa ja Irc-galleriassa.

Kuvaan sain sitten seuraavanlaista kommenttia:
miksi tälläsiä kuvia? =(
Oma vastaukseni: Miks ei? Onko sun mielestä liian vähäpukeisia, vai mikä mättää? Omituinen asento??
sekä että.
Se vaan, että kun julkaiset bikinikuvia, ni kohottaaks se oikeesti niin kovin sitä itsetuntoa kun vanhat räkikset tai ulkomaalaiset tulee kuolaamaan ja heittämään sulle "ooohhh sexy"-kommentteja? Tokaks, mä oon nähny joogaharrastajien kuvia, itsekin joogaan silloin tällöin ja jos välttist haluisin laittaa TÄNNE (IRG-Galleria, why oh why...) jooga-asentokuvia, niin esim joogavaatteissa. Kolmanneks, miks ei sitä omaa kroppaa voi ihailla peilistä? Vai etkö huomaa sitä muuten ku laittamalla kuvia tänne ja just kerjäämällä niitä "oohhhh sexyyy, niin upee kroppa"-kommentteja?
ihmettelen vaan miksi sä teet niin. Etkö saa positiivisia kommentteja muuten?
1. Bikinit on bikinit, ei vaatteet. Ellet sitten heilu kaupungilla bikineissä. 2. Mulla on aivan tarpeeksi ymmärrystä siitä, että kun ei tarvi väkisin kerjätä hyväksyviä kommentteja internetissä, kaikki on ok. Jotkut katsos saa niitä ihan tarpeeksi muutenkin. Ja 3. ihan turha alkaa jauhaa mistään arvoista ja asenteista, heitin vain ihan tavallisen kysymyksen, sä vedät tähän jotain vitun maailmankatsomusta mukaan. Aletaanko puhua politiikastakin?

...ja tälle jutullehan ei näkynyt loppua. Kommentoin itsekin väliin, ja lisäksi pari kaveria ja pari tuntematontakin otti keskusteluun osaa, ja heidän mielipide näytti olevan se, että julkaisemani kuva on ihan ok ja bikinikuvia voi laittaa esille.

Mutta en voi olla ihmettelemättä tätä reaktiota, ja varsinkin sitä, miksi bikinikuva herättää näin paljon närkästystä jossain ihmisessä. Eihän Sanninkaan alusvaatekuvat nyppineet yhtään kenenkään kommentoijan hermoja? Mitä eroa näissä kuvissa on? Onko hyväksyttävää julkaista kuvia alusvaatteisillaan, jos olet ylipainoinen ja samassa kuvasarjassa käy ilmi myös se, kuinka paljon olet painoa pudottanut, mutta sitten yksittäisiä bikinikuvia ei ole hyväksyttävää julkaista, koska silloin se on huomion hakemista ja kehujen kerjäämistä?

Vaan nyt tuli kuulkaa kumman vietävä halu alkaa ottamaan alusvaatekuvia myös itsestäni, että voin joskus postailla niistä kuvasarjoja! Kuinkakohan moni siinä vaiheessa saa sydänkohtauksen?

Syyskuu vs. kesäkuu

Kyllä tuo aika kulkee nopeeta. Tuntuu, niinku olisin ihan vasta vähän aikaa sitten pakannut sen pinkin matkalaukkuni, "hyvästellyt" perheen ja ystävät, ja noussut Ateenan koneeseen. Mutta ei, onhan tuosta jo aikaa kuukausitolkulla!

Eilen vietettiin koko päivä erään hotellin pihalla aurinkotuolia halaillen erittäin tiiviisti, ja välillä uima-altaaseen hyppimällä. Kaveri räpsi muutamia kuvia nurmikolla, jolloin totesin, että ehkä nyt voisin vertailla vähän tarkemmin, että mitä tässä kropassa on oikein tapahtunut näiden kaikkien kuukausien aikana.

Keskustan tuntumassa, ihan rannan vieressä sijaitseva Casino Hotel Rodos tarjosi äärettömän täydelliset puitteet lauantain viettoon. Rehelliselle biitsille ei haluttu mennä, koska ne on aina niin täynnä turisteja ja kaupustelijoita, vessoja on hankala löytää (ja jos löytää niin ne on maksullisia ja oikeasti likaisia) ja nälän yllättäessä ruokaa joutuu lähtemällä lähteä hakemaan jostain hornasta asti. Casinon piha taas oli mukavan suojaisella alueella, laadukkaat aurinkotuolit ja suoraan pöytiin (tai tuoleihin??) tarjoilu toi aivan ihanan luksus-fiiliksen. Uima-allas, paikalla ollut DJ ja huippu seura kruunasi kokonaisuuden, ja tästä tuli kyllä sellainen olo, että nyt mä nautin. Hei, mä oon Kreikassa, vau! Ihana elämä! <3

