Tämän treeniblogin pitäminen alkoi erittäin huonosti. Kiitos kreikkalaisen keittiön, kaks viikkoa sitten sunnuntaina sain seksikkään ruokamyrkytyksen. Olin sängyn pohjalla (= vessan lattialla) kaks päivää ja olo oli ihan hirvee. Kolmannen päivän leikin vapaaehtoisesti kuollutta, kunnes sitten keskiviikkona päätin mennä salille kokeilemaan miltä treenaus tuntuisi. Tämähän ei ollut mikään hyvä idea. Kroppa oli ihan väsyny ja puntit ei meinannu nousta ees normaalia pienemmillä painoilla. Urheasti kuitenkin yritin siellä kevyesti jotain tehdä tunnin verran, kunnes menin takaisin kotia mököttämään.
Torstaina oli sitten joogan vuoro, ja tämähän oli vieläkin huonompi idea. Olo oli aivan kauhee ja kroppa ei jaksanu tehä ei sitten mitään. Päätin suosiolla pitää loppuviikon vapaata ja itkeä itseni iltaisin uneen. (P.S. Mahdollisille uusille lukijoille tiedoksi, että olen aika dramaattinen ja sarkastinen joskus.)
Maanantaina marssin taas joogaan intoa puhkuen, ja nyt oli kroppa kunnossa! Ihmeellisen monta päivää menee kropan palautumiseen sairauden jäljiltä, mutta kokeilin jaksaa odottaa parhaimpani mukaan, sillä puolikuntoisena treenaamisestahan on enemmän haittaa kuin hyötyä.
Vajaan viikon tauon aikana kuitenkin aloin pohtimaan kaikkea treenaukseen liittyvää, ja tulin siihen tulokseen, että pyhitän nyt helmikuun läskien sulattamiselle. "No ei sulla oo yhtään läskiä!", kuulen välillä, mutta tämähän on erittäin törkeä valhe. Asia kun nähkääs on nyt niin, että kovasti oon yrittänyt treenata vatsalihaksia näkyviin, mut eihän ne tuolta parin sentin rasvakerroksen alta voi mitenkään näkyä. Tämä asiahan on ärsyttänyt minua äärettömän suuresti, päivittäin, joten lopputuloksena päätin ryhtyä kokeilemaan miinuskalorijaksoa helmikuun ajan ja sulattelemaan nuita jenkkakahvoja pois.
Kuten (toivottavasti) kaikki treenaajat tietävät, yleinen sääntö on, että painon pudottaminen ja lihasmassan kasvattaminen ei onnistu yhtä aikaa. Läski lähtee miinuskaloreilla ja lihas tulee pluskaloreilla. Toki lihasta kasvattaessa palaa myös jonkinverran sitä rasvaa, eli tapahtuu tätä hienoa "kiinteytymistä", mutta mulla ainakaan ei oo kärsivällisyyttä odotella kuukausitolkulla jenkkakahvojen katoamista. Pyrin nyt kuukauden aikana vähentämään rasvan määrää tietoisesti, ja mikäli tässä onnistun, niin sitten voin taas alkaa keskittymään lihasten kasvattamiseen muutaman viikon kuluttua.
No kinkkiseksi tilanteen tekee tietenkin se, että miten saan nykyiset lihakset pysymään vaikka pudotankin painoa? Kun mennään miinuskaloreilla ja kroppa joutuu ottamaan kehosta sen energian mitä ei saa ruuasta, niin miten varmistan, että kroppa ottaa sen energian rasvakudoksesta eikä lihasmassasta? Maailman parhaimpia vinkkejä otetaan vastaan! Itse tulin kuitenkin siihen lopputulokseen, että pyrin menemään maltillisilla miinuskaloreilla ja harrastamaan suht matalasykkeistä, aerobista liikuntaa, joka polttaa rasvaa. Maltillisilla miinuskaloreilla pyrin varmistamaan sen, että paino putoaa hitaasti ja hallitusti, sillä jos vetäisin kalorit todella reilusti miinuksen puolelle, niin kroppa väistämättä joutuisi ottamaan osan tarvittavasta energiasta myös lihaksista. Aerobisella liikunnalla on tutkitusti rasvaa polttava vaikutus, joten pyrin painottamaan tähän treenausmuotoon. Lisäksi kuitenkin käyn salilla melko normaaliin tapaan, painottaen kuitenkin pitkien sarjojen tekemistä pienemmillä painoilla. Näin pyrin antamaan lihaksille monipuolisesti töitä, aktivoimaan niitä, ja pitämään ne nykyisessä kuosissaan. Lisäksi pitkien sarjojen teko kasvattaa lihasten kestävyyttä, vaikka ei niinkään voimaa tai lihasmassaa, joten en näe tätäkään treeniä turhana!
Toinen kinkkinen homma miinuskaloreilla kulkemisessa on se, ettei mulla ole mitään mahollisuutta laskea syömiäni kaloreita ihan tarkkaan. Ensinnäkään, mullei oo keittiövaakaa, jolla voisin punnita syömiseni. Sellaisia toki saa kaupasta (jos jaksaa etsiä ko. luksustavaraa myyvää kauppaa ympäri kaupunkia koko päivän), mutta toiseksikkin nämä kreikkalaiset eivät tunne mitenkään tärkeäksi asiaksi merkitä energiasisältöjä paketteihin ja pakkauksiin. Esimerkiksi lihaa/kalaa/kanaa myydään vain isoissa "hypermarketeissa" (lue: tavallinen ruokakauppa), mutta sieltä kun ostaa tavaran lihatiskistä, niin tuotteen kalori/proteiini/hiilari/rasvamäärästä ei ole mitään tietoa. Jauheliha on jauhelijaa ja sillä siisti, tuskin nämä on kuulleetkaan että sitäkin vois valmistaa vähärasvaisena. En ihmettelis vaikka niillä olis takahuoneessa se lehmä mistä ne käy tunnin välein hakemassa lisää tavaraa tiskiin. Mitään lihatuotteita ei ole myytävänä kylmätiskissä valmiissa paketeissa, kuten meillä Suomessa, vaan kaikki ostetaan tuoreena lihatiskiltä. Ehkäpä voisin opetella kysymään Kreikaksi vaikka sitä rasvaprosenttia, mutta epäilen vahvasti ettei lihatiskin työntekijätkään tiiä tuotteistaan yhtään mitään yksityiskohtia...
No, kun miinuskaloreilla kulkeminen, tai ylipäänsä kaloreiden laskeminen on vaikeaa, niin joudun perustamaan ruokavalioni arvioiden pohjalle. Apuna käytän ruokapäiväkirjaa, joka löytyy osoitteesta http://kalorilaskuri.fi/ruokapaivakirja . Suomessa ollessani huomasin tämän melko hyväksi avuksi ruokavalion suunnittelussa, mutta tämä ohjelma ei toki kreikkalaisia pöperöitä tunne. Lisäksi tulee aina muistaa se, että kun meistä jokainen on yksilö ja tuo ohjelma ei tiedä kuka siellä toisessa päädyssä niitä tietoja näpyttelee, niin ohjelman antamat lukemat ovat vain arvioita. Kukaan ei pysty tarkalleen määrittelemään päivän tarkkaa aktiivisuustasoa ja harrastamaansa liikunta niin, että tämä ohjelma voisi tarkalleen kertoa montako kaloria olet päivän aikana kuluttanut. Joka tapauksessa ohjelman tekemä arvio päivän kulutuksesta on melko hyvin suuntaa antava, ja ohjelmaan merkityt energiasisällöt ovat kyllä kattavia ja luotettavia.
Olosuhteiden pakosta siis pyrin arvioimaan ja laskemaan syömiseni mahdollisimman tarkasti, ja pyrin syömään noin 1500kcal päivässä. Liikunnalla sitten pyrin varmistamaan sen, että päivän kalorisaldo tippuu jonkin verran miinuksen puolelle. Olen kuitenkin sellainen ihminen, että inhoan nälkää ja minähän kyllä syön jos vatsa huutaa ruokaa. Lisäksi luotan omaan kehooni, joten jos on kauhee nälkä, niin kyllä se on sen merkki, että kroppa tarvii sapuskaa. Ratkaisevaa on se, millaista sapuskaa sinne turpaansa tunkee. Jos valitsee vähäkalorisia tuotteita, niin ihan rohkeasti voi syödä sen 5-6 kertaa päivässä ja silti pysyä tavoitteellisissa kalorilukemissa. No, omalla kohdallani todellisuudessa syön varmaan sen 1500-2000 kcal/päivä, riippuen lähinnä siitä mitä vedän lämpimillä aterioilla. Pyrin nyt helmikuun ajan laskemaan kalorit mahdollisimman tarkkaan ja etsimään itselleni sopivaa ruokavaliota, sellaista, jolla saisi rasvakudosta vähän sulateltua pois. Proteiineja pyrin hankkimaan n. 100g/pvä ja tällä tavalla varmistamaan sen, että lihakset saa tarpeeksi polttoainetta treenin ohessa. Hiilareita en pelkää, koska nehän ovat tärkeitä liikuntaa harrastaessa, mutta pyrin kuitenkin syömään hallittuja määriä leipää, pastaa jne. Maitorahka on ehkä maailman paras keksintö, ja sitä saa jopa täältä (!!!), joten eiköhän silläkin päästä jo melko pitkälle! :)
Katsotaan miltä maaliskuun alussa näyttää, olenko onnistunut sulattelemaan rasvaa vaiko en. Eihän se muu auta, kuin kokeilla etsiä sopivaa ruokavaliota itselleen. Kyllä se tästä!
Ajatuksia todellisuudesta ja harhakuvista.
sunnuntai 10. helmikuuta 2013
keskiviikko 30. tammikuuta 2013
Treeniä h***!
Noniin, nyt kun näyttäis siltä, että mun seikkailut on vähäksi aikaa seikkailtu ja arkea seuraa seuraavat muutama kuukausi, niin päätin siirtyä blogissani itse asiaan, eli...treenaamiseen!
Meikähän sai tästä ihan uuden pakkomielteen. Mut silleen niinku hyvällä tavalla. Ehkä.
Jotta jutuissani olis edes jotain järkeä, kerron ensiksi mun taustaa hieman.
Pikkupenikasta asti oon rakastanut hevosia, enkä ookkaan ollu sit mistään muusta kiinnostunu. Sitten kun ostin oman hevosen, vierähti tallilla yleensä 2-3 tuntia joka päivä. Siellähän kärrättiin lantaa, kannettiin heinäpaaleja ja rehusäkkejä ja millon mitäki selkä vääränä, mutta siihen kun yhdistää ratsastuksen, niin mitään muuta liikuntaa en sitten harrastanutkaan.
Kesällä 2011 kiinnostuin kuitenkin juoksemisesta, jonka aloitin pikkuhiljaa varovaisesti. Kunto oli tuolloin rapa. Alussa jaksoin juosta ehkä vain 15min, kun pohkeet huusi jo hallelujaa. Talvisin en ole juossut paljon ollenkaan, koska ketä kiinnostaa metrin lumihangessa -15 keleillä lenkkitossuissa loikkiminen. Jotenkin kummassa se kunto nousi kuitenkin, ja viime kesänä loikin iloisesti jo 9km lenkin. Tahti oli todella rauhallinen, muttei tuokaan matka tuntunut pahalta, eli siis en ole koittanut kuinka pitkälle maksimissaan pystyisin kipsuttelemaan.
