Pariisi

Kolmen viikon Suomessa oleilun jälkeen oli aika palata taas maailmalle. Jäähyväisten sanominen kentällä oli tällä kertaa paljon vaikeampaa kuin viimeksi, mutta semmosta se elämä on ja ei se oo niin vakavaa vaikka vähä itkee ku turvatarkastukseen menee. Ikävähän sinne on mennä. Pelottavia piippaavia portteja ja sen semmosia.

No, Oulusta Helsinkiin hurautettiin hetkessä ja ilman ongelmia jatkoin matkaani kohti Pariisia. Selvitin etukäteen ohjeet kentältä hotellille pääsemiseen, ja Pariisin metro- ja junayhteydet on niin kattavat, että siellä pääsee kyllä todella hyvin kulkemaan. Siellä minä siis pinkin laukkuni kanssa tönötin junissa ja metroissa ja seikkailin kohti hotellia.

Matka sujui hyvin, mutta metroasemalta oli noin 5 minuutin kävelymatka hotellille. Tottakai lähdin ensin kävelemään tietä väärään suuntaan, ku ei kartasta ottanu taas mitään selvää, että miten päin sitä pitäis kädessä pitää. No, ei siinä mittään, hyvin pian huomasin lompsivani väärään suuntaan, joten eiku ettimään oikiaa tietä. Vaikka Pariisissa kadut, kyltit jne. on paljo järjestelmällisempiä ja paremmin merkattuja entä Kreikassa, nii oikea tie piti kuitenkin arvata, kun ei tien nimikylttiä näkynyt missään. No tietä marssin etiäpäin ja koitin katella missä sitä kartalla ollaan, mutta siihenki oli merkitty vaan joka kolmas tie nii sai taas päätä raapia. Pysäytin yhen ohikulkijan, joka puhui hieman englantia, ja näytin karttaani missä luki selvästi hotellin osoite. Mies ei ikävä kyllä osannut auttaa minua, eikä osannut sanoa olenko edes oikealla tiellä. Hän pysäytti kadulla jonkun toisen miehen ja kysyi asiaa siltä, mutta ei sekään tiennyt mitään. Kiitin kuitenkin kovasti, päätin ylittää suojatien ja sytyttää tupakin. Siinä poltellessani pyöritin päätäni ja karttaa ja toivoin, että mulla olis sisäinen kompassi. Siinä viiden minuutin kuluttua huomasin yhtäkkiä, että perkele, mähän vittu seison sen mun hotellin ulko-oven edessä! :D Jo on ihminen sokea, kun ei sieltä tien toiselta puolelta nähnyt hotellin nimikylttiä, vaan onhan ne pariisilaisetki tolloja, ku eivät hekään tienny missä se hotelli on tai millä tiellä edes ollaan...

No eipä siinä sitten, eiku hotelliin ja huokaus ja nyt sitä ollaan sit Pariisissa. Siistiä!

Olin kaksi ekaa yötä ensin omin nokkineni Pariisissa, mutta sitten ystäväni Miikka liittyi seuraani. Yksin kävin palloilemassa Aquariumissa, jossa oli siistejä haikaloja sen muita semmosia. Videomateriaalia on paljo koneella, joten pitää niistä joskus tylsyyksissäni kasata pikku video juutuubiin. Kävin myös omin nokkineni tsekkaamassa Riemukaaren, joka ei nyt sinänsä mua ees kiinnostanu, mutta menin sinne ihan vaan sivistämään itteeni. Mutta ku näin sen livenä, nii jumalauta kyllähän se oli hieno! Teki suuren vaikutuksen, kävin myös siellä katolla kattelemassa maisemia :) Tapasin Riemukaaren juurella myös egyptiläisen miehen, joka ei tienny missä on Kreikka...
Ja kun lähdin sieltä taas kotia kohti, niin bongasin kadulta kaksi tanssijaa ja jäin seuraamaan heidän esitystä. Voi että nautin suuresti, kun rakastan niin paljon tanssia ja muutenkin kaikenmoisia esityksiä. Suu oli korvasta korvaan asti ja esityksen loppuessa näytin varmaan enemmän kärsivältä entä iloiselta, ku posket kramppasi nauramisesta. Linkki kuvaamaani videoon: https://www.youtube.com/watch?v=I-q4tV47uf4

Riemukaari

Miikan kanssa sitten palloiltiin muuten pitkin ja poikin Pariisia. Sillä asu yks kaveri huudeilla, nii ranskisten kans sitten kierreltiin ja saatiin turisti-infoa. Käytiin niitten kans myös syömässä japanilaisessa ravintolassa, ja meikä veti puolet annoksesta puhtaasti syömäpuikoilla! Ai että olin ylpee itestäni ^____^ Mutta sitte meni hermot niiden riisinjyvien kans, joten vaihoin tuttuun ja turvalliseen haarukkaan. Pitäkööt puikkonsa prkl.

No sitten me käytiin tietenki kattomassa Eiffel-tornia, joka oli tosi iso ja hieno. Kaikki muut haukku sitä rumaksi ja kauheeksi, mut ne ei ymmärrä hienon arkkitehtuurin päälle. Ikävä kyllä tällä reissulla en lähteny taiteilemaan itteeni Eiffelin huipulle, joka tarkottaa sitä, että Pariisiin pitää mennä joskus uuestaanki.

Suurimman vaikutuksen muhun (ja luultavasti Miikkaankin) teki kuitenkin Notre Dame. Kyllähän se on jumankauta hieno livenä! Ulkoa se nyt on tommonen järettömän kokonen kivikasa, koristeltuna monenmoisilla pikkuruisilla yksityiskohdilla, mutta sisällä kyllä henki salpaantui. Notre Damehan on siis kirkko, ja siellä sattu just alkamaan Jumalanpalvelus. Kirkon akustiikka oli jotain käsittämätöntä, kun huomioi kuinka älyttömän iso rakennus se on. Kaukana edessä pikkuruiselta näyttävä hahmo lauloi niinku enkeli, ja kuulosti ihan siltä, niin kuin se olis ollu tossa metrin päässä laulamassa. Kuunneltiin laulut loppuun ja sit lähettiin jatkamaan matkaamme.

No sittenhän me käytiin tietenkin myös Louvressa. Minä taisin olla ainut, joka sinne halus mennä, ja kyllä ihmettelen tätä itekki. Siis en ihmettele sitä, ettei muita tuntunu kauheena kiinnostavan, vaan ihmettelin sitä ku mua kiinnosti! Minähän en tajua taiteesta yhtään mittään ja oon aina inhonnu koulussa historian opiskelua, eikä mua vois kiinnostaa vähempää kuka sen Opetuslapsi-taulunki on maalannu, millon, millä ja mitkä vaatteet sillä maalarilla sattu sillon oleen päällä. Mut halusin kattomaan Mona Lisan.