Casinon piha-alue ei ollut mielettömän suuri, ja selvästikään tavalliset turistit eivät tiedä alueen olevan avoin kaikille (ei siis vain ainoastaan Casino Hotelissa majoittuville), joten paikka ei ollut liian täynnä porukkaa. DJ oli todella hyvä ja soitti ihanaa musiikkia, vaihdellen uusimmista dance-hiteistä vähän rauhallisempaan, ehkä jopa loungeen vivahtavaan tyyliin. Laitettiin merkille, että oikeastaan joka biisi oli jonkinsortin remix, ja mukana oli myös 80- ja 90-luvun joitain klassikkobiisejä. Aurinkotuoleista ei periaatteessa tarvinnut maksaa (niinkuin biitsillä joutuu aina maksamaan), mutta ehtona oli, että jokaisen täytyy tilata vähintään 4 euron edestä jotain syömistä/juomista. Coca Cola Zero kustansi 2,80e, joka on suht perus hintaluokkaa täällä kahviloissa ja ravintoloissa, mutta Chef's salad oli normaalia hintatasoa edullisempi, 4,50 euroa. Persettä ei tarvinnut penkistä nostaa kertaakaan jos ei halunnut, joten paikka ja palvelu saa arvosanaksi täydet pisteet. Suosittelen ehdottomasti kaikille Rodoksella vieraileville henkilöille, kyl tää aina yhen hiekkasen ja tuulisen täyteen turisteja tungetun perinteisen biitsin voittaa, ihan sata nolla!

No niin, nyt kun on pakolliset hehkutukset mun Kreikka-elämästä taas hoidettu... ;) ... niin palataampas tähän tämänkertaisen blogin aiheeseen, eli tilannekatsaukseen. Kuten olenkin jo aiemmin valitellut, en tajunnut ottaa kropastani kunnon kuvia ennen salitreenauksen aloittamista. Kaivelin kuitenkin jostain koneeni syövereistä kuvia syyskuulta, jonka vietin Lesvoksen saarella kreikankielen kielikurssin merkeissä. En tiiä mistä se johtuu, mutta selvästikkin näissä bikini/biitsikuvissa mun kasvojen ilmeet on....kauheita. Mutta koska osaan useinkin näyttää kauhealta, niin eihän tämä ainakaan estä kuvien julkaisemista ^_____^

Tässä yllä olevassa kuvassa näkyy erittäin ihanasti noi jaloissa olevat rusketusrajat, jotka sain ensimmäisenä päivänä Kreikkaan saapuessani, eli 30.8.2012! Aavistuksen taisin polttaa kinttuni, kun laivan kannella istuin shortseissani muutaman tunnin... :D Ja mikä parasta, nää samat rusketusrajat on mun koivissa edelleen. Siis vielä rapiat 9kk jälkikäteenkin. Onneksi oon onnistunut vähän häivyttämään noita rajoja, kylhän toi oli niin kauheen näkönen... :D

No, siinä siis syyskuun tilannetta. Paino huiteli tässä vaiheessa 53-54 kg:n hujakoilla. Lokakuun alussa muutin sitten Rodokselle, ja jostain kumman syystä sain idean alkaa käymään salilla, alkaa hankkimaan vähän lihasta. Aiemmin olenkin maininnut, että en oo ennen salilla ruukannut käydä, enkä oo ollu kiinnostunu lihasten kasvattamisesta, en pätkän vertaa. Mutta jotenkin tästä sitten syntyi uusi, ihana, ja mielenkiintoinen harrastus!

Tilanne tällä hetkellä näyttää seuraavanlaiselta:

Paino nousi kuukausien mittaan parhaimmillaan melkein kuuteenkymmeneen (en oo koskaan painanu niin paljoa, hui!) mutta viimeiset muutama viikkoa oon ollut kevyellä dieetillä, painon ollessa nyt 57 kg:n pintaa.

Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä mitä ajatella tästä koko syyskuu vs. kesäkuu hommasta. Musta tuntuu, et kropassa on tapahtunut paljon pieniä muutoksia, mutta loppujen lopuksi kuvissa näkyvät erot ovat mielestäni säälittävän pieniä siihen verrattuna, että reenaamista on nyt virallisesti 8 kuukautta takana. Vai onko omat silmäni vaan sokeutuneet tilanteelle? Joka tapauksessa nyt alko ärsyttämään! :D

Itse väittäisin, että kehittymistä on nähtävissä lähinnä jonkinasteisen kiinteytymisen ja pienen lihaskasvun muodossa. Vatsan suhteen mulla on ollu kovat tavoitteet ja on niitä treenattukin - paljon, mutta vatsalihasten muodot näkyy peilistä lähinnä aamulla ennen syömistä ja lihaksia jännittäessä siihen malliin et tuntuu verisuonten katkeavan päästä. Tilanteelle täytyy selvästi tehdä jotain. Pitää vähän harkita saliohjelman muuttamista, ja kattoa josko parin kuukauden päästä tilanne olisi jo selvästi tyydyttävämpi!

Jos tässä lähtis päiväunien kautta opiskeluhommiin ja suuntais illalla tunnin hölkkälenkille. Huomenna vois sitten aloittaa uuden viikon uudenlaisella tarmolla, suunnata sinne salille puhisemaan, ja ei muuta ku lisää treeniä vaan! Niinku oon jo sanonu sata kertaa: lihakset kehittyy aivan tuskaisen hitaasti, ja toi kärsivällisyys ei ole parhaita puoliani...!

Joskus on hyvä olla Heli!

Hahaa, kyllä tämä on taas melko mielenkiintoista välillä!