Sitten kun jouduin luopumaan hevosestani, elämään tuli suuri aukko, joka täytyi täyttää jollakin. Niimpä päätin muuttaa Kreikkaan. Tämä oli elämäni hienoin ja tyhmin päätös yhtä aikaa. Syyt selviävät helposti aiemmista blogi-kirjoituksistani...
No, syyskuu meni vaan fiilistellessä uudessa maassa ja uudessa kulttuurissa, mutta lokakuun alusta muutin Rodokselle ja sain idean, että haluan alkaa käymään kuntosalilla. En minä tiedä mistä se idea tuli. Näitähän lentelee päivittäin, osa toteutetaan ja osa ei. No, salihistoriasta sen verran, että viimeksi oon käyny salilla joskus viis vuotta sitten. Silloin reenaaminen tapahtui 1-2 kertaa viikossa, pikkusen tuota nostellen ja tuota vetäen, ja kesti ehkä reilun kuukauden yhteensä. Siinäpä se.
Lokakuussa siis aloitin salilla käymisen ihan nollasta. Kunto oli rapa. Salilla on myös joogatunteja, joten päätin kokeilla sitäkin hommaa, ja rakastuin joogaan ihan täysin. Lokakuun alusta lähtien olen siis käynyt salilla 4 x vko ja joogassa 2 x vko. Välillä oli treenaamisesta kuukausi väliä reissaamisen takia, mutta tammikuun puolessa välissä jatkoin taas normaalia arkea tämän parissa. Nämä ekat kuukaudet olen rakentanut pohjakuntoa ja nyt olis tarkotus pikkuhiljaa alkaa oikeasti töihin.
Mitkäs ovat sitten tavoitteet treenaamiselle? Tavoitteiden asettaminen on mielestäni tärkein vaihe treenaamisen aloittamisessa, koska ilman tavoitteita tuskin pystyy treenaamaan yhtä järjestelmällisesti. No, aluksi tavoitteena oli vaan "hankkia vähän lihasta, pudottaa vähän painoa" ja jotain sinne päin. Nopeaa kuitenkin huomasin, etten joogassa pystyny tekemään mitään asentoja, koska käsissäni ei oo ollenkaan voimaa. Painokin alkoi pikkuhiljaa nousta treenauksen myötä, joten täytyi miettiä uudet tavoitteet. Nyt haluan reilusti lihasta, selvästi enemmän voimaa ja kestävyyttä, lisää notkeutta ja hyvän aerobisen kunnon! Painolle ei ole väliä kunhan peilikuvaan oon tyytyväinen. Kaikki ylimääräinen rasva pitäs myös saaha kehosta veks. No nyt alkaa kuulostamaan jo oikeilta tavoitteilta!
No miten ne sitten saavutetaan? Ei mitään hajua. Koko kuntosali-homma ja oikea, kunnon treenaaminen on mulle ihan uutta. Sen tiiän, että tää vaatii oikeanlaisen ruokavalion ja paljon treeniä, mut uskon, että tästä tulee vaikein projektini koko elämäni aikana. Niin, ja minähän en oo kauheen tunnettu tuosta kärsivällisyydestäni, mutta tää homma taas vaatii aikaa ja hermoja. Mullei oo ainakaan toista niistä. Mutta ehkä kehityn tässä pikkuhiljaa myös henkisesti, enkä vain fyysisesti...
Lokakuusta lähtien oon pikkuhiljaa rakentanu sitä pohjakuntoo itelleni, ja nyt tarkistin mun saliohjelmat ja päätin kokeilla vähän rankempaa reeniä vuoroviikoin. Suunnittelin siis jaksottamista niin, että joka toinen vko olis ns. "kevyt viikko", jolloin teen pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Joka toinen vko olisi sitten ns. "raskas viikko", jolloin teen suuremmilla painoilla lyhyempiä sarjoja. Aattelin kokeilla tähän malliin pari kuukautta ja kattoo sitten miltä tilanne näyttää ja miten on treeni purru kroppaan.
Meikähän sai tästä ihan uuden pakkomielteen. Mut silleen niinku hyvällä tavalla. Ehkä.
Jotta jutuissani olis edes jotain järkeä, kerron ensiksi mun taustaa hieman.
Pikkupenikasta asti oon rakastanut hevosia, enkä ookkaan ollu sit mistään muusta kiinnostunu. Sitten kun ostin oman hevosen, vierähti tallilla yleensä 2-3 tuntia joka päivä. Siellähän kärrättiin lantaa, kannettiin heinäpaaleja ja rehusäkkejä ja millon mitäki selkä vääränä, mutta siihen kun yhdistää ratsastuksen, niin mitään muuta liikuntaa en sitten harrastanutkaan.
Kesällä 2011 kiinnostuin kuitenkin juoksemisesta, jonka aloitin pikkuhiljaa varovaisesti. Kunto oli tuolloin rapa. Alussa jaksoin juosta ehkä vain 15min, kun pohkeet huusi jo hallelujaa. Talvisin en ole juossut paljon ollenkaan, koska ketä kiinnostaa metrin lumihangessa -15 keleillä lenkkitossuissa loikkiminen. Jotenkin kummassa se kunto nousi kuitenkin, ja viime kesänä loikin iloisesti jo 9km lenkin. Tahti oli todella rauhallinen, muttei tuokaan matka tuntunut pahalta, eli siis en ole koittanut kuinka pitkälle maksimissaan pystyisin kipsuttelemaan.
Sitten kun jouduin luopumaan hevosestani, elämään tuli suuri aukko, joka täytyi täyttää jollakin. Niimpä päätin muuttaa Kreikkaan. Tämä oli elämäni hienoin ja tyhmin päätös yhtä aikaa. Syyt selviävät helposti aiemmista blogi-kirjoituksistani...
No, syyskuu meni vaan fiilistellessä uudessa maassa ja uudessa kulttuurissa, mutta lokakuun alusta muutin Rodokselle ja sain idean, että haluan alkaa käymään kuntosalilla. En minä tiedä mistä se idea tuli. Näitähän lentelee päivittäin, osa toteutetaan ja osa ei. No, salihistoriasta sen verran, että viimeksi oon käyny salilla joskus viis vuotta sitten. Silloin reenaaminen tapahtui 1-2 kertaa viikossa, pikkusen tuota nostellen ja tuota vetäen, ja kesti ehkä reilun kuukauden yhteensä. Siinäpä se.
Lokakuussa siis aloitin salilla käymisen ihan nollasta. Kunto oli rapa. Salilla on myös joogatunteja, joten päätin kokeilla sitäkin hommaa, ja rakastuin joogaan ihan täysin. Lokakuun alusta lähtien olen siis käynyt salilla 4 x vko ja joogassa 2 x vko. Välillä oli treenaamisesta kuukausi väliä reissaamisen takia, mutta tammikuun puolessa välissä jatkoin taas normaalia arkea tämän parissa. Nämä ekat kuukaudet olen rakentanut pohjakuntoa ja nyt olis tarkotus pikkuhiljaa alkaa oikeasti töihin.
Mitkäs ovat sitten tavoitteet treenaamiselle? Tavoitteiden asettaminen on mielestäni tärkein vaihe treenaamisen aloittamisessa, koska ilman tavoitteita tuskin pystyy treenaamaan yhtä järjestelmällisesti. No, aluksi tavoitteena oli vaan "hankkia vähän lihasta, pudottaa vähän painoa" ja jotain sinne päin. Nopeaa kuitenkin huomasin, etten joogassa pystyny tekemään mitään asentoja, koska käsissäni ei oo ollenkaan voimaa. Painokin alkoi pikkuhiljaa nousta treenauksen myötä, joten täytyi miettiä uudet tavoitteet. Nyt haluan reilusti lihasta, selvästi enemmän voimaa ja kestävyyttä, lisää notkeutta ja hyvän aerobisen kunnon! Painolle ei ole väliä kunhan peilikuvaan oon tyytyväinen. Kaikki ylimääräinen rasva pitäs myös saaha kehosta veks. No nyt alkaa kuulostamaan jo oikeilta tavoitteilta!
No miten ne sitten saavutetaan? Ei mitään hajua. Koko kuntosali-homma ja oikea, kunnon treenaaminen on mulle ihan uutta. Sen tiiän, että tää vaatii oikeanlaisen ruokavalion ja paljon treeniä, mut uskon, että tästä tulee vaikein projektini koko elämäni aikana. Niin, ja minähän en oo kauheen tunnettu tuosta kärsivällisyydestäni, mutta tää homma taas vaatii aikaa ja hermoja. Mullei oo ainakaan toista niistä. Mutta ehkä kehityn tässä pikkuhiljaa myös henkisesti, enkä vain fyysisesti...
Lokakuusta lähtien oon pikkuhiljaa rakentanu sitä pohjakuntoo itelleni, ja nyt tarkistin mun saliohjelmat ja päätin kokeilla vähän rankempaa reeniä vuoroviikoin. Suunnittelin siis jaksottamista niin, että joka toinen vko olis ns. "kevyt viikko", jolloin teen pienemmillä painoilla pidempiä sarjoja. Joka toinen vko olisi sitten ns. "raskas viikko", jolloin teen suuremmilla painoilla lyhyempiä sarjoja. Aattelin kokeilla tähän malliin pari kuukautta ja kattoo sitten miltä tilanne näyttää ja miten on treeni purru kroppaan.
 |
| Helmikuu 2012 |
 |
| Marraskuu 2012 |
 |
| Tammikuu 2013 |
Lokakuun jälkeen oon kyllä edistymistä huomannut, sillä lihasta on silminnähden tullut jonkin verran lisää (tuskin kuvista näkyy yhtä selvästi kuin peilistä) ja joogassakin pystyn tekemään jo monia sellaisia asentoja, joista aluksi sain vain unelmoida.
Ei kait siinä sen kummempaa. Lirkuttelen tänne joku eri päivä sitten tarkempaa treeniohjelmaa ja katon miten tässä alkaa nyt sujumaan. Maanantaina tuli pakettikin postissa, josta löytyi protskua ja pallaria, molempia jauheen muodossa. Protskua oon tähänkin mennessä vetänyt 1-2 annosta salipäivinä (25-50g) ja jatkan samaa linjaa, mutta tuo pallari on nyt uusi tuttavuus. Se pääsee tänään ekaa kertaa testiin, ja taidampa testata tilaajalahjaksi tulleen boosterinkin tässä samalla! Jos huomaan selvästi eroa treenin sujumisessa, nii kaipa sitäki täytyis sitten tilata ainakin noiden rankempien viikkojen treenitueksi.
Proteiini alkaa itelleni olemaan jo suht hyvä tuttavuus, mutta jos lukijoilta löytyy mielipiteitä tahi vinkkejä pallareista/boostereista, niin jakakaa toki ajatuksenne!
Heli kuittaa ja ei muuta ku treeniä h***!!!
torstai 24. tammikuuta 2013
Pariisi
Kolmen viikon Suomessa oleilun jälkeen oli aika palata taas maailmalle. Jäähyväisten sanominen kentällä oli tällä kertaa paljon vaikeampaa kuin viimeksi, mutta semmosta se elämä on ja ei se oo niin vakavaa vaikka vähä itkee ku turvatarkastukseen menee. Ikävähän sinne on mennä. Pelottavia piippaavia portteja ja sen semmosia.