No miltä se Mona Lisa sitte näytti? Säälittävältä. Ihan oikeasti. Ei kannata mennä Louvreen vaan jonku Mona Lisan takia. Siis se on ihan naurettava se taulu. Ensinnäki, se on tosi pieni ja niin tarkkaan vartioitu, ettei pääse sen lähellekkään. Toiseksikki sen edusta on täynnä japanilaisia turisteja, jotka heiluu ihan hulluna eikä meinaa pysyä nahoissaan, niin joudut jonottamaan 10min että näät edes vilkaisun koko taulusta. Kun yrität ottaa kuvia siitä, ei kuvat onnistu, koska taulu on lasiseinän takana niin valot heijastuu lasista kuviin. Lisäksi koko taulu on ruma ja mitäänsanomaton. Mutta rispektiä Leonardolle! Vai kuka sen nyt maalasi...

Mona Lisan voi siis huoletta skipata, mutta Louvreen kannattaa kyllä muuten mennä. Ja se on oikeasti ISO paikka mihin pitää varata aikaa. Itehhän ajattelin, että vikkeläkoipisena kipsutan sen läpi parissa tunnissa, ja Miikkakin on kovin tunnettu vikkelistä koivistaan, mut ei kyl mitään mahdollisuutta. Louvreen myydään kahden päivän lippuja (39e jos oikein muistan) ja tämä tulee enemmän ku tarpeeseen, jos siellä haluaa oikeasti kierrellä. Sieltä kyllä löytyi älyttömän kauniita, mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä tauluja (vaikkei taiteesta olisikaan kiinnostunut), joten suosittelen siellä käymistä. Jo Louvren sisäänkäynti, eli lasinen pyramidi, on näkemisen arvoinen.
Lisään oheen pari kuvaa tauluista, joista pidin eniten (eli jotka herättivät vahvoja tunteita/ajatuksia itsessäni). Taiteilijoista en tiiä mittään, ne on maalannu varmasti joku ihminen, ja jos jotakuta tarkemmin kiinnostaa nii voipi käyttää googlea tai historianopettajaa.

No sitten käytiin kattomassa myös Moulin Rougea ulkopuolelta. Valot oli kyllä hienot, mutta muuten oli aika mitäänsanomaton paikka. Jos sattuu olemaan rikas, ja sattuu olemaan vielä Pariisissa, nii varmasti itessään Moulin Rougen cabaret vois olla käymisen arvonen kokemus. Mutta kun otetaan huomioon, että liput makso n.100e, niin en ees harkinnu koko hommaa. Moulin Rougen ympäristö oli kyllä täynnä seksikauppoja, nii ei sitä tuonnekkaan turhaan menty! Ei sillä ettäkö oisin ostanu mittään, olis kyl mieli tehny hienoja pitsi-alusvaatteita, mut hinnat oli taas semmoset että opiskelija käänsi selkänsä ja käveli pois.

Siinäpä se oikeastaan se viis päivää vierähti. Toki aina matkustamiseen kuuluu myös perseiden veto (mieti kuinka hienoo olis vetää hirveet kännit jokaisen maan pääkaupungissa!) joten läksimme Miikan kanssa ranskisten luo kotibileisiin. Ite tietenkin vikisin koko illan, että haluan clubille tanssimaan, mutta ranskikset oli niin veteliä et eihän ne mihinkään persettään nostanee. Kaikenlisäksi pukattiin viettämään iltaa jonkun maahanmuuttajaperheen kotiin, jossa vanhemmat oli kotona. Siellä kai niitä on pidetty hereillä aamukuuteen asti ja ite heräsin sieltä sohvalta sit kymmeneltä aamun siihen, ku perheen äiti tiskas keittiössä. Mut ei siitä sen enempää, tosi kiva oli illanvietto ranskisten (plus mahdollisesti pakistanilaisten?) kanssa ja hyvä oli sohvalla nukkua.

Ranskalaisista sanotaan yleisesti ottaen sitä, että ovat melko ylevää kansaa eivätkä puhu mielellään englantia, kun ovat niin ylpeitä siitä omasta kielestään. Oma kokemukseni on, että tämä on osittain totta. Miikan ranskis-kaveri oli kyllä toista maata, ja todella mukava, niinkuin porukassa olleet muutkin ranskalaiset. Ainoastaan yksi emäntä oli semmonen päällepäsmäri, että välillä kiisteltiin Miikan kanssa kumpi saa lyyä sitä naamariin. Päädyttiin sitten kuitenkin juomaan lisää vodkaa ja jättämään slapsit toiseen kertaan.

Jos kuitenkin on kiinnostunut matkustamisesta ja Ranskasta, niin suosittelen Pariisia tosi tosi tosi lämmöllä! Kyllä siellä englannilla pärjää ja metrot/junat kulkee joka paikkaan, joten itekseenkin siellä on helppo tolskata. Viiden päivän reissu Pariisiin ei riitä ensikertalaiselle mihinkään, joten sinne kannattaa varata ainakin se viikko aikaa tutkimiselle. Jos kuitenkin on aika/rahat vähissä, niin kyllä viidessäkin päivässä saavuttaa paljon. Itellä lennot makso 120e Oulu-Pariisi, ja Pariisi-Rodos 150e. Hotelliin meni n. 210e ja en kyllä paljoa siellä tuhlaillut (what??? meikä ei tuhlannu???) niin oliskohan rahapussista menny jotain 200-300e metrolla rallaamiseen, syömiseen ja matkamuistoihin. Ryyppäämiseen meni vaan 5e ku join sit ilmaseksi ranskisten vodkat.

Mutta ei siinä, nyt taas Rodoksella ja kohti uusia seikkailuita! :)

Suomi Finland ja hyvin pyyhkii

Tämä tarina kertoo siitä, kun Heli päätti lähteä Suomeen kolmen viikon talvilomalle.
Varoitus: pisin blogiteksti ikinä. Sisältää voimakkaita sanoja, jotka voivat olla haitallisia alle 18-vuotiaille lukijoille.

Tätä suurta talvilomaa odotettiin erittäin suuresti. Ihanaa nähdä kavereita, päästä käymään "kotona" välillä ja uskokaa tai älkää, nii on ollu ikävä ihan jopa talveakin! Jalat jo syyhyää lumilautailemaan, mäenlaskua ja luistelua on myös pakko kokeilla, ja jopa hiihtoa (!!) harkitsin harrastavani. Ainakin kerran tai korkeintaan kahesti.