Viimeaikaisten tapahtumien johdosta useamman päivän kestävä masennuskausi laskeutui niskaani, kun vasta päättyneen parisuhteen taakka kaatui päälle ja voimalla. Toisaalta musta tuntuu, että erot on aina hankalia, mutta joskus ne sattuu olemaan todella todella hankalia. Vaikka itessään ero sujuikin asiallisesti ja aikuismaisesti, niin jälkikäteen syntyvältä sekametelisopalta ei vältytty tälläkään kertaa. No, ei siitä sen enempää, riitaan tarvitaan aina kaksi, ja tällä mun temperamenttisellä luonteella on vaikea pysyä rauhallisena äärimmäisissä tilanteissa. Joka tapauksessa, tarinan pointti siis on se, että elämä tuntui potkivan päähän ja pahasti.

Juuri kun ajattelin, että onhan tämä niin syvältä ja seuraavaksi muutan Ugandaan lammaspaimeneksi, niin päätimme lähteä taas ystäväni Simelan kanssa tuulettamaan korvien väliä ja nauttimaan elämän pienistä suurista asioista. Parhaan ystävän yksi piirre on se, että hän nostaa sinut ylös sieltä pimeästä kuopasta, jos sinne olet langennut. "Nyt Heli, perse ylös, mä tuun hakemaan sut 10 minuutin päästä ja lähetään kauppaan!"

Vaikkakin kauppareissu voi kuulostaa maailman tavallisimmalta ja tylsimmältä asialta, jonka aikana ei ainakaan elämän pienistä asioista nauttiminen ole kovin todennäköistä, ei tämäkään yleinen olettamus päde Rodoksella. Kuten oonkin joskus aiemmin maininnut, lähin oikea ruokakauppa on vajaan puolen tunnin kävelymatkan päässä, mutta nyt olemme alkaneet käymään toisessa supermarketissa, jonne on ehkä 40 minuutin kävelymatka. Osaatteko kuvitella, kuinka paljon tuollainen 1,5h kävelylenkki parhaan ystävän kanssa voi piristää mieltä? Se todellakin nostaa mut sieltä kuopasta pois, ja vauhilla!

Katsaus ympärille, "Hey can you take a picture of me?", syvä huokaus, ja elämä tuntuu heti jo vähän paremmalta!

Tämäkin on otettu kauppamatkan varrelta. Kattokaas mitä löysin kioskilta, oli pakko ostaa! :D

No, toinen mikä auttaa alakuloiseen mieleen, on tietenkin juhliminen! ;) Aina löytyy syytä juhlia, ainakin jos minulta kysytään, sillä jos ei ole mitään oikeaa syytä juhlimiselle, niin aina voi keksiä tekosyyn! Mehän sitten kiskottiin taas mekot korviin ja suunnattiin maanantaina yhteen kivalta vaikuttavaan pubiin "yhdille". Tarjoilija suositteli raspberry-daiquiria, joka osoittautui parhaimmaksi drinkiksi mitä oon ikinä maistellut! Ah, tuonne pitää palata vielä monta kertaa takaisinkin, sillä koko paikka oli aivan mielettömän kiva tunnelmaltaan, musiikiltaan, palvelultaan, ja juomiltaan. Jos joku Rodoksen suunnalla reissailee, niin kyseessä on baari nimeltä Jack's!

Maku: 10+ !!!

No nyt tiedän tässä vaiheessa jo sen, että moni lukija päivittelee tätä mun juhlimistahtia. Joojoo, kyllä me käydään paljon ulkona, ja nyt kesän tullen useamminkin entä kerran viikossa. Joojoo, salitreenit kärsii ja alkoholi on pahasta jnejne, kaikkihan tämän tietää. Haluaisin kuitenkin muistuttaa, että oon nyt Rodoksella. Mun aika täällä on rajotettua, joten aion nauttia siitä niin paljon kuin ikinä on mahdollista. Osaan nauttia elämästä myös ilman alkoholia, mutta nautin siitä myös alkoholin kera. Niin yksinkertaista se on, ei niiden tarvi kumota toisiaan. Lisäksi mainitsemisen arvoinen asia on se, että täällä juomakulttuuri on täysin eri entä Suomessa. Suomessahan bileilta aloitetaan parhaimmillaan kuuden aikaan korkkaamalla se eka kalja. Yhen aikaan aamuyöstä on jo mäyräkoira tyhjä, ja vodkapullosta menny puolet. Kovimmilla kundeilla on vielä muisti tässä vaiheessa tallessa, jolloin suunnataan iloisessa nousuhumalassa sinne lempibaariin tilaamaan uus pullo vodkaa ja muutamat snapsit. Kotia kontataan neljän pintaan aamuyöstä, jos sinne löydetään. Tai jos kaveri kantaa.

Baarissa - taas!

Mutta Kreikkalainen juomatapa on jotain aivan muuta. Lisäksi oon ollut täällä jo niin kauan, että oon tottunut tähän paikalliseen tyyliin äärettömän hyvin. Saapa nähä osaanko ees Suomeen tullessa enää palata takaisin niihin "normaaleihin", suomalaisiin perseenvetotouhuihin! ;) Mutta täällä kukaan ei juo ollenkaan pohjia ennen baariin menoa. Baari-ilta saattaa mennä yhden tai kahden kaljan voimalla, monet ei juo ollenkaan muuta kuin vettä koko illan. Baarit on kyllä auki parhaimmillaan aamu kahdeksaan, mutta kukaan ei ryömi tai konttaa baareista ulos, kukaan ei sammu tai oksenna... Herranjumala en oo varmaan nähny kenenkään edes hoipertelevan kotiinlähdön aikaan! Täällä bilettäminen on jotain muuta, kuin alkoholin kittaamista kilpailuvauhtia. Täällä nautitaan juomasta, oli se alkoholipitoista tahi ei, ja nautitaan ystävien seurasta. Enemmän kai sitä voikin nauttia, kun ei oo tukka silmillä koko aikaa!