No, Oulusta Helsinkiin hurautettiin hetkessä ja ilman ongelmia jatkoin matkaani kohti Pariisia. Selvitin etukäteen ohjeet kentältä hotellille pääsemiseen, ja Pariisin metro- ja junayhteydet on niin kattavat, että siellä pääsee kyllä todella hyvin kulkemaan. Siellä minä siis pinkin laukkuni kanssa tönötin junissa ja metroissa ja seikkailin kohti hotellia.
Matka sujui hyvin, mutta metroasemalta oli noin 5 minuutin kävelymatka hotellille. Tottakai lähdin ensin kävelemään tietä väärään suuntaan, ku ei kartasta ottanu taas mitään selvää, että miten päin sitä pitäis kädessä pitää. No, ei siinä mittään, hyvin pian huomasin lompsivani väärään suuntaan, joten eiku ettimään oikiaa tietä. Vaikka Pariisissa kadut, kyltit jne. on paljo järjestelmällisempiä ja paremmin merkattuja entä Kreikassa, nii oikea tie piti kuitenkin arvata, kun ei tien nimikylttiä näkynyt missään. No tietä marssin etiäpäin ja koitin katella missä sitä kartalla ollaan, mutta siihenki oli merkitty vaan joka kolmas tie nii sai taas päätä raapia. Pysäytin yhen ohikulkijan, joka puhui hieman englantia, ja näytin karttaani missä luki selvästi hotellin osoite. Mies ei ikävä kyllä osannut auttaa minua, eikä osannut sanoa olenko edes oikealla tiellä. Hän pysäytti kadulla jonkun toisen miehen ja kysyi asiaa siltä, mutta ei sekään tiennyt mitään. Kiitin kuitenkin kovasti, päätin ylittää suojatien ja sytyttää tupakin. Siinä poltellessani pyöritin päätäni ja karttaa ja toivoin, että mulla olis sisäinen kompassi. Siinä viiden minuutin kuluttua huomasin yhtäkkiä, että perkele, mähän vittu seison sen mun hotellin ulko-oven edessä! :D Jo on ihminen sokea, kun ei sieltä tien toiselta puolelta nähnyt hotellin nimikylttiä, vaan onhan ne pariisilaisetki tolloja, ku eivät hekään tienny missä se hotelli on tai millä tiellä edes ollaan...
No eipä siinä sitten, eiku hotelliin ja huokaus ja nyt sitä ollaan sit Pariisissa. Siistiä!
Olin kaksi ekaa yötä ensin omin nokkineni Pariisissa, mutta sitten ystäväni Miikka liittyi seuraani. Yksin kävin palloilemassa Aquariumissa, jossa oli siistejä haikaloja sen muita semmosia. Videomateriaalia on paljo koneella, joten pitää niistä joskus tylsyyksissäni kasata pikku video juutuubiin. Kävin myös omin nokkineni tsekkaamassa Riemukaaren, joka ei nyt sinänsä mua ees kiinnostanu, mutta menin sinne ihan vaan sivistämään itteeni. Mutta ku näin sen livenä, nii jumalauta kyllähän se oli hieno! Teki suuren vaikutuksen, kävin myös siellä katolla kattelemassa maisemia :) Tapasin Riemukaaren juurella myös egyptiläisen miehen, joka ei tienny missä on Kreikka...
Ja kun lähdin sieltä taas kotia kohti, niin bongasin kadulta kaksi tanssijaa ja jäin seuraamaan heidän esitystä. Voi että nautin suuresti, kun rakastan niin paljon tanssia ja muutenkin kaikenmoisia esityksiä. Suu oli korvasta korvaan asti ja esityksen loppuessa näytin varmaan enemmän kärsivältä entä iloiselta, ku posket kramppasi nauramisesta. Linkki kuvaamaani videoon: https://www.youtube.com/watch?v=I-q4tV47uf4
Mona Lisan voi siis huoletta skipata, mutta Louvreen kannattaa kyllä muuten mennä. Ja se on oikeasti ISO paikka mihin pitää varata aikaa. Itehhän ajattelin, että vikkeläkoipisena kipsutan sen läpi parissa tunnissa, ja Miikkakin on kovin tunnettu vikkelistä koivistaan, mut ei kyl mitään mahdollisuutta. Louvreen myydään kahden päivän lippuja (39e jos oikein muistan) ja tämä tulee enemmän ku tarpeeseen, jos siellä haluaa oikeasti kierrellä. Sieltä kyllä löytyi älyttömän kauniita, mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä tauluja (vaikkei taiteesta olisikaan kiinnostunut), joten suosittelen siellä käymistä. Jo Louvren sisäänkäynti, eli lasinen pyramidi, on näkemisen arvoinen.
Lisään oheen pari kuvaa tauluista, joista pidin eniten (eli jotka herättivät vahvoja tunteita/ajatuksia itsessäni). Taiteilijoista en tiiä mittään, ne on maalannu varmasti joku ihminen, ja jos jotakuta tarkemmin kiinnostaa nii voipi käyttää googlea tai historianopettajaa.
No sitten käytiin kattomassa myös Moulin Rougea ulkopuolelta. Valot oli kyllä hienot, mutta muuten oli aika mitäänsanomaton paikka. Jos sattuu olemaan rikas, ja sattuu olemaan vielä Pariisissa, nii varmasti itessään Moulin Rougen cabaret vois olla käymisen arvonen kokemus. Mutta kun otetaan huomioon, että liput makso n.100e, niin en ees harkinnu koko hommaa. Moulin Rougen ympäristö oli kyllä täynnä seksikauppoja, nii ei sitä tuonnekkaan turhaan menty! Ei sillä ettäkö oisin ostanu mittään, olis kyl mieli tehny hienoja pitsi-alusvaatteita, mut hinnat oli taas semmoset että opiskelija käänsi selkänsä ja käveli pois.
Siinäpä se oikeastaan se viis päivää vierähti. Toki aina matkustamiseen kuuluu myös perseiden veto (mieti kuinka hienoo olis vetää hirveet kännit jokaisen maan pääkaupungissa!) joten läksimme Miikan kanssa ranskisten luo kotibileisiin. Ite tietenkin vikisin koko illan, että haluan clubille tanssimaan, mutta ranskikset oli niin veteliä et eihän ne mihinkään persettään nostanee. Kaikenlisäksi pukattiin viettämään iltaa jonkun maahanmuuttajaperheen kotiin, jossa vanhemmat oli kotona. Siellä kai niitä on pidetty hereillä aamukuuteen asti ja ite heräsin sieltä sohvalta sit kymmeneltä aamun siihen, ku perheen äiti tiskas keittiössä. Mut ei siitä sen enempää, tosi kiva oli illanvietto ranskisten (plus mahdollisesti pakistanilaisten?) kanssa ja hyvä oli sohvalla nukkua.
Ranskalaisista sanotaan yleisesti ottaen sitä, että ovat melko ylevää kansaa eivätkä puhu mielellään englantia, kun ovat niin ylpeitä siitä omasta kielestään. Oma kokemukseni on, että tämä on osittain totta. Miikan ranskis-kaveri oli kyllä toista maata, ja todella mukava, niinkuin porukassa olleet muutkin ranskalaiset. Ainoastaan yksi emäntä oli semmonen päällepäsmäri, että välillä kiisteltiin Miikan kanssa kumpi saa lyyä sitä naamariin. Päädyttiin sitten kuitenkin juomaan lisää vodkaa ja jättämään slapsit toiseen kertaan.
Jos kuitenkin on kiinnostunut matkustamisesta ja Ranskasta, niin suosittelen Pariisia tosi tosi tosi lämmöllä! Kyllä siellä englannilla pärjää ja metrot/junat kulkee joka paikkaan, joten itekseenkin siellä on helppo tolskata. Viiden päivän reissu Pariisiin ei riitä ensikertalaiselle mihinkään, joten sinne kannattaa varata ainakin se viikko aikaa tutkimiselle. Jos kuitenkin on aika/rahat vähissä, niin kyllä viidessäkin päivässä saavuttaa paljon. Itellä lennot makso 120e Oulu-Pariisi, ja Pariisi-Rodos 150e. Hotelliin meni n. 210e ja en kyllä paljoa siellä tuhlaillut (what??? meikä ei tuhlannu???) niin oliskohan rahapussista menny jotain 200-300e metrolla rallaamiseen, syömiseen ja matkamuistoihin. Ryyppäämiseen meni vaan 5e ku join sit ilmaseksi ranskisten vodkat.
Mutta ei siinä, nyt taas Rodoksella ja kohti uusia seikkailuita! :)
No, Oulusta Helsinkiin hurautettiin hetkessä ja ilman ongelmia jatkoin matkaani kohti Pariisia. Selvitin etukäteen ohjeet kentältä hotellille pääsemiseen, ja Pariisin metro- ja junayhteydet on niin kattavat, että siellä pääsee kyllä todella hyvin kulkemaan. Siellä minä siis pinkin laukkuni kanssa tönötin junissa ja metroissa ja seikkailin kohti hotellia.
Matka sujui hyvin, mutta metroasemalta oli noin 5 minuutin kävelymatka hotellille. Tottakai lähdin ensin kävelemään tietä väärään suuntaan, ku ei kartasta ottanu taas mitään selvää, että miten päin sitä pitäis kädessä pitää. No, ei siinä mittään, hyvin pian huomasin lompsivani väärään suuntaan, joten eiku ettimään oikiaa tietä. Vaikka Pariisissa kadut, kyltit jne. on paljo järjestelmällisempiä ja paremmin merkattuja entä Kreikassa, nii oikea tie piti kuitenkin arvata, kun ei tien nimikylttiä näkynyt missään. No tietä marssin etiäpäin ja koitin katella missä sitä kartalla ollaan, mutta siihenki oli merkitty vaan joka kolmas tie nii sai taas päätä raapia. Pysäytin yhen ohikulkijan, joka puhui hieman englantia, ja näytin karttaani missä luki selvästi hotellin osoite. Mies ei ikävä kyllä osannut auttaa minua, eikä osannut sanoa olenko edes oikealla tiellä. Hän pysäytti kadulla jonkun toisen miehen ja kysyi asiaa siltä, mutta ei sekään tiennyt mitään. Kiitin kuitenkin kovasti, päätin ylittää suojatien ja sytyttää tupakin. Siinä poltellessani pyöritin päätäni ja karttaa ja toivoin, että mulla olis sisäinen kompassi. Siinä viiden minuutin kuluttua huomasin yhtäkkiä, että perkele, mähän vittu seison sen mun hotellin ulko-oven edessä! :D Jo on ihminen sokea, kun ei sieltä tien toiselta puolelta nähnyt hotellin nimikylttiä, vaan onhan ne pariisilaisetki tolloja, ku eivät hekään tienny missä se hotelli on tai millä tiellä edes ollaan...
No eipä siinä sitten, eiku hotelliin ja huokaus ja nyt sitä ollaan sit Pariisissa. Siistiä!
Olin kaksi ekaa yötä ensin omin nokkineni Pariisissa, mutta sitten ystäväni Miikka liittyi seuraani. Yksin kävin palloilemassa Aquariumissa, jossa oli siistejä haikaloja sen muita semmosia. Videomateriaalia on paljo koneella, joten pitää niistä joskus tylsyyksissäni kasata pikku video juutuubiin. Kävin myös omin nokkineni tsekkaamassa Riemukaaren, joka ei nyt sinänsä mua ees kiinnostanu, mutta menin sinne ihan vaan sivistämään itteeni. Mutta ku näin sen livenä, nii jumalauta kyllähän se oli hieno! Teki suuren vaikutuksen, kävin myös siellä katolla kattelemassa maisemia :) Tapasin Riemukaaren juurella myös egyptiläisen miehen, joka ei tienny missä on Kreikka...