No lentoliputhan ostettiin jo lokakuun puolella. Rodos - Ateena - Kööpenhamina - Helsinki - Oulu. Aamulla kaheksalta kotoa lähtö ja illalla kymmeneltä Oulussa perillä. Pitkä päivä, mut ei tuo nyt pahalta kuulosta. NO JOO EI KUULOSTA!

Aamuhan alko ihan hyvin, sillä muistin jopa laittaa herätyskellon soimaan seittemäksi. En oo herätyskelloa käyttäny ollenkaan melkeen kahteen kuukauteen, joten illalla meinas se jo unohtua.. Tässä oli ensimmäinen vaara, et koko reissu menee pieleen, mut eipäs mennytkään! Aamulla heräsin ja sain itteni plus matkalaukkuni raahattua jopa linja-autoasemalle oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.

Joo, ja nää paikalliset linja-autoasemat onki laadukkaita. Suomessahan linja-autoasema on semmonen iso rakennus, missä on yleensä kahvilaa tms. sisällä, voit ostaa lippus sieltä, istua penkissä jalat levällään ja ootella sitä bussias. Vessat löytyy jos hätä iskee, ja suomalaisten suurin murhe on, ku joutuu työntämään sen euron kolikon siihen oveen että pääsee sinne pissalle. Linja-autoaseman pihalla seisoo sitten iso parkkipaikka, missä on ainakin isommilla paikkakunnilla erinäisiä numeroituja laitureita, josta ne bussit starttaa matkoihinsa.

Ja sit on Kreikka, jonka "bus station" on pieni, noin kolmen neliömetrin kokoinen kioskikoppi kadun varressa. Kopissa on pienen pieni luukku, josta voit huudella sinne sisälle että minkä lipun ja minne haluat ostaa. Yleensä et kuule mitä se karva-apina siellä puhuu sulle takas. Bussiaikatauluja? Löytyy, joskus harvokseltaan jostain tolppaan niitattuna, mut eihän niitä kukaan osaa lukea ja bussit kulkee +-15min mututuntumalla, tai joskus jättää tulematta, jos kuskilla sattuu vaikkapa oleen parempaa tekemistä, esimerkiksi tv:stä tulee joku leffa tai vaimo haluaa lähtä ostamaan uuden sohvan. Lentokenttäbusseihin voi kyllä luottaa aikalailla täysin, mutta muihin paikallisia pikkuväyliä kulkeviin ei. Sitäpaitsi kuski ei välttämättä aina jaksa ajaa samaa reittiä edes takas, päivästä toiseen, nii se saattaa joskus oikasta ja jättää muutaman kadun ajamatta kokonaan. Bussiasemalla parkkialuetta tai parkkipaikkoja ei oo missään, bussit ajaa vaan normaalisti katua pitkin siihen pikkuruisen kopin viereen, ja se on sun tehtäväs sitte bongata oikea bussi ja kavuta kyytiin. Sitten myös logiikkaa on erittäin taidokkaasti jätetty käyttämättä mm. lentokentälle menevien bussien kanssa, jotka ei tietenkään voi olla matalaa, helposti kyytiin kömmittävää tyyppiä, vaan heti on ovella vastassa kolme porrasta. Sitä 25kg pinkkiä matkalaukkua onki tosi kiva raahata portaita pitkin, varsinki ku kreikkalaiset on keksinee laittaa vielä kaiteen (??) siihen keskelle, siis jakamaan ikäänkuin kaksi käytävää/väylää heti siihen ovelle. Kaide on vain n. 40cm pitkä ja sitte on loppubussi ihan normi mallia, nii oon päätelly tuon kaiteen olevan joku läskinkarkotin tms. siinä alussa. Jos et mahu tästä sisälle nii jätä tulematta ja kokeile ens viikolla uudestaan.

No, pääsin siis lentokentälle turvallisesti ja hyvässä aikataulussa, joten palloilin siellä, join kahvit sun muuta ja käänsin nokkani kohti Ateenaa. Ateenaan hurautettiin tunnissa, joten ei tuntunu missään. Siellä vaan piti sitten oottaa 3 tuntia seuraavaa konetta, mutta läppäri ja langaton netti autto kummasti. Sit käänsin nokkani kohti Kööpenhaminaa, jonne matkattiin reilussa kolmessa tunnissa.

Ateenassa kuitenkin tajusin, että ei juma... Helsinkiin ku pääsen, nii mullahan pitää hakee matkalaukku hihnalta ja mennä sen kaa uuestaan lähtöselvitykseen, koska Helsinki-Oulu välin lipun ostin eri paikasta entä Rodos-Helsinki. Vaihtoaikaa Helsingissä oli 55min tuohon varattuna, mutta pelotti, että mitenköhän ehin. Otin sitten Norwegianin asiakaspalvelun numeron varalta kännykkään ylös, että soitan Kööpenhaminasta ja kyselen, että riittääköhän mulla aika tai voiko ne siellä lentokentällä automaattisesti hoitaa mun laukun Ouluun asti tai jotain muuta sen semmosta.

No, Kööpenhaminaan lähdettäessä ihmettelin, ku porukkaa alettiin päästämään koneeseen vasta 10min ennen koneen lähtöä. Tämän seurauksena itse kone nousi ilmaan puol tuntia ilmoitettua myöhemmin. Se oli myös perillä Kööpenhaminassa puol tuntia myöhässä. Meikä jo panikoi, että ei juma, ei oo ku puol tuntia aikaa soittaa sinne Norwegianille, mennä taas turvatarkastukseen ja ehtiä Helsingin koneeseen. Vaan oikealle portille syöksyttyäni huomasin, että jaa...jumalauta Helsinkiin lähtevä kone on 35 min myöhässä!!! Miten vitussa nyt ehin Oulun koneeseen, kun vaihtoaikaa jää vaan 20min, en mitenkään! Asiaa paransi entisestään se, että kohta ilmoitettiin Helsinkiin lähtevän koneen olevan 45min myöhässä. No mikäs sen parempi. Älkää suotta kiirehtikö, juokaa vielä kahvit ainaki ennen ku alatte matkalaukkuja sinne koneeseen lastaamaan.

No meikähän sitte päätti soittaa sinne Norwegianille, että onko tässä nyt mitään tehtävissä vai alanko itkemään. No, ensinnäki asiakaspalvelusta sain valita, haluanko palvelua ruotsiksi (tai se saatto olla myös norjaa tai tanskaa) vai englanniksi. Sitten annettiin jo viis eri vaihtoehtoa, että painas numeroo mimmosta palvelua haluat. Ei kait siitä nyt ottanu mitää selvää mitä ne vaihtoehot oli, ku joku akka hönkiny sen puhelinnauhotteen sinne työpäivänsä loppuminuuteilla ja itessää lentokentällä koko ajan hillitön taustamelu nii koita siinä sitte saaha jotain selvää. No, painelin niitä numeroita puoliksi arpomalla, mutta noin kuuden painetun numeron jälkeen luovutin, että eikö tää puhelu voi vittu jo joskus mennä sinne asiakaspalvelijalle!!! Mut ei, ku kauheena vaa vaihtoehtoja vaihtoehtojen perään! Pitäkää tunkkinne!