Kaks treenaajaa tyytyväisenä juhlimassa. Huomenna salipäivä, joten kahdella kaljalla mennään koko ilta!

Mutta jotta en kuulostaisi liian enkeliltä (saatan joskus ehkä näyttää siltä, mutta kuten kaikki tietää niin en sitä ole ;), voin myös paljastaa että joskus tälläkin tytöllä sattuu "vahinkoja". Yksi suuri tekijä näihin lipsahduksiin on se, koska blondina likkana täällä hyppiminen tuo mukanaan sellaisen etuuden, että monissa miehissä syttyy palava halu tarjota juoma. Jotenkin tähän suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu sellainen ajatus, että ilmaisesta juomastahan ei kieltäydytä! Tämän suhteen siis mulla on vielä paljonkin harjoiteltavaa :D Montakin baari-iltaa on menty niin, ettei oma rahapussi oo keventynyt lainkaan, kun niitä juomia satelee vähän väliä joka suunnasta. Täällä myöskään juoman tarjoaminen ei tarkoita suoraan "haluan viedä sinut kotiin tänä yönä", vaan joku saattaa tuoda drinkin käteen, sanoa ole hyvä, ja poistua paikalta. Hmm...kiitos!

© Tasos Pasalaris // On siellä irroteltukin välillä!

No, joka tapauksessa, maanantai ja tiistai mentiin molemmat illat parin juoman voimilla. Tämän illan suunnitelmista ei ole vielä tietoa, kyllähän tuossa jo nousi esille ehdotus "yhdestä drinkistä"... Mutta sitä ennen suuntaan kyllä salille nauttimaan erillä tavalla elämästä :)

Salitreenin suhteen motivaatio on ollut.... kuollut. Todennäköisesti tämä on johtunut ihan tästä yleisestä masiksen fiiliksestä, mutta eilisen jälkeen sain taas sellaista puhtia mieleeni, että eiköhän se tästä! Maanantaina (joka on muuten viikon paras päivä, koska reeniohjelmassa on vatsa+hauis+olka) näppäsin yhden huonon kuvankin peilin kautta, mutta kyllä sitä taas jonkinlaista kehittymistä on huomattavissa! Eiku etiäpäin vaan, motivaatio kohilleen, ja kovaa reeniä jatkamaan! Jospa sitä parin viikon päästä uskaltaisi julistaa jo "virallisen kesäkunnon" tälle vuodelle...:P

Ja vaikka tässä nyt on jo hehkutettu useammastakin elämän pienestä suuresta ilon tuojasta, niin eilisillan kruunasi kyllä se, että mulle tarjottiin töitä! Kello oli jo kolmen pintaan aamuyöstä, kun päätin lähteä kotia kohti nukkumaan, mutta päätin käydä ostamassa kioskilta lisää tupakkaa (lopetan edelleen, joskus!). Tässä vaiheessa joku mies lampsi luokseni, kyseli mistä olen ja kuinka kauan olen Rodoksella jne, kertoi omistavansa kaksi baaria ja tarjosi mulle työpaikkaa! Siis VAU! Lupauduin menemään töihin, kunhan vain saan opiskelut alta pois, ja katsotaan nyt sitten mitä tästä tulee, vai tuleeko yhtään mitään :P Samainen herrasmies myös ehdotti, että peruisin lentolippuni Suomeen, joka muuten olis 16.7. Tässä vaiheessa kerroin, etten voi peruuttaa lentoani, koska en saa siitä rahoja takasi, mutta baarin omistaja lupasi maksaa mulle lipun hinnan jos päätän jäädä tänne töihin koko kesäksi!

Joten täten ilmoitan virallisesti, että lentolippuni Suomeen on 16.7, mutta en edelleenkään tiedä milloin tuun kotia! ^______^

Nyt on fiilis katossa, joten aika pakata salikassi ja lampsia salille hymy korvissa! Motivaatio, sainko sinut takaisin? <3

Tsemppilauseita

Törmäsin tuossa Facebookissa ollessani Bodybuilding.com -sivuston tilapäivitykseen. Siinä kysyttiin seuraavaa:

Do you have a favorite motivational quote or saying? What is it?

Kysymykseen tulvi tietenkin tuhansittain vastauksia, josta luin vain osan, ja jätin tietenkin kommentiksi oman lempisanontani.

Niin... tsemppauksella on suuri rooli treenatessa. Silloin kun väsyttää, on huono päivä, ei kiinnosta, kroppa tuntuu hankalalta, tai muuten vaan homma ei tunnu sujuvan, niin tsemppauksesta voi olla apua.

vi.sualize.us

 Toisilla voi olla se personal trainer karjumassa siihen korvan juureen, että "vielä yks, vielä yks!", ja kaikkihan tietää, että se valehtelee kuitenkin. "Vielä yks" tarkottaa aina vähintään kolmea. Mutta juuri siitä on kysymys: tsempin voimalla voimme ylittää itsemme, yltää parempiin suorituksiin, ja sitä kautta myös parempiin tuloksiin. Samalla tulee varmasti myös parempi mieli, ja treenin jälkeen tuntuu hyvältä!