Ja kun lähdin sieltä taas kotia kohti, niin bongasin kadulta kaksi tanssijaa ja jäin seuraamaan heidän esitystä. Voi että nautin suuresti, kun rakastan niin paljon tanssia ja muutenkin kaikenmoisia esityksiä. Suu oli korvasta korvaan asti ja esityksen loppuessa näytin varmaan enemmän kärsivältä entä iloiselta, ku posket kramppasi nauramisesta. Linkki kuvaamaani videoon: https://www.youtube.com/watch?v=I-q4tV47uf4
Riemukaari
Miikan kanssa sitten palloiltiin muuten pitkin ja poikin Pariisia. Sillä asu yks kaveri huudeilla, nii ranskisten kans sitten kierreltiin ja saatiin turisti-infoa. Käytiin niitten kans myös syömässä japanilaisessa ravintolassa, ja meikä veti puolet annoksesta puhtaasti syömäpuikoilla! Ai että olin ylpee itestäni ^____^ Mutta sitte meni hermot niiden riisinjyvien kans, joten vaihoin tuttuun ja turvalliseen haarukkaan. Pitäkööt puikkonsa prkl.
No sitten me käytiin tietenki kattomassa Eiffel-tornia, joka oli tosi iso ja hieno. Kaikki muut haukku sitä rumaksi ja kauheeksi, mut ne ei ymmärrä hienon arkkitehtuurin päälle. Ikävä kyllä tällä reissulla en lähteny taiteilemaan itteeni Eiffelin huipulle, joka tarkottaa sitä, että Pariisiin pitää mennä joskus uuestaanki.
Suurimman vaikutuksen muhun (ja luultavasti Miikkaankin) teki kuitenkin Notre Dame. Kyllähän se on jumankauta hieno livenä! Ulkoa se nyt on tommonen järettömän kokonen kivikasa, koristeltuna monenmoisilla pikkuruisilla yksityiskohdilla, mutta sisällä kyllä henki salpaantui. Notre Damehan on siis kirkko, ja siellä sattu just alkamaan Jumalanpalvelus. Kirkon akustiikka oli jotain käsittämätöntä, kun huomioi kuinka älyttömän iso rakennus se on. Kaukana edessä pikkuruiselta näyttävä hahmo lauloi niinku enkeli, ja kuulosti ihan siltä, niin kuin se olis ollu tossa metrin päässä laulamassa. Kuunneltiin laulut loppuun ja sit lähettiin jatkamaan matkaamme.
No sittenhän me käytiin tietenkin myös Louvressa. Minä taisin olla ainut, joka sinne halus mennä, ja kyllä ihmettelen tätä itekki. Siis en ihmettele sitä, ettei muita tuntunu kauheena kiinnostavan, vaan ihmettelin sitä ku mua kiinnosti! Minähän en tajua taiteesta yhtään mittään ja oon aina inhonnu koulussa historian opiskelua, eikä mua vois kiinnostaa vähempää kuka sen Opetuslapsi-taulunki on maalannu, millon, millä ja mitkä vaatteet sillä maalarilla sattu sillon oleen päällä. Mut halusin kattomaan Mona Lisan.
No miltä se Mona Lisa sitte näytti? Säälittävältä. Ihan oikeasti. Ei kannata mennä Louvreen vaan jonku Mona Lisan takia. Siis se on ihan naurettava se taulu. Ensinnäki, se on tosi pieni ja niin tarkkaan vartioitu, ettei pääse sen lähellekkään. Toiseksikki sen edusta on täynnä japanilaisia turisteja, jotka heiluu ihan hulluna eikä meinaa pysyä nahoissaan, niin joudut jonottamaan 10min että näät edes vilkaisun koko taulusta. Kun yrität ottaa kuvia siitä, ei kuvat onnistu, koska taulu on lasiseinän takana niin valot heijastuu lasista kuviin. Lisäksi koko taulu on ruma ja mitäänsanomaton. Mutta rispektiä Leonardolle! Vai kuka sen nyt maalasi...
Lisään oheen pari kuvaa tauluista, joista pidin eniten (eli jotka herättivät vahvoja tunteita/ajatuksia itsessäni). Taiteilijoista en tiiä mittään, ne on maalannu varmasti joku ihminen, ja jos jotakuta tarkemmin kiinnostaa nii voipi käyttää googlea tai historianopettajaa.
No sitten käytiin kattomassa myös Moulin Rougea ulkopuolelta. Valot oli kyllä hienot, mutta muuten oli aika mitäänsanomaton paikka. Jos sattuu olemaan rikas, ja sattuu olemaan vielä Pariisissa, nii varmasti itessään Moulin Rougen cabaret vois olla käymisen arvonen kokemus. Mutta kun otetaan huomioon, että liput makso n.100e, niin en ees harkinnu koko hommaa. Moulin Rougen ympäristö oli kyllä täynnä seksikauppoja, nii ei sitä tuonnekkaan turhaan menty! Ei sillä ettäkö oisin ostanu mittään, olis kyl mieli tehny hienoja pitsi-alusvaatteita, mut hinnat oli taas semmoset että opiskelija käänsi selkänsä ja käveli pois.
Siinäpä se oikeastaan se viis päivää vierähti. Toki aina matkustamiseen kuuluu myös perseiden veto (mieti kuinka hienoo olis vetää hirveet kännit jokaisen maan pääkaupungissa!) joten läksimme Miikan kanssa ranskisten luo kotibileisiin. Ite tietenkin vikisin koko illan, että haluan clubille tanssimaan, mutta ranskikset oli niin veteliä et eihän ne mihinkään persettään nostanee. Kaikenlisäksi pukattiin viettämään iltaa jonkun maahanmuuttajaperheen kotiin, jossa vanhemmat oli kotona. Siellä kai niitä on pidetty hereillä aamukuuteen asti ja ite heräsin sieltä sohvalta sit kymmeneltä aamun siihen, ku perheen äiti tiskas keittiössä. Mut ei siitä sen enempää, tosi kiva oli illanvietto ranskisten (plus mahdollisesti pakistanilaisten?) kanssa ja hyvä oli sohvalla nukkua.
Ranskalaisista sanotaan yleisesti ottaen sitä, että ovat melko ylevää kansaa eivätkä puhu mielellään englantia, kun ovat niin ylpeitä siitä omasta kielestään. Oma kokemukseni on, että tämä on osittain totta. Miikan ranskis-kaveri oli kyllä toista maata, ja todella mukava, niinkuin porukassa olleet muutkin ranskalaiset. Ainoastaan yksi emäntä oli semmonen päällepäsmäri, että välillä kiisteltiin Miikan kanssa kumpi saa lyyä sitä naamariin. Päädyttiin sitten kuitenkin juomaan lisää vodkaa ja jättämään slapsit toiseen kertaan.
Jos kuitenkin on kiinnostunut matkustamisesta ja Ranskasta, niin suosittelen Pariisia tosi tosi tosi lämmöllä! Kyllä siellä englannilla pärjää ja metrot/junat kulkee joka paikkaan, joten itekseenkin siellä on helppo tolskata. Viiden päivän reissu Pariisiin ei riitä ensikertalaiselle mihinkään, joten sinne kannattaa varata ainakin se viikko aikaa tutkimiselle. Jos kuitenkin on aika/rahat vähissä, niin kyllä viidessäkin päivässä saavuttaa paljon. Itellä lennot makso 120e Oulu-Pariisi, ja Pariisi-Rodos 150e. Hotelliin meni n. 210e ja en kyllä paljoa siellä tuhlaillut (what??? meikä ei tuhlannu???) niin oliskohan rahapussista menny jotain 200-300e metrolla rallaamiseen, syömiseen ja matkamuistoihin. Ryyppäämiseen meni vaan 5e ku join sit ilmaseksi ranskisten vodkat.
Mutta ei siinä, nyt taas Rodoksella ja kohti uusia seikkailuita! :)
tiistai 18. joulukuuta 2012
Suomi Finland ja hyvin pyyhkii
Tämä tarina kertoo siitä, kun Heli päätti lähteä Suomeen kolmen viikon talvilomalle.
Varoitus: pisin blogiteksti ikinä. Sisältää voimakkaita sanoja, jotka voivat olla haitallisia alle 18-vuotiaille lukijoille.
Tätä suurta talvilomaa odotettiin erittäin suuresti. Ihanaa nähdä kavereita, päästä käymään "kotona" välillä ja uskokaa tai älkää, nii on ollu ikävä ihan jopa talveakin! Jalat jo syyhyää lumilautailemaan, mäenlaskua ja luistelua on myös pakko kokeilla, ja jopa hiihtoa (!!) harkitsin harrastavani. Ainakin kerran tai korkeintaan kahesti.
No lentoliputhan ostettiin jo lokakuun puolella. Rodos - Ateena - Kööpenhamina - Helsinki - Oulu. Aamulla kaheksalta kotoa lähtö ja illalla kymmeneltä Oulussa perillä. Pitkä päivä, mut ei tuo nyt pahalta kuulosta. NO JOO EI KUULOSTA!
Aamuhan alko ihan hyvin, sillä muistin jopa laittaa herätyskellon soimaan seittemäksi. En oo herätyskelloa käyttäny ollenkaan melkeen kahteen kuukauteen, joten illalla meinas se jo unohtua.. Tässä oli ensimmäinen vaara, et koko reissu menee pieleen, mut eipäs mennytkään! Aamulla heräsin ja sain itteni plus matkalaukkuni raahattua jopa linja-autoasemalle oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.
Joo, ja nää paikalliset linja-autoasemat onki laadukkaita. Suomessahan linja-autoasema on semmonen iso rakennus, missä on yleensä kahvilaa tms. sisällä, voit ostaa lippus sieltä, istua penkissä jalat levällään ja ootella sitä bussias. Vessat löytyy jos hätä iskee, ja suomalaisten suurin murhe on, ku joutuu työntämään sen euron kolikon siihen oveen että pääsee sinne pissalle. Linja-autoaseman pihalla seisoo sitten iso parkkipaikka, missä on ainakin isommilla paikkakunnilla erinäisiä numeroituja laitureita, josta ne bussit starttaa matkoihinsa.