No sit soitin Miialle, että ei vittu tästä tuu mitään ja mä en pääse Ouluun. Pyysin Miiaa soittamaan sinne Norwegianin asiakaspalveluun, koska Suomesta soitettaessa sinne on eri numero ja saa palvelua suomeksikki. Vaa eihän se ollu auki. Tyydyin ite soittamaan uusiksi. Kuuntelin taas uusiksi ne kauheet kaikenmaailman vaihtoehdot, valitsin numeroita numeroiden perään, kunnes... vihdoin ja viimein joku oikea ihminen vastas puhelimeen! Ruottiksi. Vittu mähän valitsin sen saatanan englannin jo heti ekana puhelun alussa. Vittu saatana voi perkele.

Joo, no lopputuloshan oli se, että voi voi ei voi mittää ja et pääse lennolle. Mutta jos sää haluat nii voit sää siirtää sitä lentoa, huomisaamuun, kello seittemään! Oisin saanu oottaa lentokentällä sen reilu 10 tuntia. Ei kiitos.

No, ei kait siinä auttanu ku huulta purra ja aatella, että ei auta itku markkinoilla. Jospa tuota kotia pääsis joskus. Nii, ja ei siitä lennosta mitää rahoja saa takas, se on iteltä pois jos on lentonsa maksanu mut ei sinne mene. Ompa tosiaan kiva. Siinä koitin sitte aatella maailman menoa ja lohdutella itteeni, että ei tää nyt oo niin vakavaa, kunnes kuulin kahen miehen juttelevan mun takana. Toinen sano olevansa Roodokselta, puoleks kreikkalainen ja puoleks suomalainen, ja tää toinen sano olevansa Ruottista. No meikähän bongas heti: Hei mitä asuksä Roodoksella, määki! Jotaki iloa sentään tähänki päivään, ku pysty keskusteleen jonku oikean ihmisen kans muutaman minuutin.

No, sitte saavuttiin Helsinkiin, ja eka ajatus oli, että haista Suomi paska. Mut sit näin lunta ja hymyilin salaisesti ihan vähän. Takana alko karva-apinat huutamaan, että "ooooh so much snow!" johon totesin, että paskat tääl paljoo ole, menkää Ouluun kattoon mitä talavi tarkottaa. No konehan saapui Helsinkiin loppujen lopuksi 50min myöhässä, nii just sain ikkunasta ihastella, kuinka Norwegianin kone teki viimeisiä lähtövalmisteluja. Kentän sisälle päästyäni ja matkalaukkuani odottaessa katsoin sitten, kun kone kohti Oulua nousi ilmaan. Haistakaa paska vaa kaikki.

No, lentokoneessa se mun takana istunu ruottalainen keski-ikänen karju sitte oli hyvinki kiinnostunu minun asioista ja mun matkustamisesta. Kiva sen kans oli jutella, eipä siinä mittään, ja saimpahan ainaki jollekki valitettua kuinka perkele en ehtiny Oulun koneeseen ja nyt vituttaa. Sen kanssa käveltiin sitte kentän toiseen päätyyn, ku totesin, että meikä tarvii muuten tupakkaa. Sen lisäksi, et Kööpenhaminassa meni koneet aivan päin persettä, nii koko lentokenttä oli täysin savuton (!) ja meinas pikkusen ottaa luonnon päälle siellä aivan kikenä nikkiksissä kyykkiä ja ootella helpotusta. No, Helsingin päädyssä tää kikolo sitte välttämättä halus ostaa mulle sen tupakka-askin sillä verukkeella, et hän polttaa siitä yhen. Tupakkia poltellessa se sitten tiedusteli, mitä meinaan nyt tehä ku kone jo lähti, ja tarjosi että hällä on kyllä hänen hotellihuoneessa tilaa jos haluan olla Helsingissä yön yli! Kieltäydyin kohteliasti ja juoksin sisälle kiljuen.

Menin sitte infopojalta kyseleen, voisko se teleportata mut Ouluun, mutta ei lentokenttä vissiin tarjoa semmosia palveluita. Totesin, että käännyn VR:n puoleen, koska toisena vaihtoehtona oli viimeiseen Oulun koneeseen nousu klo 23:59, jonne lippu olisi maksanut vain 400e. Joo, eiku bussilla rautatientorille, kiitos.

Tähän mennessä olin jo hyväksynyt sen tosiasian, että elämä on. Aloin kiinnittämään huomiota joihinkin pieniin yksityiskohtiin. Ensinnäkin, Kööpenhaminan lentokentällä puhuin kreikkaa lentokentän työntekijöille. Helsinkiin saavuttuani puhuin englantia ja kreikkaa, kunnes muistin et ka perkele mähän oon Suomessa. Voin ehkä sanoa "kiitos" sen sijaan et sanoisin "efharisto". No, kun kipusin bussiin Helsingin päädyssä, niin olin iloinen, kun bussi oli matalaa mallia eikä keskellä ollut edes tankoa. Bussikuski oli kyl kolme sitruunaa niellyt, mut tiesin odottaakin sitä Helsingissä, joten tilasin kohteliaasti yhden lipun rautatieasemalle. Sitten tajusin yhden pienen, mutta suuren kulttuurieron, joka minut ensin kohtasi Kreikkaan mennessäni, ja joka taas kohtasi minut:
Kreikassa kun maksaa ostoksiaan käteisellä, niin myyjä laittaa sun vaihtorahat pöydälle. Vaihtoehtoisesti tiskillä saattaa olla sellainen muovinen ns. kouru, mihin asiakas laittaa rahansa ja myyjä antaa mahdolliset vaihtorahat samaan kouruun. Ei kreikassa anneta rahaa kädestä käteen. No tämänhän seurauksena mä kuljin ekat kaks kuukautta Kreikassa koura ojossa, aina valmiina ottamaan vaihtorahat vastaan, mutta aina ne myyjät vaa laitto ne rahat pöydälle. Tunsin itteni nii tyhmäksi.
No, nyt Helsingissä bussilipun ostaessani eipä ollutkaan enää koura vastassa. Bussikuski ajatteli minut tyhmäksi. Haluatko nämä 5,50e vai et? Aa, joo, aivan, kiitos.