Kaikilla sitä henkilökohtaista korvaankarjujaa ei kuitenkaan ole, jolloin vastuu tsemppauksesta jää kokonaan itselle. Toki kaverinkin voi palkata selkään ruoskijaksi, mutta todella monen treenaajan täytyy ruoskia itse itseään.

Kysehän on nimenomaan psyykkisestä tsemppauksesta, koska se oma korvienväli määrittelee sen, mitä fiiliksiä treeniin liittyy. Kehohan tottelee mieltä. Nehän on kuitenkin 'vaan lihaksia'. Toki fyysiset tunteet on aina erotettavissa omaksi alueekseen, mutta se on se psyykkinen puoli kuitenkin se, joka sanoo mitä tehdään, kuinka paljon, milloin riittää, ja milloin ei.

jakelarsen.me

Oon ite käyttäny tsemppausta treenin ohessa lähinnä silloin, kun tuntuu ettei jaksa. Oon saattanut aatella "vielä yks"-periaatteella, jotta saisin haluamani toistomäärän kasaan. Joskus oon muuttanut saliohjelmaa vähä 'helpommaksi', jos kroppa on tuntunu jotenkin poikkeuksellisen väsyneeltä. Oon koittanut ajatella, että tekis nyt ees jotain, niin on sekin aina eteenpäin.

Tsemppausta voi kuitenkin käyttää...no, oikeastaan aina. Vaikka ei olisikaan maanantai, noustu sängystä väärällä jalalla, tai kolmen metrin *just se* otassa, niin tsempistä voi olla paljonkin hyötyä. Kun treeni luistaa hyvin, voi tsempata itteensä vielä parempiin suorituksiin, jolloin lopputuloksena on supertreeni ja superhyvä mieli! Myönnän kyllä ihan suoraan, että itelläni on tässä asiassa vielä paljon harjoittelemista. Tsempin ei pitäisi olla vain niiden myrtsipäivien ainut oljenkorsi, jonka voimalla sinne salille raahaudutaan tunniksi 'tekemään ees jotain'. Tsempin pitäisi muodostua osaksi normaalia treenausta, jolloin treenistä olisi mahdollista saada kaikki irti - ja vielä vähän enemmänkin!

jakelarsen.me

No, palatakseni takaisin siihen Bodybuildingin esittämään kysymykseen sekä siihen tulleisiin vastauksiin: löysin joitain erittäin mielenkiintoisia tsemppilauseita niiden joukosta! Tässäpä valkkaamani parhaat palat, olkaa hyvät.

Yksinkertaisen ytimekästä

Just do it!
You showed up, now show off!!
No pain no gain!
Train hard or go home!!

Mahtipontisen mestarillista

Pain is temporary. Success is forever.
Pain is weakness leaving the body.
Obsessed is what the lazy call the dedicated.


Filosofin mietelmiä

You must be the change you wish to see. (Mahatma Gandhi)
Try not. Do or do not; there is no try. (Yoda from Star Wars)
Water doesn't cut through a rock from power, it cuts through from persistence.

Tosiasioiden toteamista

Well... it's not going to lift itself.
If you do what you've always done, your only going to get what you've always got.
Who cares for motivation?!!!? There's a job to do.

Pilkettä silmäkulmassa

You can throw in the towel, or you can use it to wipe the sweat off your face!
My grandmother can do more pull-ups then that!
I love the smell of napalm in the morning.

Kuten näistä on jo huomattavissakin, monenlaista tsemppilausetta mahtuu monenlaisen treenaajan mieleen. Oleellista ehkä onkin löytää se oma tyyli. Mikä toimii just mulla, mikä antaa lisää voimaa itelleni?

Esimerkiksi "Train hard or go home" ei todennäköisesti toimisi itselläni. Jonakin heikkona hetkenä se pieni ääni tuolla takaraivossa toteaisi, että taidampa mennä sitten kotia ja yrittää huomenna uudestaan. Ei näin, ei anneta sen pienen äänen voittaa!

Omaksi suosikeikseni nousi lähinnä seuraavat:

www.lifeinprogress.ca

"Well, it's not going to lift itself."

Niin, kun treenin loppupuolella voimat alkaa olemaan jo vähissä, lihaksia polttaa, ja yks sarja squatseja on vielä tekemättä, se lattialla odottava tanko näyttää jotenkin todella ankealta. Huh huh, vielä kymmenen toistoa pitäs jaksaa... No, ei se tuosta itsekseenkään nouse.

bwc.my

"Just do it!"

Toimii treenin puolivälissä ja loppupuolella. No eihän tämä nyt niin vaikeaa ole. Siitä vaan otat ja teet!

jonathanconcepcion.com

"You showed up, now show off!"