Ja sit on Kreikka, jonka "bus station" on pieni, noin kolmen neliömetrin kokoinen kioskikoppi kadun varressa. Kopissa on pienen pieni luukku, josta voit huudella sinne sisälle että minkä lipun ja minne haluat ostaa. Yleensä et kuule mitä se karva-apina siellä puhuu sulle takas. Bussiaikatauluja? Löytyy, joskus harvokseltaan jostain tolppaan niitattuna, mut eihän niitä kukaan osaa lukea ja bussit kulkee +-15min mututuntumalla, tai joskus jättää tulematta, jos kuskilla sattuu vaikkapa oleen parempaa tekemistä, esimerkiksi tv:stä tulee joku leffa tai vaimo haluaa lähtä ostamaan uuden sohvan. Lentokenttäbusseihin voi kyllä luottaa aikalailla täysin, mutta muihin paikallisia pikkuväyliä kulkeviin ei. Sitäpaitsi kuski ei välttämättä aina jaksa ajaa samaa reittiä edes takas, päivästä toiseen, nii se saattaa joskus oikasta ja jättää muutaman kadun ajamatta kokonaan. Bussiasemalla parkkialuetta tai parkkipaikkoja ei oo missään, bussit ajaa vaan normaalisti katua pitkin siihen pikkuruisen kopin viereen, ja se on sun tehtäväs sitte bongata oikea bussi ja kavuta kyytiin. Sitten myös logiikkaa on erittäin taidokkaasti jätetty käyttämättä mm. lentokentälle menevien bussien kanssa, jotka ei tietenkään voi olla matalaa, helposti kyytiin kömmittävää tyyppiä, vaan heti on ovella vastassa kolme porrasta. Sitä 25kg pinkkiä matkalaukkua onki tosi kiva raahata portaita pitkin, varsinki ku kreikkalaiset on keksinee laittaa vielä kaiteen (??) siihen keskelle, siis jakamaan ikäänkuin kaksi käytävää/väylää heti siihen ovelle. Kaide on vain n. 40cm pitkä ja sitte on loppubussi ihan normi mallia, nii oon päätelly tuon kaiteen olevan joku läskinkarkotin tms. siinä alussa. Jos et mahu tästä sisälle nii jätä tulematta ja kokeile ens viikolla uudestaan.
No, pääsin siis lentokentälle turvallisesti ja hyvässä aikataulussa, joten palloilin siellä, join kahvit sun muuta ja käänsin nokkani kohti Ateenaa. Ateenaan hurautettiin tunnissa, joten ei tuntunu missään. Siellä vaan piti sitten oottaa 3 tuntia seuraavaa konetta, mutta läppäri ja langaton netti autto kummasti. Sit käänsin nokkani kohti Kööpenhaminaa, jonne matkattiin reilussa kolmessa tunnissa.
Ateenassa kuitenkin tajusin, että ei juma... Helsinkiin ku pääsen, nii mullahan pitää hakee matkalaukku hihnalta ja mennä sen kaa uuestaan lähtöselvitykseen, koska Helsinki-Oulu välin lipun ostin eri paikasta entä Rodos-Helsinki. Vaihtoaikaa Helsingissä oli 55min tuohon varattuna, mutta pelotti, että mitenköhän ehin. Otin sitten Norwegianin asiakaspalvelun numeron varalta kännykkään ylös, että soitan Kööpenhaminasta ja kyselen, että riittääköhän mulla aika tai voiko ne siellä lentokentällä automaattisesti hoitaa mun laukun Ouluun asti tai jotain muuta sen semmosta.
No, Kööpenhaminaan lähdettäessä ihmettelin, ku porukkaa alettiin päästämään koneeseen vasta 10min ennen koneen lähtöä. Tämän seurauksena itse kone nousi ilmaan puol tuntia ilmoitettua myöhemmin. Se oli myös perillä Kööpenhaminassa puol tuntia myöhässä. Meikä jo panikoi, että ei juma, ei oo ku puol tuntia aikaa soittaa sinne Norwegianille, mennä taas turvatarkastukseen ja ehtiä Helsingin koneeseen. Vaan oikealle portille syöksyttyäni huomasin, että jaa...jumalauta Helsinkiin lähtevä kone on 35 min myöhässä!!! Miten vitussa nyt ehin Oulun koneeseen, kun vaihtoaikaa jää vaan 20min, en mitenkään! Asiaa paransi entisestään se, että kohta ilmoitettiin Helsinkiin lähtevän koneen olevan 45min myöhässä. No mikäs sen parempi. Älkää suotta kiirehtikö, juokaa vielä kahvit ainaki ennen ku alatte matkalaukkuja sinne koneeseen lastaamaan.
No meikähän sitte päätti soittaa sinne Norwegianille, että onko tässä nyt mitään tehtävissä vai alanko itkemään. No, ensinnäki asiakaspalvelusta sain valita, haluanko palvelua ruotsiksi (tai se saatto olla myös norjaa tai tanskaa) vai englanniksi. Sitten annettiin jo viis eri vaihtoehtoa, että painas numeroo mimmosta palvelua haluat. Ei kait siitä nyt ottanu mitää selvää mitä ne vaihtoehot oli, ku joku akka hönkiny sen puhelinnauhotteen sinne työpäivänsä loppuminuuteilla ja itessää lentokentällä koko ajan hillitön taustamelu nii koita siinä sitte saaha jotain selvää. No, painelin niitä numeroita puoliksi arpomalla, mutta noin kuuden painetun numeron jälkeen luovutin, että eikö tää puhelu voi vittu jo joskus mennä sinne asiakaspalvelijalle!!! Mut ei, ku kauheena vaa vaihtoehtoja vaihtoehtojen perään! Pitäkää tunkkinne!
No sit soitin Miialle, että ei vittu tästä tuu mitään ja mä en pääse Ouluun. Pyysin Miiaa soittamaan sinne Norwegianin asiakaspalveluun, koska Suomesta soitettaessa sinne on eri numero ja saa palvelua suomeksikki. Vaa eihän se ollu auki. Tyydyin ite soittamaan uusiksi. Kuuntelin taas uusiksi ne kauheet kaikenmaailman vaihtoehdot, valitsin numeroita numeroiden perään, kunnes... vihdoin ja viimein joku oikea ihminen vastas puhelimeen! Ruottiksi. Vittu mähän valitsin sen saatanan englannin jo heti ekana puhelun alussa. Vittu saatana voi perkele.
Joo, no lopputuloshan oli se, että voi voi ei voi mittää ja et pääse lennolle. Mutta jos sää haluat nii voit sää siirtää sitä lentoa, huomisaamuun, kello seittemään! Oisin saanu oottaa lentokentällä sen reilu 10 tuntia. Ei kiitos.
No, ei kait siinä auttanu ku huulta purra ja aatella, että ei auta itku markkinoilla. Jospa tuota kotia pääsis joskus. Nii, ja ei siitä lennosta mitää rahoja saa takas, se on iteltä pois jos on lentonsa maksanu mut ei sinne mene. Ompa tosiaan kiva. Siinä koitin sitte aatella maailman menoa ja lohdutella itteeni, että ei tää nyt oo niin vakavaa, kunnes kuulin kahen miehen juttelevan mun takana. Toinen sano olevansa Roodokselta, puoleks kreikkalainen ja puoleks suomalainen, ja tää toinen sano olevansa Ruottista. No meikähän bongas heti: Hei mitä asuksä Roodoksella, määki! Jotaki iloa sentään tähänki päivään, ku pysty keskusteleen jonku oikean ihmisen kans muutaman minuutin.
No, sitte saavuttiin Helsinkiin, ja eka ajatus oli, että haista Suomi paska. Mut sit näin lunta ja hymyilin salaisesti ihan vähän. Takana alko karva-apinat huutamaan, että "ooooh so much snow!" johon totesin, että paskat tääl paljoo ole, menkää Ouluun kattoon mitä talavi tarkottaa. No konehan saapui Helsinkiin loppujen lopuksi 50min myöhässä, nii just sain ikkunasta ihastella, kuinka Norwegianin kone teki viimeisiä lähtövalmisteluja. Kentän sisälle päästyäni ja matkalaukkuani odottaessa katsoin sitten, kun kone kohti Oulua nousi ilmaan. Haistakaa paska vaa kaikki.
No, lentokoneessa se mun takana istunu ruottalainen keski-ikänen karju sitte oli hyvinki kiinnostunu minun asioista ja mun matkustamisesta. Kiva sen kans oli jutella, eipä siinä mittään, ja saimpahan ainaki jollekki valitettua kuinka perkele en ehtiny Oulun koneeseen ja nyt vituttaa. Sen kanssa käveltiin sitte kentän toiseen päätyyn, ku totesin, että meikä tarvii muuten tupakkaa. Sen lisäksi, et Kööpenhaminassa meni koneet aivan päin persettä, nii koko lentokenttä oli täysin savuton (!) ja meinas pikkusen ottaa luonnon päälle siellä aivan kikenä nikkiksissä kyykkiä ja ootella helpotusta. No, Helsingin päädyssä tää kikolo sitte välttämättä halus ostaa mulle sen tupakka-askin sillä verukkeella, et hän polttaa siitä yhen. Tupakkia poltellessa se sitten tiedusteli, mitä meinaan nyt tehä ku kone jo lähti, ja tarjosi että hällä on kyllä hänen hotellihuoneessa tilaa jos haluan olla Helsingissä yön yli! Kieltäydyin kohteliasti ja juoksin sisälle kiljuen.
Menin sitte infopojalta kyseleen, voisko se teleportata mut Ouluun, mutta ei lentokenttä vissiin tarjoa semmosia palveluita. Totesin, että käännyn VR:n puoleen, koska toisena vaihtoehtona oli viimeiseen Oulun koneeseen nousu klo 23:59, jonne lippu olisi maksanut vain 400e. Joo, eiku bussilla rautatientorille, kiitos.
Tähän mennessä olin jo hyväksynyt sen tosiasian, että elämä on. Aloin kiinnittämään huomiota joihinkin pieniin yksityiskohtiin. Ensinnäkin, Kööpenhaminan lentokentällä puhuin kreikkaa lentokentän työntekijöille. Helsinkiin saavuttuani puhuin englantia ja kreikkaa, kunnes muistin et ka perkele mähän oon Suomessa. Voin ehkä sanoa "kiitos" sen sijaan et sanoisin "efharisto". No, kun kipusin bussiin Helsingin päädyssä, niin olin iloinen, kun bussi oli matalaa mallia eikä keskellä ollut edes tankoa. Bussikuski oli kyl kolme sitruunaa niellyt, mut tiesin odottaakin sitä Helsingissä, joten tilasin kohteliaasti yhden lipun rautatieasemalle. Sitten tajusin yhden pienen, mutta suuren kulttuurieron, joka minut ensin kohtasi Kreikkaan mennessäni, ja joka taas kohtasi minut:
Kreikassa kun maksaa ostoksiaan käteisellä, niin myyjä laittaa sun vaihtorahat pöydälle. Vaihtoehtoisesti tiskillä saattaa olla sellainen muovinen ns. kouru, mihin asiakas laittaa rahansa ja myyjä antaa mahdolliset vaihtorahat samaan kouruun. Ei kreikassa anneta rahaa kädestä käteen. No tämänhän seurauksena mä kuljin ekat kaks kuukautta Kreikassa koura ojossa, aina valmiina ottamaan vaihtorahat vastaan, mutta aina ne myyjät vaa laitto ne rahat pöydälle. Tunsin itteni nii tyhmäksi.
No, nyt Helsingissä bussilipun ostaessani eipä ollutkaan enää koura vastassa. Bussikuski ajatteli minut tyhmäksi. Haluatko nämä 5,50e vai et? Aa, joo, aivan, kiitos.
No sitten saavuttiin Rautatientorille. Tajusin, että nyt Heli pitää jäähä bussista pois. Mut mikäs tätä toria ympäröivistä rakennuksista nyt onkaan se rautatieasema? Ei jumalauta, miten voi muija pärjätä jossain Ateenassa, mut ei selvii jossai säälittävässä Helsingissä??!! Kylhän se rautatieasema sitten löyty muutaman askeleen päästä, siihen oli vaa pystytetty jotain rakennustelineitä etusivulle nii ei näkyny mitään VR:n kylttejä tai muitakaan. Mut perille oli päästy, huh. Ouluun pääseminen alko näyttämään jo suhteellisen potentiaaliselta tapahtumalta.