No sitten saavuttiin Rautatientorille. Tajusin, että nyt Heli pitää jäähä bussista pois. Mut mikäs tätä toria ympäröivistä rakennuksista nyt onkaan se rautatieasema? Ei jumalauta, miten voi muija pärjätä jossain Ateenassa, mut ei selvii jossai säälittävässä Helsingissä??!! Kylhän se rautatieasema sitten löyty muutaman askeleen päästä, siihen oli vaa pystytetty jotain rakennustelineitä etusivulle nii ei näkyny mitään VR:n kylttejä tai muitakaan. Mut perille oli päästy, huh. Ouluun pääseminen alko näyttämään jo suhteellisen potentiaaliselta tapahtumalta.

Päätin siinä laittaa tämän kunniaksi tupakiksi, kunnes kaks sekunttia myöhemmin joku juoppo huumehörhö kömpii siihen lähistölle. Hirvee älämölö päällä koko ajan. En tiiä kenelle mielikuvituskavereistaan se puhu, mut ei ollu kyllä asiat ihan mukavasti heilläkään. Ja eiköhän se sitten kysynyt meikäläiseltä tulta, ja mitäs minä pieni arka lapintyttö siihen muuta vastaamaan, kuin että toki multa tulta löytyy, ja kohteliaan hymynkin väläytin vielä lisäksi. Tätähän seurasi kymmenen minuutin palopuhe siitä, kuinka herkäski flunssa tarttuu ihmiseltä toiselle. Joo-o. Kyllähän se näin on. Aivan. Hymyilen vielä vähän ja menen sisälle niin ehkä se ei sitten tapa minua.

Menin siinä sitten lippuautomaatille ostaan seuraavaan maholliseen Oulun junaan tikettiä. Eiköhän mee kaks sekunttia nii joku huumehörhö muija ilmestyy siihen kylkeen pummaamaan kahta euroa bussilippua varten. Mitäs minä pieni arka lapintyttö siihen muuta vastaamaan, kuin että toki multa kaks euroa löytyy, ja kohteliaan hymynkin väläytin vielä lisäksi. Tätä tapahtumaa ei onneksi seurannut minkäänlaiset jatkokeskustelut, joten pääsin ostamaan itessään sitä lippua, ja kohtasin mukavan tosiasian... Eipä oo mitää semmosta opiskelijakorttia mukana, mitä VR kauheena jaksais katella. Mun Aegeanin yliopiston kirjastokorttikaan tuskin tekee kauheen syvää vaikutusta. Siinä piti sitten aikusen normihintaiseen lippuun kallistua, 76,55e. Voi että on mukavaa. Eiku pihalle hermosavuille. Kaks sekunttia myöhemmin (kyllä, taas) kaks miestä kävelee mun takaa, kunnes toinen niistä huomaa mun läppärilaukun, ja huutaa sellaisella kimeällä pikkutytön äänellä: "Hello Kitty!". Toinen mies sitten kysyi minulta jotain, mutta en saanu sanaakaan selvää ku se puhu niin vahvaa helsingin murretta alias stadin slangia. Tyydyin vaa tuijottaan suu auki ja toteamaan, että joo olis voinu pysyä vaa siellä Kreikassa.

No tässä vaiheessa olin ollu tienpäällä jo 15 tuntia. Pulssi ei enää ollut korkealla, sillä Ouluun lähtö alko jo vaikuttamaan hyvin todennäköiseltä tapahtumalta. Ja L&M:n extra menthol on niin pirun hyvän makusta. Helsingissä olin ollut jo toista tuntia ja saanut yliannostuksen heti kättelyssä. Turha varmaan mainitakkaan, että palelee. Pihalla ku kymmenen minuuttia seiso nii varpaat oli ihan jäässä ja sormet ihan kohmeessa, nokka punasena tärisin menemään. Eihän mul mitään pipoa tai kaulahuiveja ollu, ku Kreikastahan mää lähin ja eihän mun alunperin ois tarvinu olla pihalla muuten, ku ainoastaan Oulunsalon lentokentältä juosta Miian autoon. Vaan toisin kävi. Nii ja mun uudesta pinkistä untuvatakista ei menny vetskari kiinni. Tämähän on erittäin hyvä tilanne Suomeen saavuttaessa. Kun yhdistetään nämä kaikki tekijät, niin loppujen lopuksi olin erittäin iloinen siihen junaan astuessani.

Asetin perseeni tukevasti penkkiin, kaivoin läppärini esille ja valmistauduin mukavaan yhdeksän tunnin junamatkaan kotia kohti. Sitten kuuluu PING! Tämä junayhteys on savuton. MITÄ?????????

Tässä vaiheessa jo kaikki, jotka tiesivät matkan kulustani, nauroivat kotona lattialla kippurassa. "Sori mut tää on jo niin koomista!". Joo nii on! :)))))) Haistakaa kuulkaa (/&%¤##""

No, juna lähti kohti Oulua ja tyytyväisenä junttasin jäiset varpaani patterin kylkeen. Nyt hyvä asento ja kahen tunnin päästä ollaan jo Tampereella, jossa pääsen vaihtamaan junaa, eli tupakille ja nukkumaan. Mutta noin kymmenen minuuttia lähdön jälkeen juna pysähtyy... "Odottelemme hetken raiteiden vapautumista". 40 minuuttia myöhemmin junan seisoessa edelleen paikoillaan aloin näkemään taas punaista. "Joudumme vielä odottelemaan, koska raiteiden vaihtumisen kanssa on ongelmia". NO EI OLE TOTTA

Tampereella junan vaihtoaikaa oli 13min ja loppujen lopuksi juna oli jo 50min aikataulusta myöhässä. Konnari ilmoitti vasta, että kyllä Tampereella juna odottaa pohjoiseen matkustavia, ja tuli antamaan vielä seitsemän euron arvoisen välipalakupongin matkustajille korvauksena henkisistä kärsimyksistä... vaan kyllähän minä sanon että VIIMINEN KERTA KU TUUN SUOMEEN TALVILOMALLE

SAATANA!

Ateena ja Siros

Travelling!!

Elämä Roodoksella alkoi olemaan tämmöstä:

(kirosanat sensuroitu)

Joten päätin, että on aika vaihtaa maisemaa. Kuin tilauksesta muutkin vaihto-opiskelijat, joihin tutustuin syyskuussa Mytilenellä, olivat matkustelemassa, joten päätimme tavata ihanaisen kauniissa ja rauhallisessa Ateenassa.