Silloin kun sieltä sängystä on noustu väärällä jalalla ylös, ajattelen, että nyt kun tänne salille on kerran tultu, nii sama kai se on reenata. Tämän voi muuttaa tsemppilauseeksi, jolloin tilanne ei mene voivottelun puolelle, vaan kannustavaksi itsensä perseelle potkimiseksi.

crossfitapx.com

"Pain is weakness leaving the body."

Omaan korvaani tämä kuulosti aluksi vähän turhan mahtailevalta, mutta lauseeseen kätkeytyy pieni viisaus. En kuitenkaan soveltaisi tätä ihan joka tilanteeseen... Oman kehon rajat tulee oppia tunnistamaan, ettei treenillä tehdä enempää haittaa kuin hyötyä. Siinä vaiheessa kun oikeasti sattuu, on parempi hellittää kuin tsempata itseään väkisin kohti sairaslomaa.

"I love the smell of napalm in the morning."

Siis....mitä?? Mulla ei oo mitään mielikuvaa siitä, miten tämä voisi toimia millään tavalla tsemppauslauseena treenatessa, mutta itse ainakin tulen muistelemaan tätä lausetta lämmöllä ja hymy huulilla!

Ja mitä sitten tulee niihin omiin tsemppauslauseisiini...

Olen jo pitkän aikaa elämässäni käyttänyt lausetta "everything matters". Tämä ei päde omalla kohdallani ainoastaan treeniin tai ruokavalioon, vaan sovellan sitä mihin milloinkin, ja välillä ihan kaikkeenkin. Itelläni tää on tsempannut eteenpäin monessa tilanteessa!

Toinen mitä oon käyttäny, on "ne on vaan lihaksia". Tää tuli mieleeni ekaa kertaa jo pari vuotta sitten, kun alottelin juoksuharrastustani. Pohkeet huusi hallelujaa jo 10min hölkän jälkeen, jolloin yritin sanoa itselleni, että ne on vaan lihaksia. Se on vaan kipua. Lihakset tottelee mieltä, ja mä päätän jatkaa vielä eteenpäin. Ja niin jatkoinkin! Tässäkin tietenkin kannattaa pitää kuitenkin se järki tallella, ettei karkaa käsistä koko touhu. Vaikka ne onkin 'vaan lihaksia', niin treenaajan tulee kuunnella ja arvostaa kroppaansa, sekä edetä oman kehonsa edellytysten mukaan.

Onko kellään lukijoista jotain omia tsemppilauseita? Mikä toimii sulla, mikä ei?

Laitetaan kaikki jakoon ja autetaan toisiamme tsemppaamaan itseämme!

PowerJooga = Kunnon treeniä!

En oo koskaan ennen välittäny joogasta. Ajattelin, että se on joidenki ihme hihhuleiden hommaa, jotka meditoimalla kuvittelee saavuttavansa jonkin korkeimman henkisen tason ja valaistumisen. Tämän jälkeen heitä odottaisi ikuinen mielenrauha, suurin mahdollinen onnellisuus, ja kuolematon sielu. Eikö ne siellä jooga-tunneilla istu aina jalat ristissä, silmät suljettuina ja hymise? Eihän se nyt ainakaan mitään liikuntaa ole. Eikä mitään tavallisen ihmisen hommaa muutenkaan.

Ajatteletko sinäkin samalla tavalla? Oletko koskaan kokeillut käydä jooga-tunnilla? Niin, empä itekään koskaan kokeillut koko joogaa, mutta omistin sen suhteen silti erittäin vahvat (ja negatiiviset) mielipiteet. Nyt voin kuitenkin todeta, että olin väärässä! Voi, kuinka väärässä olinkaan!

Syyskuussa 2012 karkasin tutusta ja turvallisesta Suomesta Kreikkaan. Uusi maa, uusi kulttuuri, uudet ihmiset, uudet kujeet. Syyskuu meni kreikankieltä opiskellessa, mutta kun lokakuussa saavuin "lopulliseen" määränpäähäni Rodokselle, keksin, että alan käymään kuntosalilla. En mä tiiä mistä mä sen keksin, yks kaunis päivä koin vaan semmosen ahaa-elämyksen, että mäpä alan käymään kuntosalilla. Oli jotenkin kauhee hinku päästä tekemään, kokeilemaan, ja etsimään jotain uutta ja jännää sisältöä elämään. Lampsin ekalle kuntosalille minkä löysin, katsastin sen sopivan minulle (ei liian iso, monipuoliset laitteet, läheinen sijainti, puhdas ja siisti) ja siitä se kaikki sitten lähti. Sattumoisin huomasin lukujärjestyksen, jonka mukaan salin yläkerrassa olevassa isossa salissa on myös joogaa ja zumbaa molempia kaksi kertaa viikossa. Pitihän niitäkin sitten mennä kokeilemaan, molempia!

No, zumbahan oli aivan hirveää. Ei mun laji, ei ollenkaan. Siellä heilutaan ja vetkutaan jokkaiseen ilmansuuntaan yhtä aikaa, ja mitään ohjeita ei liikkeistä annettu. Luovutin sen suhteen kahen kokeilukerran jälkeen, mutta jooga taas tuntu just mulle sopivalta!