Päätin siinä laittaa tämän kunniaksi tupakiksi, kunnes kaks sekunttia myöhemmin joku juoppo huumehörhö kömpii siihen lähistölle. Hirvee älämölö päällä koko ajan. En tiiä kenelle mielikuvituskavereistaan se puhu, mut ei ollu kyllä asiat ihan mukavasti heilläkään. Ja eiköhän se sitten kysynyt meikäläiseltä tulta, ja mitäs minä pieni arka lapintyttö siihen muuta vastaamaan, kuin että toki multa tulta löytyy, ja kohteliaan hymynkin väläytin vielä lisäksi. Tätähän seurasi kymmenen minuutin palopuhe siitä, kuinka herkäski flunssa tarttuu ihmiseltä toiselle. Joo-o. Kyllähän se näin on. Aivan. Hymyilen vielä vähän ja menen sisälle niin ehkä se ei sitten tapa minua.
Menin siinä sitten lippuautomaatille ostaan seuraavaan maholliseen Oulun junaan tikettiä. Eiköhän mee kaks sekunttia nii joku huumehörhö muija ilmestyy siihen kylkeen pummaamaan kahta euroa bussilippua varten. Mitäs minä pieni arka lapintyttö siihen muuta vastaamaan, kuin että toki multa kaks euroa löytyy, ja kohteliaan hymynkin väläytin vielä lisäksi. Tätä tapahtumaa ei onneksi seurannut minkäänlaiset jatkokeskustelut, joten pääsin ostamaan itessään sitä lippua, ja kohtasin mukavan tosiasian... Eipä oo mitää semmosta opiskelijakorttia mukana, mitä VR kauheena jaksais katella. Mun Aegeanin yliopiston kirjastokorttikaan tuskin tekee kauheen syvää vaikutusta. Siinä piti sitten aikusen normihintaiseen lippuun kallistua, 76,55e. Voi että on mukavaa. Eiku pihalle hermosavuille. Kaks sekunttia myöhemmin (kyllä, taas) kaks miestä kävelee mun takaa, kunnes toinen niistä huomaa mun läppärilaukun, ja huutaa sellaisella kimeällä pikkutytön äänellä: "Hello Kitty!". Toinen mies sitten kysyi minulta jotain, mutta en saanu sanaakaan selvää ku se puhu niin vahvaa helsingin murretta alias stadin slangia. Tyydyin vaa tuijottaan suu auki ja toteamaan, että joo olis voinu pysyä vaa siellä Kreikassa.
No tässä vaiheessa olin ollu tienpäällä jo 15 tuntia. Pulssi ei enää ollut korkealla, sillä Ouluun lähtö alko jo vaikuttamaan hyvin todennäköiseltä tapahtumalta. Ja L&M:n extra menthol on niin pirun hyvän makusta. Helsingissä olin ollut jo toista tuntia ja saanut yliannostuksen heti kättelyssä. Turha varmaan mainitakkaan, että palelee. Pihalla ku kymmenen minuuttia seiso nii varpaat oli ihan jäässä ja sormet ihan kohmeessa, nokka punasena tärisin menemään. Eihän mul mitään pipoa tai kaulahuiveja ollu, ku Kreikastahan mää lähin ja eihän mun alunperin ois tarvinu olla pihalla muuten, ku ainoastaan Oulunsalon lentokentältä juosta Miian autoon. Vaan toisin kävi. Nii ja mun uudesta pinkistä untuvatakista ei menny vetskari kiinni. Tämähän on erittäin hyvä tilanne Suomeen saavuttaessa. Kun yhdistetään nämä kaikki tekijät, niin loppujen lopuksi olin erittäin iloinen siihen junaan astuessani.
Asetin perseeni tukevasti penkkiin, kaivoin läppärini esille ja valmistauduin mukavaan yhdeksän tunnin junamatkaan kotia kohti. Sitten kuuluu PING! Tämä junayhteys on savuton. MITÄ?????????
Tässä vaiheessa jo kaikki, jotka tiesivät matkan kulustani, nauroivat kotona lattialla kippurassa. "Sori mut tää on jo niin koomista!". Joo nii on! :)))))) Haistakaa kuulkaa (/&%¤##""
No, juna lähti kohti Oulua ja tyytyväisenä junttasin jäiset varpaani patterin kylkeen. Nyt hyvä asento ja kahen tunnin päästä ollaan jo Tampereella, jossa pääsen vaihtamaan junaa, eli tupakille ja nukkumaan. Mutta noin kymmenen minuuttia lähdön jälkeen juna pysähtyy... "Odottelemme hetken raiteiden vapautumista". 40 minuuttia myöhemmin junan seisoessa edelleen paikoillaan aloin näkemään taas punaista. "Joudumme vielä odottelemaan, koska raiteiden vaihtumisen kanssa on ongelmia". NO EI OLE TOTTA
Tampereella junan vaihtoaikaa oli 13min ja loppujen lopuksi juna oli jo 50min aikataulusta myöhässä. Konnari ilmoitti vasta, että kyllä Tampereella juna odottaa pohjoiseen matkustavia, ja tuli antamaan vielä seitsemän euron arvoisen välipalakupongin matkustajille korvauksena henkisistä kärsimyksistä... vaan kyllähän minä sanon että VIIMINEN KERTA KU TUUN SUOMEEN TALVILOMALLE
SAATANA!
Varoitus: pisin blogiteksti ikinä. Sisältää voimakkaita sanoja, jotka voivat olla haitallisia alle 18-vuotiaille lukijoille.
Tätä suurta talvilomaa odotettiin erittäin suuresti. Ihanaa nähdä kavereita, päästä käymään "kotona" välillä ja uskokaa tai älkää, nii on ollu ikävä ihan jopa talveakin! Jalat jo syyhyää lumilautailemaan, mäenlaskua ja luistelua on myös pakko kokeilla, ja jopa hiihtoa (!!) harkitsin harrastavani. Ainakin kerran tai korkeintaan kahesti.
No lentoliputhan ostettiin jo lokakuun puolella. Rodos - Ateena - Kööpenhamina - Helsinki - Oulu. Aamulla kaheksalta kotoa lähtö ja illalla kymmeneltä Oulussa perillä. Pitkä päivä, mut ei tuo nyt pahalta kuulosta. NO JOO EI KUULOSTA!
Aamuhan alko ihan hyvin, sillä muistin jopa laittaa herätyskellon soimaan seittemäksi. En oo herätyskelloa käyttäny ollenkaan melkeen kahteen kuukauteen, joten illalla meinas se jo unohtua.. Tässä oli ensimmäinen vaara, et koko reissu menee pieleen, mut eipäs mennytkään! Aamulla heräsin ja sain itteni plus matkalaukkuni raahattua jopa linja-autoasemalle oikeaan paikkaan ja oikeaan aikaan.
Joo, ja nää paikalliset linja-autoasemat onki laadukkaita. Suomessahan linja-autoasema on semmonen iso rakennus, missä on yleensä kahvilaa tms. sisällä, voit ostaa lippus sieltä, istua penkissä jalat levällään ja ootella sitä bussias. Vessat löytyy jos hätä iskee, ja suomalaisten suurin murhe on, ku joutuu työntämään sen euron kolikon siihen oveen että pääsee sinne pissalle. Linja-autoaseman pihalla seisoo sitten iso parkkipaikka, missä on ainakin isommilla paikkakunnilla erinäisiä numeroituja laitureita, josta ne bussit starttaa matkoihinsa.
Ja sit on Kreikka, jonka "bus station" on pieni, noin kolmen neliömetrin kokoinen kioskikoppi kadun varressa. Kopissa on pienen pieni luukku, josta voit huudella sinne sisälle että minkä lipun ja minne haluat ostaa. Yleensä et kuule mitä se karva-apina siellä puhuu sulle takas. Bussiaikatauluja? Löytyy, joskus harvokseltaan jostain tolppaan niitattuna, mut eihän niitä kukaan osaa lukea ja bussit kulkee +-15min mututuntumalla, tai joskus jättää tulematta, jos kuskilla sattuu vaikkapa oleen parempaa tekemistä, esimerkiksi tv:stä tulee joku leffa tai vaimo haluaa lähtä ostamaan uuden sohvan. Lentokenttäbusseihin voi kyllä luottaa aikalailla täysin, mutta muihin paikallisia pikkuväyliä kulkeviin ei. Sitäpaitsi kuski ei välttämättä aina jaksa ajaa samaa reittiä edes takas, päivästä toiseen, nii se saattaa joskus oikasta ja jättää muutaman kadun ajamatta kokonaan. Bussiasemalla parkkialuetta tai parkkipaikkoja ei oo missään, bussit ajaa vaan normaalisti katua pitkin siihen pikkuruisen kopin viereen, ja se on sun tehtäväs sitte bongata oikea bussi ja kavuta kyytiin. Sitten myös logiikkaa on erittäin taidokkaasti jätetty käyttämättä mm. lentokentälle menevien bussien kanssa, jotka ei tietenkään voi olla matalaa, helposti kyytiin kömmittävää tyyppiä, vaan heti on ovella vastassa kolme porrasta. Sitä 25kg pinkkiä matkalaukkua onki tosi kiva raahata portaita pitkin, varsinki ku kreikkalaiset on keksinee laittaa vielä kaiteen (??) siihen keskelle, siis jakamaan ikäänkuin kaksi käytävää/väylää heti siihen ovelle. Kaide on vain n. 40cm pitkä ja sitte on loppubussi ihan normi mallia, nii oon päätelly tuon kaiteen olevan joku läskinkarkotin tms. siinä alussa. Jos et mahu tästä sisälle nii jätä tulematta ja kokeile ens viikolla uudestaan.
No, pääsin siis lentokentälle turvallisesti ja hyvässä aikataulussa, joten palloilin siellä, join kahvit sun muuta ja käänsin nokkani kohti Ateenaa. Ateenaan hurautettiin tunnissa, joten ei tuntunu missään. Siellä vaan piti sitten oottaa 3 tuntia seuraavaa konetta, mutta läppäri ja langaton netti autto kummasti. Sit käänsin nokkani kohti Kööpenhaminaa, jonne matkattiin reilussa kolmessa tunnissa.
Ateenassa kuitenkin tajusin, että ei juma... Helsinkiin ku pääsen, nii mullahan pitää hakee matkalaukku hihnalta ja mennä sen kaa uuestaan lähtöselvitykseen, koska Helsinki-Oulu välin lipun ostin eri paikasta entä Rodos-Helsinki. Vaihtoaikaa Helsingissä oli 55min tuohon varattuna, mutta pelotti, että mitenköhän ehin. Otin sitten Norwegianin asiakaspalvelun numeron varalta kännykkään ylös, että soitan Kööpenhaminasta ja kyselen, että riittääköhän mulla aika tai voiko ne siellä lentokentällä automaattisesti hoitaa mun laukun Ouluun asti tai jotain muuta sen semmosta.
No, Kööpenhaminaan lähdettäessä ihmettelin, ku porukkaa alettiin päästämään koneeseen vasta 10min ennen koneen lähtöä. Tämän seurauksena itse kone nousi ilmaan puol tuntia ilmoitettua myöhemmin. Se oli myös perillä Kööpenhaminassa puol tuntia myöhässä. Meikä jo panikoi, että ei juma, ei oo ku puol tuntia aikaa soittaa sinne Norwegianille, mennä taas turvatarkastukseen ja ehtiä Helsingin koneeseen. Vaan oikealle portille syöksyttyäni huomasin, että jaa...jumalauta Helsinkiin lähtevä kone on 35 min myöhässä!!! Miten vitussa nyt ehin Oulun koneeseen, kun vaihtoaikaa jää vaan 20min, en mitenkään! Asiaa paransi entisestään se, että kohta ilmoitettiin Helsinkiin lähtevän koneen olevan 45min myöhässä. No mikäs sen parempi. Älkää suotta kiirehtikö, juokaa vielä kahvit ainaki ennen ku alatte matkalaukkuja sinne koneeseen lastaamaan.