Se kaupunki on ihan hirvee. Päätin kuitenkin, että jos elän Kreikassa vuoden, nii pitäähän mun Ateenassaki hengata ja ainaki bilettää maan pääkaupungissa. No, kylhän siellä biletettiin 3 vuorokautta, joten tehtävä suoritettu. Ensin vihasin sitä paikkaa, ja kiroilin menemään. On hyvä olla ainut suomalainen joukossa, koska kukaan ei tiedä mitä jupisen menemään. Mutta kyllä sieltä Ateenasta löytyi sitten kivojakin asuinalueita, jolloin totesin, että kyl mä sittenkin tykkään tästä kaupungista. Tunteet meni vuoristorataa, mut sehän on normaalia mulle. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että onhan toi ihan kiva kaupunki, mut en mä siellä haluais asua.

Ateenassa asuu noin viis miljoonaa ihmistä, eli sama väkiluku kuin koko Suomessa. Vaikka Ateenassa on ollu levottomuuksia, me ei törmätty mihinkään mielenosoituksiin tai kahakoihin. Mutta törmättiin kyllä kaikkiin tuttuihin. En voi tajuta, miten niin isossa kaupungissa törmää yhtäkkiä kymmeneen tuttuun! Mentiin ekana iltana, eli viime perjantaina, Ateenassa yhelle pienelle aukiolle, ja yhtäkkiä joku läppäs mua persukselle, ja olin et mitä helv... Ka, eka tuttu (espanjalainen vaihtari) oli bongannu mun blondin tukan, jota ei ole vaikea bongata kreikkalaisten keskeltä, ja pian tämän jälkeen alko vaan lisää ja lisää tuttuja ilmestymään jostain pusikoista. Oli kyl aivan huippua nähä kaikkia erejä ihmisiä keskellä Ateenaa!

No kolme päivää biletystä Ateenassa sisältää niin erikoisia ja pitkiä tarinoita, joista suurin osa ei sovellu alle täysi-ikäisille lukijoille, joten tyydyn vaan toteamaan: vau mikä reissu!

Kolmen päivän jälkeen jatkoin matkaani Syrokselle, joka on pieni saari Ateenan lähistöllä. Saaren halkaisija kapeimmasta kohdasta on n. 5 kilometriä ja koko saarella asuu n. 50 000 asukasta. Täällä meininki on ihan toista, kuin Ateenassa tai Roodoksellakaan... Niin rauhallista ja huoletonta! Saari on todella kaunis, kuten arkkitehtuurikin, ja tykkään olla täällä paljon enemmän kuin Ateenassa. En ehkä kuitenkaan jaksais asua täällä, liian pieni ja eloton vuoden elämiseen... Joten alan huomata tässä pikkuhiljaa, kuinka hyvin Rodos sopiikaan mulle. Hyvä valinta, Heli!

Tää Siroksen (tai Syroksen) saari on pelkkää mäkeä ja kukkulaa, ja sehän tarkoittaa....portaita. Portaita on loputtomiin. Siis ihan oikeasti, jos asut 2min kävelymatkan päässä keskustasta, se tarkottaa 150 porrasta. Jostakin kyllä kiemurtelee pieniä teitä, että autoilla ja mopoilla pääsee ajeleen minne onkaan menossa, mutta ne kiertelee jostain todella kaukaa kukkuloiden välistä, joten kävelemällä joutuu vaan talsimaan portaita. Oon ollu täällä nyt kuus päivää ja mun persus on tulessa ku saa nuita portaita rampata. Mut tuleepahan reenattua tässä samalla...

Kreikkaan kuuluu jotain 160 saarta, vai miten se oli, ja alkaa todella vaikuttamaan siltä, että jokainen saari on oma maailmansa. Jokainen saari on persoonallinen ja ilmapiiri erilainen, joten ehkä tätä matkustelemista pitää jatkaa ja tutkia Kreikan ja kreikkalaisuuden eri puolia.

Tutkiminen jatkuu nyt seuraavaksi skootterin vuokraamisella, ja en oo koskaan ajanu muuta ku autoa ja rattoria, joten tästä tulee mielenkiintoista... Ehkä pitää ottaa videomateriaalia teille, niin voin todistaa, että on mahdollista ajaa skootterilla ja kiljua yhtä aikaa.

Ta leme!

Long time no see

Long time no see!

Emminä mittää blogia oo joutanu kirjottaan, ku on pitäny tapella kreikkalaisten idioottien järjestelmien ja ihmisten kans.

No niin, nyt täällä reikassa on oltu kaks kuukautta. Vielä kaheksan jäljellä. Miinus kolmen viikon joululoma Suomeen ja viikon loma Pariisiin. Joo, tiedän, "kuka helkkari nyt Kreikasta tulee Suomeen lomalle???" No minä. Koska mulla on ihania ihmisiä Suomessa, joista en halua pysyä koko kymmentä kuukautta yhteen putkeen erossa. Plus haluan lumilautailemaan. Pariisiin nyt meen muuten vaan laajentamaan reviiriäni.

Mutta vaikka kaks kuukautta on jo takana, niin tuntuu, etta oisin tullu tänne vasta pari viikkoa sitten. Samaan aikaan tuntuu myös siltä, että jokkai täällä on asuttu ikuisuus. Hassu tunne. Mutta kotia ei oo vieläkkään ikävä, ei pätkän vertaa! Yhessä välissä iski Oulu-ikävä, kun katoin kaupunkielämää-videon juutuubista, mut sekin mielenhäiriö haihtui onneksi äkkiä pois. Miiaa on ikävä, ja Colibria, edelleen. Antaisin puoli valtakuntaa jos vaan pääsisin ajamaan mun autolla ja luukuttaan biisejä vähäksi aikaa. Ei hemmetti, niin idioottia kuin se onkin, nii kaipaan mun ihanaa amiselämää ja mun ihanaa paska-autoa ja mun ihania autoihmisiä... Nimittäin se on elämäntapa, ei vain harrastus. Ja mun koko elämä muuttu täysin sinä päivänä, ku astuin jalallani Kreikkaan. Toki tää kokemus on kultaakin arvokkaampi, enkä vaihtais päivääkään pois mitä oon täällä viettäny, mut kyl mun suomi-elämässä oli niin paljon eri elementtejä, jotka haluun säilyttää itelläni. Ja tää autopelleily on ehottomasti ensimmäinen asia niistä. Heti pyykkikoneen jälkeen.