Rakastuin joogaan heti. Aivan välittömästi. Kaikki ennakkoluuloni joogaa kohtaan karisivat ensimmäisten viiden minuutin aikana, ja nyt oon aivan koukussa koko touhuun. Joogatunnin missaaminen on kauheinta, mitä tavalliseen päivääni (tai siis maanantaihin ja torstaihin) voi sisältyä...! Joogaa on tietenki monenlaista, ja meno voi olla hyvinkin erilaista joogasta riippuen. Meidän salilla pyörii PowerJooga-tunnit, joka on kyllä hehkuttamisen arvosta touhua.

www.last.fm

PowerJooga eroaa muista jooga-muodoista lähinnä siten, että hengitysharjoituksia ja meditoimista (eli sitä hihhuli-touhua) on paljon vähemmän entä joogassa normaalisti. PowerJooga onkin ns. fitness-tyyppistä joogaa, jossa keskitytään venytyksiin, ja sitäkautta tehdään erilaisia asentoja, jotka vaativat myös voimaa ja tasapainoa. Voin kertoa, että jos tunnilla laittaa kaiken peliin, niin homma on oikeasti raskasta ja hiki virtaa... Joskus jos on sattunu väsyttämään tai laiskottamaan, niin oon yrittäny lusmuilla tunnilla, mutta pieni ryhmä ja tiukka opettaja ei anna siihen oikeen mahdollisuutta... Aluksihan se opettaja tuli läpsimään mua käsivarsiin, jalkoihin, persiiseen ja huusi "STRETCH , STRETCH!!!", ja minä siinä yritin niissä asennoissa pysyä raajat tutisten ja hien valuessa otsalta jumppamatolle. Tunnin jälkeen tuntu niinku oisin kasvanu yhtäkkiä viis senttiä lisää pituutta, ja kroppa tuntu aivan mielettömältä (ja väsyneeltä). Ihan mahtava fiilis! Nyt näin muutaman kuukauden reenaamisen jälkeen ei enää tuu tommonen raju fiilis tunnin jälkeen, mutta tulkitsen asian niin, että jotain edistymistä olis tapahtunu, ja siksi tunnin jälkeen ei enää tunnu uudestisyntyneeltä, vaikkakin tosi hyvältä siltikin :)

consciouslifenews.com

En oo koskaan ollu notkea. Oikeastaan oon aina ollu niinku rautakanki, joka on jäätyny lappalaiseen ikiroudassa olevaan lumihankeen jo vuosikausia sitten. Voin nyt tässä yhteydessä myös myöntää, että mä synnyin vähä erilaisena. En puhu nyt niistä kytkösvioista tuolla pääkopassa, vaan mun jaloissa oli jotaki häikkää. Jotku jänteet tahi lihakset tuolla koivissa oli niin lyhyet, etten voinu kävellä normaalisti. Ekat elinvuoteni oon tallannu menemään kantapäät ilmassa, varpasilleen sipsutellen, koska kantapäät ei yksinkertasesti yltäny maahan asti. Lääkärit pelotteli äitiä leikkauksilla, jotka sisälsi jos minkämoisia riskejä, mutta loppujen lopuksi niiltä vältyttiin kun joku fysioterapeutti siellä Lapin synkissä metsissä veivas mun jalat kuntoon. Tästä huolimatta oon aina ollu ihan onneton noiden koipieni kanssa. Sormenpäät yltäny just ja just varpaisiin seisoessa, mutta maahan jos oon ne halunnu nii on saanu jo venytellä hyvän aikaa. Jotenka, jos joku yrittää käyttää väitettä "en mä mihinkään joogatunnille mene ku en oo notkea", niin tuohan on ehkä maailman säälittävin tekosyy. Siellä joogassa nimenomaan venytellään, joka muuten tekee hyvää ihan jokaiselle, vauvasta vaariin!

www.newfarmpoweryoga.com

Jos satut olemaan joku luonnonoikku, joka on notkia ilman kummempia säännöllisiä venyttely-sessioita, niin joogasta nautit varmasti. Siellä on tarjolla monenlaisia asentoja niin rautakangille kuin kuminauhoillekin. Taitavimmat voi vääntyä vaikka mutkalle, ja harjoitella voimaa ja tasapainoa vaativia asentoja. Aloittelijat voi taas keskittyä yksinkertaisimpiin venytyksiin, ja tehä asennot omien taitojen ja oman kropan rajotusten mukaan. Tärkeintä on se, että yrittää parhaansa, muttei pakota itteään mihinkään asentoon, mihin ei taivu (voi tulla sairaslomista aika pitkiä...) Ja kyllä varmaan jokaisen täytyy myöntää, että nää über-asennot näyttää tosi hienoilta, ja kuinka äärettömän mahtavaa olis osata tehä ne ite! :)

www.yogasingapore.net

Entäs sitten se joogan hihhuli-puoli? Vaikka ite en oo koskaan uskonu mihinkään sisäisen mielenrauhan löytymiseen, on mun näkemykset tästäki muuttunu. Tarkastelen tätä asiaa ehkä myöhemmin jossain tulevassa blogi-päivityksessäni, mutta totean tähän väliin lyhyen ytimekkäästi, että jooga rauhoittaa mieltä. Syy siihen on hyvin yksinkertainen: rauhallinen musiikki taustalla ja 100% keskittyminen omaan kehoon rauhoittaa mieltä väistämättä. Keho ja mieli toimivat kuitenkin yhdessä: hyvä kehollinen olo tuo yleensä myös hyvää mieltä. Venyttely tuo helpotusta kireille lihaksille ja rentouttaa niitä, jolloin hyvä ja rentoutunut fiilis tuntuu varmasti, sekä pään sisällä että kropassa. Empä siis ihmettelisi, vaikka joku löytäisikin sisäisen mielenrauhansa joogan avulla! Itse vielä jatkan sen etsimistä.