No meikähän sitte päätti soittaa sinne Norwegianille, että onko tässä nyt mitään tehtävissä vai alanko itkemään. No, ensinnäki asiakaspalvelusta sain valita, haluanko palvelua ruotsiksi (tai se saatto olla myös norjaa tai tanskaa) vai englanniksi. Sitten annettiin jo viis eri vaihtoehtoa, että painas numeroo mimmosta palvelua haluat. Ei kait siitä nyt ottanu mitää selvää mitä ne vaihtoehot oli, ku joku akka hönkiny sen puhelinnauhotteen sinne työpäivänsä loppuminuuteilla ja itessää lentokentällä koko ajan hillitön taustamelu nii koita siinä sitte saaha jotain selvää. No, painelin niitä numeroita puoliksi arpomalla, mutta noin kuuden painetun numeron jälkeen luovutin, että eikö tää puhelu voi vittu jo joskus mennä sinne asiakaspalvelijalle!!! Mut ei, ku kauheena vaa vaihtoehtoja vaihtoehtojen perään! Pitäkää tunkkinne!
No sit soitin Miialle, että ei vittu tästä tuu mitään ja mä en pääse Ouluun. Pyysin Miiaa soittamaan sinne Norwegianin asiakaspalveluun, koska Suomesta soitettaessa sinne on eri numero ja saa palvelua suomeksikki. Vaa eihän se ollu auki. Tyydyin ite soittamaan uusiksi. Kuuntelin taas uusiksi ne kauheet kaikenmaailman vaihtoehdot, valitsin numeroita numeroiden perään, kunnes... vihdoin ja viimein joku oikea ihminen vastas puhelimeen! Ruottiksi. Vittu mähän valitsin sen saatanan englannin jo heti ekana puhelun alussa. Vittu saatana voi perkele.
Joo, no lopputuloshan oli se, että voi voi ei voi mittää ja et pääse lennolle. Mutta jos sää haluat nii voit sää siirtää sitä lentoa, huomisaamuun, kello seittemään! Oisin saanu oottaa lentokentällä sen reilu 10 tuntia. Ei kiitos.
No, ei kait siinä auttanu ku huulta purra ja aatella, että ei auta itku markkinoilla. Jospa tuota kotia pääsis joskus. Nii, ja ei siitä lennosta mitää rahoja saa takas, se on iteltä pois jos on lentonsa maksanu mut ei sinne mene. Ompa tosiaan kiva. Siinä koitin sitte aatella maailman menoa ja lohdutella itteeni, että ei tää nyt oo niin vakavaa, kunnes kuulin kahen miehen juttelevan mun takana. Toinen sano olevansa Roodokselta, puoleks kreikkalainen ja puoleks suomalainen, ja tää toinen sano olevansa Ruottista. No meikähän bongas heti: Hei mitä asuksä Roodoksella, määki! Jotaki iloa sentään tähänki päivään, ku pysty keskusteleen jonku oikean ihmisen kans muutaman minuutin.
No, sitte saavuttiin Helsinkiin, ja eka ajatus oli, että haista Suomi paska. Mut sit näin lunta ja hymyilin salaisesti ihan vähän. Takana alko karva-apinat huutamaan, että "ooooh so much snow!" johon totesin, että paskat tääl paljoo ole, menkää Ouluun kattoon mitä talavi tarkottaa. No konehan saapui Helsinkiin loppujen lopuksi 50min myöhässä, nii just sain ikkunasta ihastella, kuinka Norwegianin kone teki viimeisiä lähtövalmisteluja. Kentän sisälle päästyäni ja matkalaukkuani odottaessa katsoin sitten, kun kone kohti Oulua nousi ilmaan. Haistakaa paska vaa kaikki.
No, lentokoneessa se mun takana istunu ruottalainen keski-ikänen karju sitte oli hyvinki kiinnostunu minun asioista ja mun matkustamisesta. Kiva sen kans oli jutella, eipä siinä mittään, ja saimpahan ainaki jollekki valitettua kuinka perkele en ehtiny Oulun koneeseen ja nyt vituttaa. Sen kanssa käveltiin sitte kentän toiseen päätyyn, ku totesin, että meikä tarvii muuten tupakkaa. Sen lisäksi, et Kööpenhaminassa meni koneet aivan päin persettä, nii koko lentokenttä oli täysin savuton (!) ja meinas pikkusen ottaa luonnon päälle siellä aivan kikenä nikkiksissä kyykkiä ja ootella helpotusta. No, Helsingin päädyssä tää kikolo sitte välttämättä halus ostaa mulle sen tupakka-askin sillä verukkeella, et hän polttaa siitä yhen. Tupakkia poltellessa se sitten tiedusteli, mitä meinaan nyt tehä ku kone jo lähti, ja tarjosi että hällä on kyllä hänen hotellihuoneessa tilaa jos haluan olla Helsingissä yön yli! Kieltäydyin kohteliasti ja juoksin sisälle kiljuen.
Menin sitte infopojalta kyseleen, voisko se teleportata mut Ouluun, mutta ei lentokenttä vissiin tarjoa semmosia palveluita. Totesin, että käännyn VR:n puoleen, koska toisena vaihtoehtona oli viimeiseen Oulun koneeseen nousu klo 23:59, jonne lippu olisi maksanut vain 400e. Joo, eiku bussilla rautatientorille, kiitos.
Tähän mennessä olin jo hyväksynyt sen tosiasian, että elämä on. Aloin kiinnittämään huomiota joihinkin pieniin yksityiskohtiin. Ensinnäkin, Kööpenhaminan lentokentällä puhuin kreikkaa lentokentän työntekijöille. Helsinkiin saavuttuani puhuin englantia ja kreikkaa, kunnes muistin et ka perkele mähän oon Suomessa. Voin ehkä sanoa "kiitos" sen sijaan et sanoisin "efharisto". No, kun kipusin bussiin Helsingin päädyssä, niin olin iloinen, kun bussi oli matalaa mallia eikä keskellä ollut edes tankoa. Bussikuski oli kyl kolme sitruunaa niellyt, mut tiesin odottaakin sitä Helsingissä, joten tilasin kohteliaasti yhden lipun rautatieasemalle. Sitten tajusin yhden pienen, mutta suuren kulttuurieron, joka minut ensin kohtasi Kreikkaan mennessäni, ja joka taas kohtasi minut:
Kreikassa kun maksaa ostoksiaan käteisellä, niin myyjä laittaa sun vaihtorahat pöydälle. Vaihtoehtoisesti tiskillä saattaa olla sellainen muovinen ns. kouru, mihin asiakas laittaa rahansa ja myyjä antaa mahdolliset vaihtorahat samaan kouruun. Ei kreikassa anneta rahaa kädestä käteen. No tämänhän seurauksena mä kuljin ekat kaks kuukautta Kreikassa koura ojossa, aina valmiina ottamaan vaihtorahat vastaan, mutta aina ne myyjät vaa laitto ne rahat pöydälle. Tunsin itteni nii tyhmäksi.
No, nyt Helsingissä bussilipun ostaessani eipä ollutkaan enää koura vastassa. Bussikuski ajatteli minut tyhmäksi. Haluatko nämä 5,50e vai et? Aa, joo, aivan, kiitos.
No sitten saavuttiin Rautatientorille. Tajusin, että nyt Heli pitää jäähä bussista pois. Mut mikäs tätä toria ympäröivistä rakennuksista nyt onkaan se rautatieasema? Ei jumalauta, miten voi muija pärjätä jossain Ateenassa, mut ei selvii jossai säälittävässä Helsingissä??!! Kylhän se rautatieasema sitten löyty muutaman askeleen päästä, siihen oli vaa pystytetty jotain rakennustelineitä etusivulle nii ei näkyny mitään VR:n kylttejä tai muitakaan. Mut perille oli päästy, huh. Ouluun pääseminen alko näyttämään jo suhteellisen potentiaaliselta tapahtumalta.
Päätin siinä laittaa tämän kunniaksi tupakiksi, kunnes kaks sekunttia myöhemmin joku juoppo huumehörhö kömpii siihen lähistölle. Hirvee älämölö päällä koko ajan. En tiiä kenelle mielikuvituskavereistaan se puhu, mut ei ollu kyllä asiat ihan mukavasti heilläkään. Ja eiköhän se sitten kysynyt meikäläiseltä tulta, ja mitäs minä pieni arka lapintyttö siihen muuta vastaamaan, kuin että toki multa tulta löytyy, ja kohteliaan hymynkin väläytin vielä lisäksi. Tätähän seurasi kymmenen minuutin palopuhe siitä, kuinka herkäski flunssa tarttuu ihmiseltä toiselle. Joo-o. Kyllähän se näin on. Aivan. Hymyilen vielä vähän ja menen sisälle niin ehkä se ei sitten tapa minua.
Menin siinä sitten lippuautomaatille ostaan seuraavaan maholliseen Oulun junaan tikettiä. Eiköhän mee kaks sekunttia nii joku huumehörhö muija ilmestyy siihen kylkeen pummaamaan kahta euroa bussilippua varten. Mitäs minä pieni arka lapintyttö siihen muuta vastaamaan, kuin että toki multa kaks euroa löytyy, ja kohteliaan hymynkin väläytin vielä lisäksi. Tätä tapahtumaa ei onneksi seurannut minkäänlaiset jatkokeskustelut, joten pääsin ostamaan itessään sitä lippua, ja kohtasin mukavan tosiasian... Eipä oo mitää semmosta opiskelijakorttia mukana, mitä VR kauheena jaksais katella. Mun Aegeanin yliopiston kirjastokorttikaan tuskin tekee kauheen syvää vaikutusta. Siinä piti sitten aikusen normihintaiseen lippuun kallistua, 76,55e. Voi että on mukavaa. Eiku pihalle hermosavuille. Kaks sekunttia myöhemmin (kyllä, taas) kaks miestä kävelee mun takaa, kunnes toinen niistä huomaa mun läppärilaukun, ja huutaa sellaisella kimeällä pikkutytön äänellä: "Hello Kitty!". Toinen mies sitten kysyi minulta jotain, mutta en saanu sanaakaan selvää ku se puhu niin vahvaa helsingin murretta alias stadin slangia. Tyydyin vaa tuijottaan suu auki ja toteamaan, että joo olis voinu pysyä vaa siellä Kreikassa.
No tässä vaiheessa olin ollu tienpäällä jo 15 tuntia. Pulssi ei enää ollut korkealla, sillä Ouluun lähtö alko jo vaikuttamaan hyvin todennäköiseltä tapahtumalta. Ja L&M:n extra menthol on niin pirun hyvän makusta. Helsingissä olin ollut jo toista tuntia ja saanut yliannostuksen heti kättelyssä. Turha varmaan mainitakkaan, että palelee. Pihalla ku kymmenen minuuttia seiso nii varpaat oli ihan jäässä ja sormet ihan kohmeessa, nokka punasena tärisin menemään. Eihän mul mitään pipoa tai kaulahuiveja ollu, ku Kreikastahan mää lähin ja eihän mun alunperin ois tarvinu olla pihalla muuten, ku ainoastaan Oulunsalon lentokentältä juosta Miian autoon. Vaan toisin kävi. Nii ja mun uudesta pinkistä untuvatakista ei menny vetskari kiinni. Tämähän on erittäin hyvä tilanne Suomeen saavuttaessa. Kun yhdistetään nämä kaikki tekijät, niin loppujen lopuksi olin erittäin iloinen siihen junaan astuessani.