Jumalauta mä asun siellä hallilla (=autotallissa) ku tuun täältä takas. Nukun Colibrin takapenkillä ja keitän aamupuuroni kuuman moottorin päällä kattilassa, että saan kaikki vuoden aikana menetetyt amishetkeni kurottua sit takas kiinni. Istutan Miian siihen etupenkille, nii saan sitäki katella sit päivät pitkät. Teippaan sen suun kiinni, jos se meinaa jottain vikistä. Ja pesen Colibrin kuus kertaa putkeen ja vahaan viistoista. Ah <3

Joo, mutta takas Kreikkaan. Täällä ei toimi oikeen mikään. Vessanpöntöt on onneksi tähän mennessä toiminu joka kerta, mut ei sinne tosiaan paperia saa nakata. Mut en kyl ihmettele yhtään miks Kreikalla on 390 miljardia velkaa. Ei nää ihmiset vaa osaa hoitaa asioitaan!
Yliopistolla ensinki lokakuun alussa mun piti valita kurssit, mitä haluan opiskella. Kaikki kurssit on kreikaksi, joten sit mun piti mennä jokaiselle luennolle tapaamaan professoria, et voin sopia sen kanssa kurssin suorittamisesta englanniksi. Kuulostaa simppeliltä, eikö? No eipä ole!
Ensinnäkin professorit lakkoili, koska Ateenassa keksittiin, ettei niille oo varaa maksaa palkkaa. Mut pitää silti töitä tehä. Mut siitä ei vaa makseta. Joo, ymmärrän, lakkoilisin itekkin. Vaan opiskelijan näkökulmasta onhan tämä niin prkleen mahtavaa.

Kuukausi siinä meniki, et sain kaikki professorit metästettyä. Neljältä kurssilta mulle sanottiin, että joo et sää voi tätä suorittaa englanniksi ku en mä puhu paljo englantia. Justiin, no piä mahtava kreikkalainen kurssis sitte stna. Syön mielummin vaikka banaania ku opiskelen jotain.... Okei, nyt alkaa meneen liian angstiksi nii vaihetaampas näkökulmaa.

Täällä on lämmintä! Marraskuu ja tänään +30, kelepaa :) Enkö jo kyllästy auringonpaisteeseen ja helteeseen? En, koska kyl täällä on jo syksy ja sattaa ainaki kerran viikossa. Mut joka viikko ei kuitenkaan tarvi sateenvarjoa.

Muutaman kaverinki oon täältä onkinu, mut aika vaikiaa niitten hankkiminen on. Yleisesti ottaen kreikkalaiset näyttää olevan melko arkoja ton englanninkielen käytön suhteen, ja monet puhuu vain vähän englantia. Vaikia olla ystäviä, jos ei oo yhteistä kieltä. Mut on kai tässä vielä aikaa metästää niitä.

Mun jooga-ope on mun paras kaveri, se on aivan huippu. Rakastan joogaa. Emminä niihin mihinkään asentoihin taivu, mut yrittäminen on tärkeintä ja kroppa tuntuu tosi hyvälle aina tunnin päätteeksi. Sit se joogaope on nii äkänen emäntä, että ihana nähä täällä ainaki yks tomera ihminen, joka laittaa hommat tapahtumaan. Se kuulkaas tulee läpsimään joka puolelle kehoa ja huutaa korvaan että STRETCH, STRETCH!! Sit se läpsii persettä ja huutaa että THIS INSIDEEEE!!! Tuleepahan treenattua! Mutta samaan aikaan se on hurjan kannustava, ja antaa positiivista palautetta heti, ku tekee ees jotain oikein. Ah mikä nainen, siin on mun idoli! Joogaopen pitäs johtaa koko Kreikkaa nii ei olis velkaa ollenkaan, sanokaa mun sanoneen.

Muutenki tää Kreikka on ihan oma maailmansa. Kellään ei oo kiirettä minnekkään. Jos ei jaksa tulla paikalle, nii ei tarvi. Eikä siitä tarvi ilmottaakkaan, jos ei jaksa. Kreikkalaisilla on myös oma aikakäsityksensä, esim "tavataan klo 1:20 Mäkkärillä" tarkottaa, että "tuun sinne ehkä hyvällä tuurilla klo 1:45". Alkoholilla ei ollut osuutta asiaan, vaikka puhutaankin aamuyöstä.

Vaikka tää onkin melkeen niinku Suomen ja suomalaisuuden vastakohta, nii rakastan tätä. Tuntuu jotenki, et tää istuu mulle ku nyrkki silmään, vaikken vielä ookkaan täysin perillä tästä elämäntyylistä. Mut sen tiiän, et Suomessa on tosi monet asiat liian kireitä ja jännittyneitä. Ja tarkotan siis lähinnä ihmisten asenteita ja ajatuksia erilaisia asioita kohtaan. Kaikkialle kävellään tukka putkella ja suu viivana, mutta onhan se tietenki totista puuhaa jos repii ressiä kaikesta ja keksii sitä vielä oikeen keksimällä lisääkin. Relax, take it easy! Kyse on maailmankatsomuksesta ja arvokäsityksistä, joita on tosi vaikee koittaa selittää sanallisesti tahi kirjottaa blogiin, mut ehkä palaan tähän asiaan myöhemmin, kun keksin jotain yksityiskohtaisempaa kerrottavaa.

Mut sit tää kreikankieli... Samaan aikaan se on sekä pain-in-my-ass, että mä myös rakastan sitä. Viimisen kuukauden aikana en oo oppinu paljoakaan uutta, koska oon koittanu opiskella jottain "oikeitaki asioita", mut kyl mä vaan tykkään tästä kielestä. Ehkä eniten merkkaa se puhetyyli, mitä kreikkalaiset käyttää. Suomalaisethan on tunnettuja siitä, ettei "puhu eikä pussaa". Suomalaiset on juroja ja vähäsanaisia. Sen kummemmin ottamatta kantaa kyseisiin väitteisiin, totean vain, että kylhän sitä meinaa nukahtaa, ku kuuntelee jonkun perus jannun selitystä kuluneesta viikosta. Viikonloput on erikseen, koska suomalaiset ossaa ryypätä ja monet pe-la -iltojen tarinat on vähintäänki huvittavia. Mutta siis kreikkalaiset käyttää puhuessaan koko kroppaa asian kertomiseen ja eri äänensävyjä. Joka päivä katon oikeen haltioituneena, kun jotkut kaverukset puhuu keskenään: kädet huitoo silleen et pelkää saavansa turpaan vahingossa, ja ääni seikkailee vähintään yhtä paljo. Siis se on aivan mahtavaa! Kuten tiedetään, nii meikäki joskus innostuu selittämään tarinaa koko kropalla ja muutenki oon välillä niin dramaattinen, niin Suomessahan tää on aivan kummallista. "Tiiäksää sen Helin, se on ihan ihme tyyppi..." Well guess what, täällä saan huitoo ja hoilata nii paljo ko sydän sietää, ja se on aivan normaalia! Tää on semmonen asia, jonka piän tiukasti itelläni ja tuon sen takas Suomeen, luultavasti vielä korostetummassa roolissa mitä aiemmin. Että olkaahan varuillanne tulevaisuudessakin, Heli jatkaa dramaattisuuttaan maailman loppuun saakka!