www.lucilleroberts.com

Mainitsemaani hihhuli-touhuun liittyy myös meditointi ja hengitysharjoitukset. Meditoinnista en ala kommentoimaan kauheasti, koska sitä PowerJoogassa ei juurikaan ole. Pari kertaa opettaja on käskeny sulkea silmät ja miettiä pelkästään "om om om", mutta arvatkaa vaan mitä mun päässä tässä vaiheessa liikkuu..? "Noniin, ajattele nyt vaan omm omm ommmm. Älä ajattele mitään muuta. Prkl ajattelen koko ajan muuta! Noniin ommmmmm...mikä toi ääni oli? Jännitänkö mä mun polvea? Mullon nälkä. Pitäsköhän kattoo tänään jakso Gossip Girliä." ja niin edelleen. Jätän meditoimishommat suosiolla sellaisille, jotka siitä on kiinnostuneet ja sen hallitsee. Vaikka ei nämä hyminätouhut kiinnostaiskaan, niin ainakin PowerJoogassa tätä on tehty hyvin vähän, ja parin minuutin hiljaisuus tunnin loppupuolella antaa hyvin tilaa omille ajatuksille. Vaikka en osaisikaan ajatella ommeja, niin voin ajatella omiani.

Meditoiminen PowerJoogassa on melkeempä unohdettu, mutta hengittämisharjoitukset ovat keskeisessä osassa. Hengittämis-asiat on kuviossa kuitenkin koko tunnin ajan, siis yhtä aikaa liikkeitä suorittaessa, jolloin niistä tulee myös luontainen osa venyttelyä ja asentojen suorittamista. Hengittämisharjoituksilla pyritään oikeanlaisen hengitystavan oppimiseen, sillä (kuten varmaan on turha edes mainita) hengittäminen on äärimmäisen tärkeä osa elämää. Tiesitkö, että on myös mahdollista hengittää väärin? Varsinkin liikuntaa harrastavilla, liikuntamuodosta riippumatta, oikeanlainen hengittäminen on todella tärkeää treenin sujumisen kannalta. Joogassa harjoitellaan hengittämään oikealla tavalla; syvään ja palleaa käyttämällä. Näin varmistetaan paras mahdollinen hapen saanti, joka on lihaksille sanoinkuvaamattoman tärkeää. PowerJoogassa tunnin lopussa ollaan myös tehty 10-15 minuuttia pelkkiä hengitysharjoituksia, jolloin tämä toimii ikäänkuin 'loppuverryttelynä'. Välissä myös venytellään vähän, mutta pääpaino on hengittämisessä ja siihen keskittymisessä. Erilaisilla harjoituksilla vahvistetaan myös syviä lihaksia (mm. syvät vatsalihakset), ja vaikka voikin kuulostaa hassulta, niin yhdenkin hengitysharjoituksen loppupuolella mulla alkaa aina kroppa väsyä, eli kyllä siellä väkisinkin lihakset joutuu töihin! :) Syvään hengittäminen myös rentouttaa, sekä lihaksia että mieltä, joten joogatunti saa rauhallisen lopetuksen. Harjoitusten myötä ehkäpä oikea hengitystapa muuttuu automaattiseksi, siis tiedostamattomaksi, jolloin tulee hengitettyä oikein aina ja kaikkialla. Erityisesti korostaisin hengittämisen merkitystä liikuntaa harrastaessa, mutta väitän, että oikein hengittäminen vaikka tietokoneellakin no-lifettäessä ei oisi ainakaan pahasta.

Yksi pikku ongelma tässä PowerJoogassa kyllä on, nimittäin en tiedä miten sitä on Suomessa tarjolla. Google ei löytänyt aiheesta suomen kielellä paljon mitään. Voi olla, että "voimajooga" on juurikin tätä hehkuttamaani PowerJoogaa siellä kotomaassa, mutta sitten taas googlen kautta löysin jonkin määritelmän voimajoogalle, joka ei ihan PowerJoogaan istunut. Tietääkö joku mahdollisesti tästä asiasta enemmän? Mitä joogaa ite harrastat tai oot kokeillut? Minkälaisia kokemuksia sulla on?

Laitan tähän vielä joitain linkkejä, joista voi kiinnostuneet lukea lisää PowerJoogasta ja joogasta ylipäänsäkkin. Lopuksi suosittelen vielä ihan jokaista kokeilemaan joogaa, koskee siis MYÖS SINUA!

http://yoga.about.com/od/poweryoga/a/power.htm
http://www.poweryoga.com/aboutyoga/aboutpy.php
http://www.himalaja.fi/jooga.htm

Tässä huikea taidonnäyte siitä, mitä PowerJooga voi tarjota :)
http://www.youtube.com/watch?v=gozvsDUJyLE

PowerJoogaa voi yhdistellä luovasti myös muihin lajeihin, tässäpä esimerkiksi tanssiin!
http://www.youtube.com/watch?v=UnfUQxky1lU