Asetin perseeni tukevasti penkkiin, kaivoin läppärini esille ja valmistauduin mukavaan yhdeksän tunnin junamatkaan kotia kohti. Sitten kuuluu PING! Tämä junayhteys on savuton. MITÄ?????????
Tässä vaiheessa jo kaikki, jotka tiesivät matkan kulustani, nauroivat kotona lattialla kippurassa. "Sori mut tää on jo niin koomista!". Joo nii on! :)))))) Haistakaa kuulkaa (/&%¤##""
No, juna lähti kohti Oulua ja tyytyväisenä junttasin jäiset varpaani patterin kylkeen. Nyt hyvä asento ja kahen tunnin päästä ollaan jo Tampereella, jossa pääsen vaihtamaan junaa, eli tupakille ja nukkumaan. Mutta noin kymmenen minuuttia lähdön jälkeen juna pysähtyy... "Odottelemme hetken raiteiden vapautumista". 40 minuuttia myöhemmin junan seisoessa edelleen paikoillaan aloin näkemään taas punaista. "Joudumme vielä odottelemaan, koska raiteiden vaihtumisen kanssa on ongelmia". NO EI OLE TOTTA
Tampereella junan vaihtoaikaa oli 13min ja loppujen lopuksi juna oli jo 50min aikataulusta myöhässä. Konnari ilmoitti vasta, että kyllä Tampereella juna odottaa pohjoiseen matkustavia, ja tuli antamaan vielä seitsemän euron arvoisen välipalakupongin matkustajille korvauksena henkisistä kärsimyksistä... vaan kyllähän minä sanon että VIIMINEN KERTA KU TUUN SUOMEEN TALVILOMALLE
SAATANA!
sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Ateena ja Siros
Travelling!!
Elämä Roodoksella alkoi olemaan tämmöstä:
(kirosanat sensuroitu)
Joten päätin, että on aika vaihtaa maisemaa. Kuin tilauksesta muutkin vaihto-opiskelijat, joihin tutustuin syyskuussa Mytilenellä, olivat matkustelemassa, joten päätimme tavata ihanaisen kauniissa ja rauhallisessa Ateenassa.
Se kaupunki on ihan hirvee. Päätin kuitenkin, että jos elän Kreikassa vuoden, nii pitäähän mun Ateenassaki hengata ja ainaki bilettää maan pääkaupungissa. No, kylhän siellä biletettiin 3 vuorokautta, joten tehtävä suoritettu. Ensin vihasin sitä paikkaa, ja kiroilin menemään. On hyvä olla ainut suomalainen joukossa, koska kukaan ei tiedä mitä jupisen menemään. Mutta kyllä sieltä Ateenasta löytyi sitten kivojakin asuinalueita, jolloin totesin, että kyl mä sittenkin tykkään tästä kaupungista. Tunteet meni vuoristorataa, mut sehän on normaalia mulle. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että onhan toi ihan kiva kaupunki, mut en mä siellä haluais asua.
Ateenassa asuu noin viis miljoonaa ihmistä, eli sama väkiluku kuin koko Suomessa. Vaikka Ateenassa on ollu levottomuuksia, me ei törmätty mihinkään mielenosoituksiin tai kahakoihin. Mutta törmättiin kyllä kaikkiin tuttuihin. En voi tajuta, miten niin isossa kaupungissa törmää yhtäkkiä kymmeneen tuttuun! Mentiin ekana iltana, eli viime perjantaina, Ateenassa yhelle pienelle aukiolle, ja yhtäkkiä joku läppäs mua persukselle, ja olin et mitä helv... Ka, eka tuttu (espanjalainen vaihtari) oli bongannu mun blondin tukan, jota ei ole vaikea bongata kreikkalaisten keskeltä, ja pian tämän jälkeen alko vaan lisää ja lisää tuttuja ilmestymään jostain pusikoista. Oli kyl aivan huippua nähä kaikkia erejä ihmisiä keskellä Ateenaa!
No kolme päivää biletystä Ateenassa sisältää niin erikoisia ja pitkiä tarinoita, joista suurin osa ei sovellu alle täysi-ikäisille lukijoille, joten tyydyn vaan toteamaan: vau mikä reissu!
Kolmen päivän jälkeen jatkoin matkaani Syrokselle, joka on pieni saari Ateenan lähistöllä. Saaren halkaisija kapeimmasta kohdasta on n. 5 kilometriä ja koko saarella asuu n. 50 000 asukasta. Täällä meininki on ihan toista, kuin Ateenassa tai Roodoksellakaan... Niin rauhallista ja huoletonta! Saari on todella kaunis, kuten arkkitehtuurikin, ja tykkään olla täällä paljon enemmän kuin Ateenassa. En ehkä kuitenkaan jaksais asua täällä, liian pieni ja eloton vuoden elämiseen... Joten alan huomata tässä pikkuhiljaa, kuinka hyvin Rodos sopiikaan mulle. Hyvä valinta, Heli!
Tää Siroksen (tai Syroksen) saari on pelkkää mäkeä ja kukkulaa, ja sehän tarkoittaa....portaita. Portaita on loputtomiin. Siis ihan oikeasti, jos asut 2min kävelymatkan päässä keskustasta, se tarkottaa 150 porrasta. Jostakin kyllä kiemurtelee pieniä teitä, että autoilla ja mopoilla pääsee ajeleen minne onkaan menossa, mutta ne kiertelee jostain todella kaukaa kukkuloiden välistä, joten kävelemällä joutuu vaan talsimaan portaita. Oon ollu täällä nyt kuus päivää ja mun persus on tulessa ku saa nuita portaita rampata. Mut tuleepahan reenattua tässä samalla...
Kreikkaan kuuluu jotain 160 saarta, vai miten se oli, ja alkaa todella vaikuttamaan siltä, että jokainen saari on oma maailmansa. Jokainen saari on persoonallinen ja ilmapiiri erilainen, joten ehkä tätä matkustelemista pitää jatkaa ja tutkia Kreikan ja kreikkalaisuuden eri puolia.
Tutkiminen jatkuu nyt seuraavaksi skootterin vuokraamisella, ja en oo koskaan ajanu muuta ku autoa ja rattoria, joten tästä tulee mielenkiintoista... Ehkä pitää ottaa videomateriaalia teille, niin voin todistaa, että on mahdollista ajaa skootterilla ja kiljua yhtä aikaa.
Ta leme!
Elämä Roodoksella alkoi olemaan tämmöstä:
(kirosanat sensuroitu)
Joten päätin, että on aika vaihtaa maisemaa. Kuin tilauksesta muutkin vaihto-opiskelijat, joihin tutustuin syyskuussa Mytilenellä, olivat matkustelemassa, joten päätimme tavata ihanaisen kauniissa ja rauhallisessa Ateenassa.
Se kaupunki on ihan hirvee. Päätin kuitenkin, että jos elän Kreikassa vuoden, nii pitäähän mun Ateenassaki hengata ja ainaki bilettää maan pääkaupungissa. No, kylhän siellä biletettiin 3 vuorokautta, joten tehtävä suoritettu. Ensin vihasin sitä paikkaa, ja kiroilin menemään. On hyvä olla ainut suomalainen joukossa, koska kukaan ei tiedä mitä jupisen menemään. Mutta kyllä sieltä Ateenasta löytyi sitten kivojakin asuinalueita, jolloin totesin, että kyl mä sittenkin tykkään tästä kaupungista. Tunteet meni vuoristorataa, mut sehän on normaalia mulle. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että onhan toi ihan kiva kaupunki, mut en mä siellä haluais asua.
Ateenassa asuu noin viis miljoonaa ihmistä, eli sama väkiluku kuin koko Suomessa. Vaikka Ateenassa on ollu levottomuuksia, me ei törmätty mihinkään mielenosoituksiin tai kahakoihin. Mutta törmättiin kyllä kaikkiin tuttuihin. En voi tajuta, miten niin isossa kaupungissa törmää yhtäkkiä kymmeneen tuttuun! Mentiin ekana iltana, eli viime perjantaina, Ateenassa yhelle pienelle aukiolle, ja yhtäkkiä joku läppäs mua persukselle, ja olin et mitä helv... Ka, eka tuttu (espanjalainen vaihtari) oli bongannu mun blondin tukan, jota ei ole vaikea bongata kreikkalaisten keskeltä, ja pian tämän jälkeen alko vaan lisää ja lisää tuttuja ilmestymään jostain pusikoista. Oli kyl aivan huippua nähä kaikkia erejä ihmisiä keskellä Ateenaa!
No kolme päivää biletystä Ateenassa sisältää niin erikoisia ja pitkiä tarinoita, joista suurin osa ei sovellu alle täysi-ikäisille lukijoille, joten tyydyn vaan toteamaan: vau mikä reissu!
Kolmen päivän jälkeen jatkoin matkaani Syrokselle, joka on pieni saari Ateenan lähistöllä. Saaren halkaisija kapeimmasta kohdasta on n. 5 kilometriä ja koko saarella asuu n. 50 000 asukasta. Täällä meininki on ihan toista, kuin Ateenassa tai Roodoksellakaan... Niin rauhallista ja huoletonta! Saari on todella kaunis, kuten arkkitehtuurikin, ja tykkään olla täällä paljon enemmän kuin Ateenassa. En ehkä kuitenkaan jaksais asua täällä, liian pieni ja eloton vuoden elämiseen... Joten alan huomata tässä pikkuhiljaa, kuinka hyvin Rodos sopiikaan mulle. Hyvä valinta, Heli!
Tää Siroksen (tai Syroksen) saari on pelkkää mäkeä ja kukkulaa, ja sehän tarkoittaa....portaita. Portaita on loputtomiin. Siis ihan oikeasti, jos asut 2min kävelymatkan päässä keskustasta, se tarkottaa 150 porrasta. Jostakin kyllä kiemurtelee pieniä teitä, että autoilla ja mopoilla pääsee ajeleen minne onkaan menossa, mutta ne kiertelee jostain todella kaukaa kukkuloiden välistä, joten kävelemällä joutuu vaan talsimaan portaita. Oon ollu täällä nyt kuus päivää ja mun persus on tulessa ku saa nuita portaita rampata. Mut tuleepahan reenattua tässä samalla...
Kreikkaan kuuluu jotain 160 saarta, vai miten se oli, ja alkaa todella vaikuttamaan siltä, että jokainen saari on oma maailmansa. Jokainen saari on persoonallinen ja ilmapiiri erilainen, joten ehkä tätä matkustelemista pitää jatkaa ja tutkia Kreikan ja kreikkalaisuuden eri puolia.
Tutkiminen jatkuu nyt seuraavaksi skootterin vuokraamisella, ja en oo koskaan ajanu muuta ku autoa ja rattoria, joten tästä tulee mielenkiintoista... Ehkä pitää ottaa videomateriaalia teille, niin voin todistaa, että on mahdollista ajaa skootterilla ja kiljua yhtä aikaa.
Ta leme!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)