Kiitos ja aamen, akku loppuu koneesta. Lähen joogaan!

Rodos

Jalitulijallaa ja hilipatihei!

Kreikankielen kurssi Mytilenellä loppui, onneksi! Aloin olemaan jo kurkkua myöten täynnä sitä. Kauheena hommaa ja vapaa-aikaa ei ois saanu olla yhtään. Mutta tottakai sitä oli silti. Kurssin loppuarvosanaksi kilahti ysi, joten oon vallan mainion tyytyväinen siihen. Pieni perfektionisti-puoleni kyl inisee jossain korvien välissä, että olisin voinu opiskella enempiki, mut hiljensin sen lihanuijalla.

No kurssin lopuksi koulu järjesti meille muhkeat bileet. Juhla sisälsi (melkein) loputtomasti viiniä, hyvää ruokaa ja tanssiesityksiä. Kaikki oli kännissä ja oli hirviän ilosta. Huonokuntoiset väsähti jo juhlassa, mutta turboporukka (minä + pari muuta) jatkoi kaupunkiin vielä bilettämään. Vähä yli kuuteen asti siellä jorasin, koska täällä baarit on auki ainaki seittemään asti aamulla. Yks kaiffari oli heränny aamulla klo 8:15 keskustasta jalkakäytävältä, eikä sillä ollu mitään muistikuvaa miten se oli sinne jääny :D Mutta pääsi sekin sieltä sitte kotia!

Viime sunnuntaina sitten pakkasimme laukkumme ja lompsimme satamaan. Kymmenkunta vaihtaria lähti samalla laivalla Mytilenestä kohti Ateenaa. Osittain tunnelma oli vähän haikea, sillä oltiinhan me kaikki vietetty kuukausi saman katon alla, ja nyt kaikki vaan levähtäisivät eri puolille kreikkaa opiskeluiden takia. Ja meikä reppana ainoana lähin kohti Roodosta. Paitsi oikeasti oon onnellinen, että lähin tänne yksin, niin ei oo ketään jonka käsipuolessa roikkua ja jonka korvaan kuiskia, että hihi kato mikä patsas. Saapi tulla ja mennä ihan miten ite tykkää, nauraa hihittää yksinään niin paljo ku kerkee, ja tutustuu paikallisiinki paremmin, kerta on pakko. Tai ei kai se pakko oo, voihan täällä 9kk yksinkin kämpillä murjottaa ja opiskella, mut mää voisin ehkä kaverin tai kaks hankkia.

No, hypättiin siis laivaan ja matkattiin 10 tuntia kohti Ateenaa. Laivalla oli kivan lepposa tunnelma ihanien ihmisten kanssa :) Ateenan päässä olin varannu hotellin läheltä satamaa, Piraeukselta, joten kävin siellä pyörähtään ja ma-aamuna starttasin kohti lentokenttää. On se Ateena aika iso paikka, nimittäin satamasta lentokentälle meni tunti (!) metrolla. Assuu siellä tietenki 5 miljoonaa ihmistäki, nii pakko kai sen olla vähä isompi mihin oon tottunu.

Ateenasta ei ollu ku tunnin lentomatka Roodokselle. Täältä olin varannu kans hotellin kaheksi yöksi, ihan rannasta ja läheltä keskustaa. Hotelli on ihan peruskiva, kivalla alueella, ihana ravintola löytyy heti vierestä! Kreikkalainen ruoka on btw muutenki tosi hyvää, paitsi jotaki ihme juttuja oon maistellu, joista en oo tykänny. Ja nää työntää oliiviöljyä joka paikkaan litratolkulla, siihen mun pittää vielä totutella, nimittäin inhoon oliiveja.

Mut joo, Roodokselle saavuin eilen ja empä oo vielä paljoa ehtiny nähä. Ilma on ollu kakka verrattuna Mytilenelle. Tottakai lämmintä on edelleen, mutta pilvistä??? Mitä helkattia pilvet tekee mun reviirillä, menköö pois! Mutta sain jopa yliopistolta maanantaina sähköpostia: "Ensimmäinen tapaaminen on huomenna klo 13...". Jee, kiva, ette voinee tästäkään aiemmin ilmottaa? :D No onneksi satuin jo olemaan täällä ja tänään sitten seikkailin tieni yliopistolle. Nenä kiinni kartassa sai kulkea, koska nää kreikkalaiset ei oo käyttänee kovin paljo logiikkaa rakentaessaan keskustan pikkuteitä, mutta perille löysin ja hotellista oli ehkä 15-20min kävelymatka. No, yliopistolla sitten kuuntelin tunnin luennon kreikaksi (ymmärsin noin 5 sanaa) ja sitten metsästin käsiini oikean professorin. Tämä vaa totes, että tuu huomenna klo 11 nii järjestetään sun asiat. Joopa joo, tää on niin tämmöstä! Kaikki on oikeasti aina "no problem, no problem, tomorrow tomorrow!" Tuskin huomenakaa mitään tapahtuu. Sanokaa mun sanoneen!

Nii ja sain muuten asunnonki hankittua. Eilen olin ollu tällä saarella 5 tuntia ja hankin jo asunnon siinä ajassa :D Pirun hyvin ottaen huomioon, et lentokentältä kesti joku 1,5 tuntia tulla hotellillekki, sitte kävin ravintoassaki syömässä ennenku lähin sitä kämppää kattomaan. Näi sitä kuulkaa hommat hoidetaan! Se asunto on melkee keskustassa, ehkä 15min kävelymatka yliopistolle, ja vaikutti olevan suht kivalla alueella (kalliita merkkiliikkeitä koko katu täynnä). Kämppä on ihan mukavan kokonen, oisko jotai 30 neliöö, mutta ei se mikää tyylikäs ole. No, toki pitää muistaa, että ollaan Kreikassa ja koko maa on ihan perse auki, joten perus kämppä toi kreikkalaiseksi on. Vanha, mutta varmaankin ihan toimiva ja ajaa asiansa. Jos ei aja, nii etin paremman. Plus siin kämpässä menee parveke KOKONAAN ympäri, nii voin juosta ja kiljua siellä onnessaan :D Älkää huoliko, otan varmasti videota ja laitan feispuukkiin!

Nii ja tänää kävelin tyytyväisenä kadulla, lompsis lompsis, ku yks mies pysäytti mut.
"Where are you from? Finland?"
Yes.
"My son is free tonight, he is really good-looking."

Nii, että kaikki sinkkunaiset, tulukaa tänne, täältä saa varmasti miehen itelle!!
(Nauroin ehkä 15min ton tapahtuman jälkee. Kreikka <3)